Joensuun Seudun Vasemmistonuoret tuomitsee Terveystalon harjoittaman lobbauksen Joensuussa ja vaatii sote-uudistuksen palauttamista raiteilleen.

Joensuun Seudun Vasemmistonuoret pitää härskeinä yksityisten soteyritysten toimia, joissa ne pyrkivät aggressiivisesti mainostamaan palveluitaan kuntalaisille ja samalla lobbaavat voimakkaasti päättäjiä. Esimerkiksi tänään 27. maaliskuuta  aggressiivisesta verosuuunnittelusta syytetty Terveystalo kestitsee kokoomuslaisen Laura Rädyn johdolla pohjoiskarjalaisia päättäjiä.

Järjestö pitää ongelmallisena tilannetta, jossa yksityiset usein kansainvälisessä omistuksessa olevat yritykset pyrkivät sementoimaan omia asemiaan ja luomaan kermankuorinnalleen otollista maaperää tilanteessa, jossa lainsäädäntö on vielä valmistelussa. Toisaalta järjestö pitää ymmärrettävänä, että kokoomuslaiset poliitikot ovat vieneet mukanaan yksityiseen terveysbisnekseen poliitikkoina keräämänsä tietotaidon ja verkostot.

Terveystalon julkisten palveluiden liiketoimintajohtaja Laura Räty on ohjeistanut yrityksen lääkäreitä ohjaamaan potilaita Terveystalon omaan sairaalaan leikkauksiin “valinnanvapauteen perustuen”. Samalla yritys monien muiden alan toimijoiden tavoin on joutunut veronkiertoa tutkivan Finnwatch-järjestön kritisoimaksi kyseenalaisen pienistä yhteisöveron maksuista.

Joensuun Seudun Vasemmistonuoret toivoo pohjoiskarjalaisilta päättäjiltä malttia soteyritysten seireeninhuutojen kuuntelussa ja tuomitsee yksityisten soteyritysten voimakkaan lobbauksen. Joensuun Seudun Vasemmistonuoret vaatii sote-uudistuksen palauttamista valmisteluun ja korjaamista niin, että se täyttää uudistuksen alkuperäiset tavoitteet: tasa-arvon lisäämisen ja hoitoketjujen sujuvuuden parantamisen. Nykyisellään hallituksen ajama malli tulee mahdollistamaan yksityisten terveysyritysten voitontavoittelun, sirpaloittaa palveluita entisestään ja lisää kansalaisten epätasa-arvoisuutta niiden käyttäjinä.