Julkisen sektorin naisvaltaiset alat ovat ryhtyneet tänä keväänä työtaistelutoimiin palkkakuopan korjaamiseksi.
Huhtikuun hoitajien lakon jälkeen, kun työnantajapuoli oli keskeyttänyt työneuvottelut, sosiaali- ja terveysalan ammattiliitot Tehy ja Super ilmoittivat valmistelevansa joukkoirtisanoutumisia. Tällä viikolla alkoi myös kunta-alan lakko, jonka piirissä on kaiken kaikkiaan 81 000 työntekijää kymmenestä eri kaupungista.
Vasemmistonuoret osoittaa tukensa naisvaltaisten duunarialojen työtaistelutoimille.