Keskiviikkoklubit ovat syksyn aikana kuukauden joka toisena keskiviikkona järjestettäviä yhdessä hengailuja taiteen parissa, koulutustilaisuuksia, harrasteiltoja tai debaatteja sen hetken poliittisesta maailmantuskasta!
13.10.2021 Käymme yhdessä katsomassa Kaupungin taisemuseo Onnin näyttelyn NOSTOJA JOENSUUN TAIDEMUSEON KOKOELMISTA JA KUVATAITEILIJA JUKKA HAUTAMÄEN MEDIATAIDETEOKSIA.
"Ihmiskäsityksiä-näyttely keskittyy erilaisiin ihmisen kuviin. Ihminen on ollut kuvataiteen historiassa tyypillinen tutkimuksen kohde, jota on kuvattu paitsi fyysisenä olentona, myös aseman ja yhteiskunnallisen roolin kautta. Lisäksi taiteessa on pureuduttu filosofisempiin ajatuksiin ihmisyyden olemuksesta ja mahdollisista yhdistävistä tekijöistä yksilöiden välillä – jaetusta ihmisyyden kokemuksesta. Näyttelyyn on koottu erilaisia ihmiskuvauksia museon kokoelmista. Lisäksi mukana on mediataiteilija Jukka Hautamäen neuroverkkoihin ja tekoälyyn perustuvia teoksia, joissa kasvokuvat muodostavat katkeamattoman, alati kehittyvän jatkumon."
Näyttely kierretään ohjattuna ja Joensuun seudun vasemmistonuoret maksavat kierroksen. Jokainen huolehtii omasta lipustaan (mm. opiskelijat 3€)
***********************************************************************************************************************************
Syksyn ohjelmisto on alustavasti luotu ja toivottavasti voimme toteuttaa sen täysimääräisesti ilman koronan tuomia rajoituksia!
Syksyn ohjelmisto on seuraava:
15.9. Dokumentti-ilta Soropissa
29.9. Uusien ilta Kuhasalossa (tervetulleita niin uudet kuin vanhat jäsenet)
13.10. Näyttelykierrosta Taidemuseo Onnissa
27.10. DnD - ilta piiritoimistolla
10.11. Taidepaja
24.11. Poliittinen maailmantuska - ilta Arttelissa
8.12. Pikkujoulut
Tapahtumista enemmän tietoa lähempänä ja muualla somessa joten seuraa myös instagramia ja sähköpostilistoja!
Toivottavasti nähdään pian!