Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret vaatii, että työehtosopimuksista on saatava selkokieliset versiot. Selkokielinen TES on tarjottava luettavaksi työsopimuksen solmimisen yhteydessä.
Vasemmistonuoret perustaa uuden osaston Vakka-Suomeen. Ennen uuden osaston
perustamiskokousta Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret järjestää
Uudessakaupungissa perjantaina 19.10. Tutustu toimintaan -illan, jossa esitellään
Vasemmistonuorten toimintaa.
Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret on määritellyt yhdeksi vuoden 2018
pääteemoistaan toiminnan laajentamisen Turusta maakuntaan sekä maakunnan
nuorten äänen esille tuomisen.
Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret ei usko korkeakoulujen opiskelijavalinnan uudistukselle asetettujen tavoitteiden toteutuvan. Järjestö esittää valintakokeiden poistamisen sijaan niiden muuttamista vähemmän valmistautumista vaativiksi. Vasemmistonuoret esittää valintakokeisiin mallia, jossa kokeeseen kuuluva aineisto annettaisiin hakijalle vasta kokeessa. Koe testaisi silloin enemmän luetun ymmärtämistä ja tiedon soveltamista. Se olisi myös ulkoa opettelua ja pänttäämistä hyödyllisempää akateemisessa opiskelussa.
Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret järjestää Turun Vähätorilla perjanaina 18.5. klo 15 kynttilämielenosoituksen menehtyneiden palestiinalaisten muistoksi. Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret eivät hyväksy Israelin valtion harjoittamaa väkivaltaa palestiinalaisia mielenosoittajia kohtaan, eikä jo yli kymmenen vuotta jatkunutta Gazan saartoa.
Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret ja Turun Vasemmistonuoret ovat vusoikokouksisaan 16.3.2018 valinneet yhdistyksille uudet hallitukset seuraavalle toimikaudelle.
Varsinais-Suomen Vasemmistonuorten hallitus:
Puheenjohtaja: Emma Lindqvist
Varapuheenjohtaja: Joel Törrönen
Hallitukset jäsenet: Jaana Veranen, Mirka Lång, Kevin Haljak, Joonas Rissanen, Saara Nieminen, Emilia Koistinen (vara), Mikael Kiivanen (vara), Veikko Korhonen (vara)
Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret on huolissaan maakuntauudistuksen vaikutuksista nuorten työllisyyspalveluihin. Työllisyyspalveluiden vieminen markkinoille vaarantaa palvelun yhdenvertaisuuden, kun yksityiset toimijat valikoivat asiakkaikseen helposti työllistyviä sekä niin kutsuttuja korkean profiilin työnhakijoita ja yrittäjiä.
Tietojenkäsittelytieteen opiskelija Amro El-khatib on valittu Varsinais-Suomen Vasemmistonuorten uudeksi piirisihteeriksi. Vasemmistonuorten hallituksessa pitkään vaikuttanut, 27-vuotias El-khatib on lisäksi toiminut Turku Priden hallituksen puheenjohtajana, osuuskunta Kirjakahvilan hallituksessa ja on suorittanut merikapteenin opintoja. Varsinais-Suomen Vasemmistonuorten hallitus teki päätöksen yksimielisesti.
Raision Vasemmistonuoret kutsuu raisiolaisnuoret mukaan toimintaansa! Raision VaNu järjestäytyy vuosikokouksessaan perjantaina 9.2. klo 18.00 ja kutsuu toiminnasta kiinnostuneet tustustumaan ja osallistumaan! Vuosikokouksessa tarjoillaan kahvia ja vegaanista purtavaa.
Hyvää vuotta 2018! Toivottavasti saitte levättyä ja rentouduttua liha- tai lihattomien patojen äärellä joulun pyhät ja nyt puhkutte intoa, sillä alkuvuosi on suht tiivistahtinen.
Helmikuun puolessavälissä kokoontuu Varsinais-Suomen Vasemmistonuorten varsinainen kokous, joka valitsee vuoden 2018 kaudelle jälleen uuden hallituksen. Mikäli hallituspaikka tai jopa puheenjohtajuus kiinnostelee, ole ihmeessä yhteydessä toimistoon tai suoraan puheenjohtaja Mikael Kiivaseen.
Varsinais-Suomen Vasemmistonuorten delegaatio kävi viime viikolla tutustumassa Turun Meyerin laivatelakkaan pääluottamusmies Juha Jormanaisen ja työsuojeluvaltuutettu Ari Rajamäen vieraina. Vierailun yhteydessä tutustuttiin rakenteilla olevan laivan sisuksiin sekä päästiin näkemään pian taivaanrantaan nousevaan jättimäiseen laivanosturiin lähietäisyydeltä.