V-S Vasemmistonuorten jäsen Milja Kovalainen valmisteli upean puheen Turun ilmastolakkotapahtumaa varten, mutta ei tapahtuman peruutuksesta johtuen sitä päässytkään pitämään. Tämä teksti kuitenkin ansaitsee tulla kuulluksi ja luetuksi, joten julkaisemme sen nyt täällä!
--
Olemme tottuneet puhumaan voittajista ja häviäjistä pelien ja leikkien yhteydessä, mutta ilmastokeskustelussa molemmat osapuolet tuntuvat katoavan sukupuuttoon kuolevien lajien, vuosilukujen ja celsiusasteiden sekaan. Ihmisistä puhutaan pääasiassa ilmastonmuutoksen syyllisinä, eikä uhreina. En vähättele tai kiistä yhtäkään edellä mainitsemistani asioista, mutta haluan lisätä huomiota ilmastonmuutokseen ihmisoikeusongelmana ja yhteiskunnallisena asiana.
Ilmastokeskustelussa häviäjät – eli he, jotka eniten kärsivät ilmastonmuutoksesta – mainitaan vain sivulauseissa, länsimaisesta näkökulmasta katsottuna etäisenä ja irrallisena asiana. Uhkaa on vaikea ottaa vakavissaan, mitä kauempana itsestä sen koetaan tapahtuvan.
Kyse on nimenomaan etäiseksi kokemisesta: köyhyys on häviäjien yhdistävä tekijä maasta riippumatta. Myös Suomessa ja muissa länsimaissa köyhät ja pienituloiset ovat kaikkein altteimpia ilmastonmuutoksen vaikutuksille, sillä esimerkiksi ruokaturvan horjuessa hinnat kallistuvat ja uusien tautiepidemioiden levitessä terveydenhoitokulut nousevat.
Suuremmat vaikutukset kasautuvat kuitenkin maailman köyhimmälle puolikkaalle: heille, jotka elävät alle kolmella dollarilla päivässä ja ovat riippuvaisia perinteisistä elinkeinoista, kuten kalastuksesta ja maanviljelystä. Kun sään ääri-ilmiöt runtelevat heidän kotiseutunsa ja elinkeinoja ei voida enää harjoittaa, ovat mahdollisuudet vähissä: jäljellä ovat vain kuolema tai pakolaisuus.
Luvut ovat tyrmääviä: ilmastopakolaisten määrästä esitetään arvioida kymmenistä miljoonista jopa miljardiin ja vuosittain satojen tuhansien arvioidaan kuolevan ennenaikaisesti. YK:n mukaan naiset ja lapset kuolevat 14 kertaa todennäköisemmin, kuin samojen yhteisöjen miehet.
Raha suojelee katastrofeilta – tai ainakin lieventää niiden vaikutusta. Pelkästään varallisuustason kohoaminen ei kuitenkaan riitä poistamaan ongelmaa, sillä köyhyys on ennen kaikkea oikeuksien puutetta; yhteiskunnallista äänettömyyttä, kuulumattomuutta ja turvattomuutta. Näiden poistamiseksi tarvitaan määrätietoisia, osallistavia toimia ja tilaa, jossa näistä asioista kärsivät saavat oman äänensä kuuluviin.
Voittajat – eli ilmastonmuutoksesta hyötyvät – ovat vielä harvemmin esillä. Vaikka tulevat hyödyt ovat väliaikaisia sekä huomattavasti pienempiä kuin tulevat haitat, on niiden tiedostaminen tärkeää.
Itse voittajien sijaan usein puhutaan uusista innovaatioista, energiatehokkaammasta ja puhtaammasta teknologiasta. Yhdestäkään näistä ei kuitenkaan ole hyötyä, elleivät niitä eniten tarvitsevat tai niitä valmistavat hyödy niistä. Bangladeshilaisessa tehtaassa orjatyötä tekevä nainen tuskin iloitsee ompelemansa kankaan olevan ekologisesta selluloosasta tehtyä vettä kuluttavan puuvillan sijaan tai kongolaisessa kaivoksessa työskentelevä lapsi ajattele tekevänsä ekotekoa kaivaessaan litiumia sähköauton akkuun.
Keitä voittajat sitten oikein ovat? He ovat yleisesti ottaen kaikki, joilla ei ole tarvetta pelätä esimerkiksi puhtaan veden tai terveydenhuollon saantia; maailman rikkaimmat ihmiset, joilla on valta muokata tottumuksiamme, halujamme ja mielipiteitämme. He, jotka voivat luottaa rahan ratkaisevan tilanteen kuin tilanteen omaksi edukseen. He, jotka hallitsevat elintärkeitten hyödykkeiden markkinoita ja päättävät, ketkä ovat siihen oikeutettuja.
Politiikassa heidän valtansa on erityisen suurta: esimerkiksi Yhdysvalloissa kaksi viidesosaa senaattoreista ja edustajista ovat miljonäärejä. Ihmiset, joilla ei ole tarvetta olla jatkuvasti huolissaan ympäristön tilasta, ei ole myöskään halua toimia sen edistämiseksi – itse asiassa juuri päinvastoin. Jatkuvan talouskasvun tavoitteleminen ja rikkauksien hamuaminen on tuhoisinta, mitä ympäristölle voi tehdä.
Tarvitsemme muutoksen sekä omissa elämissämme että yhteiskunnassa taataksemme turvallisemman tulevaisuuden kaikille sekä otettava entistä enemmän huomioon ihmisten välinen tasa-arvo ja ympäristön hyvinvointi siirtämällä politiikan painopiste punavihreämpään suuntaan.
Peli loppuu, kun tiimalasin yläosa on tyhjentynyt. Meidän tiimalasimme yläosassa on jäljellä vain vähän hiekkaa, eikä uudelleen kääntäminen ole enää mahdollista. Parasta, mitä voimme tehdä, on yrittää varjella viimeisiä hiekanjyväsiä ja sillä tavoin estää jokaisen osapuolen murskatappio.
- Milja Kovalainen, Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret
