Keski-Suomen Vasemmistonuoret ry hakee piirisihteeriä osa-aikaiseen työsuhteeseen. Työsuhteen alkamispäivä on 1.1.2022 ja työsopimus solmitaan toistaiseksi voimassa olevaksi. Tehtävässä noudatetaan kolmen kuukauden koeaikaa. Työhön perehdyttäminen tapahtuu erikseen sovittavana ajankohtana, joko joulukuun lopussa tai tammikuussa. Työaika on 10 tuntia viikossa ja työn pääasiallinen suorittamispaikka on Jyväskylä. Työhön kuuluu jonkin verran matkustamista. Palkka on 473 euroa kuukaudessa. Viimeinen hakupäivä on 10.12.2021.
Piirisihteerin pääasiallisena tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa yhdessä järjestön hallituksen kanssa Vasemmistonuorten toimintaa Keski-Suomen alueella. Piirisihteeri huolehtii myös järjestön hallinnosta, taloudenhoidosta ja verkostoyhteistyöstä.
Piirisihteeriltä edellytetään oma-aloitteellisuutta sekä valmiutta itsenäiseen työskentelyn ja vaihteleviin työaikoihin, esimerkiksi mahdollisiin viikonlopputöihin. Eduksi hakijalle katsotaan vasemmistolainen maailmankatsomus, tapahtumajärjestelyn ja tiedottamisen taidot, kokemus järjestö- ja vaalityöstä, Vasemmistonuorten poliittinen ja järjestöllinen tuntemus sekä tehtäviin soveltuva koulutus.
Työhakemukseen kuuluu avoin hakemuskirje sekä ansioluettelo. Hakemukset osoitetaan sähköpostiosoitteeseen keski-suomi@vasemmistonuoret.fi otsikolla TYÖHAKEMUS. Käsittelemme hakemukset anonyymisti.
Haastattelut järjestetään joulukuussa. Haastatteluissa joudutaan mahdollisesti käyttämään etäyhteyttä.
Lisätiedot
Mihail Seppälä, piirisihteeri (31.12.2021 asti)
keski-suomi@vasemmistonuoret.fi
Elina Liekkinen, Keski-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja