02.04.2022
hoitaja.

Työmarkkinakentän kevät on ollut lakkoilun suhteen vilkas. Eniten on puhututtanut 1.4. alkanut Tehyn ja SuPerin aloittama hoitajien lakko. Myös esimerkiksi OAJ (opetusalan ammattiliitto), JHL (julkisella ja hyvinvointipalvelusektorilla työskentelevien ammattiliitto) ja Talentia (sosiaali- ja terveysalan korkeakoulutettujen ammattijärjestö) ovat antaneet lakkovaroituksen. 

31.03.2022
Juudean aavikko.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen toimii kevään ja alkukesän ajan ihmisoikeustarkkailijana Länsirannalla.

Vuorinen kommentoi asiaa seuraavasti: “Kansainvälinen solidaarisuus on aina ollut vasemmistolaisen liikkeen keskiössä ja on hienoa päästä mukaan edistämään sen toteutumista. Israelin miehitys Palestiinalaisalueilla rikkoo kansainvälistä oikeutta ja palestiinalaisten ihmisoikeuksia, emmekä saa sulkea silmiämme siltä.”

30.03.2022
Amro El-khatib

Rekryuutisia! Vasemmistonuorten pääsihteeriksi on valittu Amro El-khatib!

"Pian aloittava Vasemmistonuorten pääsihteeri Amro täällä heippa! Ikää on ehtinyt kertyä 31 vuotta (32 tulee täyteen tulevana perjantaina!), koti on sijainnut ihanassa Turussa lähes koko elämäni ja juuret täällä ovat vahvat.

29.03.2022
Pinja Vuorinen lukee Kansan Uutisia.

Vasemmistonuoret: tilaa Kansan Uutiset!

Kansan Uutiset on uudistunut! Nyt kerran kuussa ilmestyvä inhimillisyyden, yhdenvertaisuuden ja kestävän ympäristön puolesta puhuva lehti on uudistunut ulkoasultaan. Uudistuksen kautta Kansan Uutiset on pystynyt myös syventämään juttujaan ja keskittämään huomiotaan entistä enemmän kulttuuriin ja verkkojulkaisuihin. Laadukas yhteiskunnallinen journalismi on Kansan Uutisten ydintä.

25.03.2022
Puita.

Tänään vietetään jälleen kansainvälistä ilmastolakkoa. Eri puolilla Suomea ja muualla maailmassa järjestetään suuria ilmastomielenosoituksia. Liity mukaan vaatimaan ilmastotoimia ja ilmasto-oikeudenmukaisuutta! 

23.03.2022
Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin liput.

Tänään Pohjolan päivänä juhlimme pohjoismaista yhteistyötä ja sen perussopimusta eli Helsingin sopimusta, joka allekirjoitettiin tasan 60 vuotta sitten vuonna 1962. Sopimusta on päivitetty muutamia kertoja vuosikymmenien aikana, kuten 1970-luvulla lisäys yhteistyöstä ympäristönsuojelun alalla ja 1990-luvulla maininnat eurooppalaisesta ulottuvuudesta yhteistyössä. Nyt on Pohjoismaiden aika päivittää Helsingin sopimus 2020-luvulle, koska sitä ei ole muutettu vuoden 1995 jälkeen.

21.03.2022
Ihminen hupparissa.

Jokaisella on lupa elää – turvapaikkajärjestelmään liittyvään rasismiin on puututtava. 

Keskustelu ja ymmärrys rasismista ja sen eri ilmenemismuodoista ovat viime vuosina monipuolistuneet, mutta työtä antirasistisen ja yhdenvertaisen yhteiskunnan puolesta on jatkettava.

16.03.2022
penkkejä

Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat vaativat, että valintakokeiden digitalisaatio toteutetaan saavutettavasti ja yhdenvertaisesti. 

Tänään keskiviikkona 16.3. käynnistyi korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku, jossa on haettavissa yli 53 000 aloituspaikkaa. Keskiviikkona 30. maaliskuuta päättyvä yhteishaku koskee yli sataatuhatta hakijaa. 

10.03.2022
Kuva mielenosoituksessa, etualalla punaisia lippuja, taustalla ihmisiä.

Vasemmistonuorten puoluekokousaloitteet vasemmistoliiton puoluekokoukseen 2022

08.03.2022
Kumihanskat

Torstaina 3.3. ammattiliitot Tehy ja SuPer jättivät lakkovaroituksen tuloksettomien työmarkkinaneuvottelujen jälkeen. Lakon on määrä alkaa 18.3.2022 ja päättyä 1.4.2022. Lakko tulee koskemaan kuutta sairaanhoitopiiriä ja sen alaisuuteen kuuluvat muun muassa lähi- ja sairaanhoitajat. Myös ammattiliitto Talentian jäsenet ovat ylityö- ja vuoronvaihtokiellossa. Vasemmistonuoret tukee julistettuja työtaisteluja ja vaatii sosiaali- ja terveysalan palkkakuopan korjaamista. 

Sivut