oskaripäätalo

Haen Vasemmistonuorten hallitukseen, sillä koen, että tulevaisuuspohjaisen nuorisojärjestön päätöksenteon ytimessä tulee olla myös meitä nuorimpia vasemmistonuoria, 13-18-vuotiaita. Uskon, että olen sopiva henkilö edustamaan näkemyksiämme. Vasemmistonuorissa olen ollut mukana noin puolitoista vuotta toimien Lahden Vasemmistonuorten hallituksessa.

Kolme keskeisintä arvoani ovat vapaus, solidaarisuus ja luonto. Koen, että yksi tapa hyvä toteuttaa niitä on libertaarisosialistinen yhteiskunta Rojavan esimerkkiä ihaillen.

Vasemmistonuorten hallituksen kautta toivoisin pystyväni tekemään järjestöstä rohkeamman järjestämään radikaalimpia ja kunnianhimoisempia kannanottoja, kampanjoita ja mielenosoituksia. Näissä haluaisin nähdä myös vankkaa yhteisrintamatyötä muiden parlamentaaristen ja ulkoparlamentaaristen liikkeiden kanssa. Vasemmistonuorten tulee jatkaa hyvää työtään kirittääkseen puoluetta suoraselkäisempään vasemmisto- ja ilmastopolitiikkaan. Edistäisin mielelläni myös järjestön jo nyt hyviä toimia jäsenistön turvallisuuden ja jaksamisen puolesta. Leirit best.

Someissa menostani saa parhaiten kiinni Instagramissa käyttäjänimellä viitonen. Käytän satunnaisesti myös Facebookia ja Twitteriä, joka löytyy myös nimellä viitonen.