Satakunnan Vasemmistonuoret ry on yksi Vasemmistonuorten yhdeksästä piirijärjestöstä. Päämaja toimii Porissa, mutta toiminta-alue kattaa koko Satakunnan vaalipiirin.

Järjestämme toimintaa sekä kaduilla että kabineteissa. Aktiiviemme joukosta löytyy kunnallispoliitikkoja, jotka tuovat nuorten ääntä kuuluviin kaupunkien valtuustoissa ja lautakunnissa. Rakenteissa vaikuttamisen vastapainoksi järjestämme paljon myös ruohonjuuritason toimintaa. Osallistumme erilaisiin tapahtumiin ja tempauksiin sekä järjestämme niitä myös itse. Toimintaamme kuuluu kaikenlaista seminaareista ja luentotilaisuuksista aina illanviettoihin asti.

Toiminnasta päättävät jäsenet, ja pyrimmekin rentoon, mutta vaikuttavaan toimintaan. Tule mukaan!

Facebook | Instagram
Katso piirin ja osastojen yhteystiedot täältä!


 

Oikeistopolitiikan jatkaessa voittokulkuaan niin valtakunnan päätöksenteossa kuin median virittämässä julkisessa keskustelussa, erilaisia hyväntahtoiseksi verhoiltuja uudistuksia ilmaantuu kuin sieniä sateella. Tänään näistä ”innovatiivisista uudistuksista” veren saa kiehumaan pääkaupunkiseudun kaavailut ruoka-aputoiminnan uudistamiselle. On ajateltu kasvavien leipäjonojen ongelman lievittyvän siirtymällä ruokakassien jakamisesta yhteisruokailujen tarjoamiseen sosiaalisuuden ja osallisuuden käsitteitä liputtamalla.

Satakunnan Vasemmistonuoret ry valitsi vuosikokouksessaan 3.5.2017 itselleen uuden hallituksen, ja hallituksen järjestäytymiskokouksessa 18.5.2017 uuden piirisihteerin. Lisäksi Vasemmistonuorten liittokouksessa 19.-21.5.2017 piirimme edustajaksi Vasemmistonuorten hallituksessa valittiin Lassi Savolainen.

Satakunnan Vasemmistonuoret ry:n hallitus 2017:

Jelena Kiilholma, puheenjohtaja

Elias Lehti, varapuheenjohtaja

Jonna Jylhäsaari, varsinainen jäsen

Juho Solala, varsinainen jäsen

Aada Hakakoski, varajäsen