Takaa kuvattu vaaleatukkainen, valkopaitainen henkilö, joka pitelee sateenkaarilippua, jossa Vasemmistonuorten logo

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret ry – tuttujen kesken ESVN – on 1987 alkunsa saanut reilun poliittinen nuorisojärjestö. ESVN on yksi Vasemmistonuoret ry:n yhdeksästä piirijärjestöstä ja kattaa Helsingin sekä Uudenmaan. Ruohonjuuritason toimijoina piiriin kuuluu lisäksi kolme paikallisosastoa: Helsingin, Vantaan ja Espoon Vasemmistonuoret. ESVN:n väkeen voit törmätä festareilla, Asunnottomien yössä, mielenosoituksissa, puistobileissä, messuilla, kadunvaltauksissa, keikoilla, futiskentillä – kaduilla ja kabineteissa.

ESVN:n aktiivit ovat kirjava kokoelma alle kolmekymppisiä vasemmistolaisia: amiksia ja akateemisia, duunareita ja työttömiä, sivareita ja stevareita, kotivanhempia ja uraohjuksia. Yhdistävä linkki on vasemmistolainen maailmankatsomus sekä halu tekoihin puheen sijaan. Pääsyvaatimuksia ja ennakkoasetelmia ei tunneta: vaatimuksena ei ole rautainen tietämys puoluepoliittista peleistä tai halu tanssia palavilla barrikadeilla: piirin toiminnasta löytää jokainen itselleen sen sopivimman vaihtoehdon ja toiminta on sitä, millaiseksi aktiivit sen tekevät – omat arvot ja intressit ovat kaiken lähtökohtana.

Vastarinta on luvallista – jopa suotavaa.

Facebook | Instagram | Twitter
Katso piirin ja osastojen yhteystiedot täältä!


 

TIEDOTE
Vapaa julkaistavaksi heti

Maksutonta ehkäisyä on edistettävä Helsingissä kunnianhimoisesti. Helsingin poliittiset nuorisojärjestöt vaativat Helsinkiä tarjoamaan kaikille alle 25-vuotiaille maksuttoman ehkäisyn. Aloite nuorten maksuttomasta ehkäisystä on tällä hetkellä Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan käsittelyssä. Viranhaltijat toteavat, että nykykäytäntöä kannattaa tehostaa, mutta konkreettiset ehdotukset puuttuvat.

KANNANOTTO
Vapaa julkaistavaksi heti

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret tukee yhdessä Helsingin ja Vantaan Vasemmistonuorten kanssa Pääkaupunkiseudun Sanomalehdenjakajien lakkoa, joka on käynnissä tänään 7.9. vuorokauden ajan. Lakon pyrkimyksenä on vauhdittaa varhaisjakelun työehtoneuvotteluja. Liiton tiedotteen mukaan palkkoja uhataan laskea 20-60 prosenttia.

“On todella epäoikeudenmukaista, että niinkin matalapalkkaisella alalla lasketaan niinkin suuria osuuksia palkasta”, tuomitsee Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Samuel Drake.

KANNAOTTO
Vapaa julkaistavaksi heti

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret antaa tukensa veturinkuljettajien mielenilmaukselle, joka pysäyttää maanantai-illasta keskiviikkoaamuun HSL:n ja VR:n lähijunat sekä VR:n kauko- ja tavarajunat. Työtaistelu on seurausta hallituksen 9.8. ilmoituksesta vapauttaa henkilöliikenne kilpailulle nopeutetulla aikataululla.

Yhdymme Veturimiesten liiton huoleen tavasta, jolla matkustajaliikennettä ollaan yksityistämässä ja kansallisomaisuutta tuhoamassa, sanoo Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Samuel Drake.

KANNANOTTO
Vapaa julkaistavaksi

Vantaan Vasemmistonuoret muistuttaa mediaa ja kuntapäättäjiä ottamaan vakavammin äänestäjien antaman signaalin punavihreämmän politiikan puolesta.

Kevään kuntavaaleissa saavutettiin merkittävä käänne valta-asemissa, kun valtuustoon muodostui punavihreä enemmistö. Vasemmiston ja vihreiden yhteenlaskettu kannatus kohosi peräti 4,3 prosenttiyksikköä edellisistä kuntavaaleista, ja sosiaalidemokraatitkin saivat säilyttää suurimman puolueen asemansa.

Me Vantaan Vasemmistonuorissa haluamme nuorten äänet kuuluviin kehottamalla kaikkia vantaalaisia äänestämään nuoria ehdokkaita. Vantaalla on huutava pula nuorista vaikuttajista, ja on selvää, että vanhempi sukupolvi ei tee aina parhaimpia ratkaisuja nuoria koskevissa päätöksissä.

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret esittää ehdolle Vasemmistonuorten puheenjohtajan tehtävään Henri Turkiaa Hyvinkäältä ja Hanna-Marilla Zidania Helsingistä.

Henri Turkia on 26-vuotias liikennealan insinööriopiskelija ja kaupunginvaltuutettu. Hanna-Marilla Zidan on 27-vuotias opiskelija ja Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton 1.varapuheenjohtaja. Molemmat ehdokkaat ovat toimineet kuluvana liittokokouskautena Vasemmistonuorten hallituksessa.

Turkia nostaa kärkiteemoikseen jäsenmäärän kasvattamisen ja järjestön politiikan monipuolistamisen

Lasten ja nuorten harrastusmaksut ovat nykyisin erittäin kalliita ja niiden kustannukset kasvavat yhä. Seura- ja harrasteliikunnan hinnat ovat karanneet käsistä. Silti kuulemme nyt, että Vantaan johtajat ja luottamushenkilöt ovat ostaneet viinaa ja korottaneet omia palkkoja lasten ja nuorten harrastuksiin tarkoitetulla rahalla. Tapausta on yritetty peitellä laajasti kaupungin johdon puolelta.

KANNANOTTO
Päivitetty 6.12.2016 klo 23.20 – Lisätty viittaus Suomen perustuslakiin

ESVN:n jokavuotinen syysleiri pidettiin tänä vuonna perjantaista lauantaihin 16-18.9. Hyvinkään leirikeskus Rytkössä. Tilaisuuteen kuului leirikirjeen mukaisesti ”Työpajatoimintaa, saunomista ja vegaanisen ruuan ahmimista.” Tilanteeseen liittyi myös poikkeuksellisen hyvästä syyssäästä nauttiminen turvallisessa tilassa, (ensimmäinen ja tärkein turvallisuuskäytäntö: Transfobisesta läpästä saa turpaan – tähän ei tosin löytynyt tarvetta) mutta ennen kaikkea hyvässä, tulenpunaisessa, vanuseurassa.

Sivut