29.11.2015

Vasemmistonuorten Palestiina-jaosto on järjestänyt tänään kansainvälisenä palestiinalaisten solidaarisuuspäivänä tempauksen Helsingin keskustassa, jossa tunnetuille patsaille puettiin palestiinalaishuivit sekä iskulausein varustetut kyltit. Tempauksen tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä Israelissa/Palestiinassa päivittäin tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista sekä kehottaa toimintaan konfliktin lopettamiseksi.

25.11.2015

Vasemmistonuoret nostaa Pariisin ilmastoneuvottelujen kärkiteemoiksi globaalin oikeudenmukaisuuden, fossiilisista polttoaineista luopumisen sekä radikaalit päästövähennykset. Järjestö haluaa Suomen näyttävän omilla toimillaan esimerkkiä muille maille kunnianhimoisen ja oikeudellisesti sitovan ilmastosopimuksen aikaansaamiseksi.

15.11.2015

Vasemmistonuoret tukee juuri 50 000 allekirjoittajan rajan ylittänyttä kansalaisaloitetta kansanäänestyksen järjestämisestä eurojäsenyydestä. Järjestön lauantaina Helsingissä kokoontuneen hallituksen mielestä eurokriisi ja sitä seurannut talouskuripolitiikka ovat osoittaneet, että yhteisvaluutta on epäonnistunut projekti, joka jatkuessaan vain vaikeuttaa demokraattisen ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen politiikan harjoittamista euroalueella.

12.11.2015

Vasemmistonuorten työelämäjaosto on tyrmistynyt Postin härskeistä työtaistelukeinoista. Jaosto pelkää valtionyhtiön toimintatapojen uhkaavan rakentavaa neuvottelukulttuuria Suomessa.

Posti on työnantajana sanellut työehtosopimusneuvotteluille yksin ehdot, joissa vaaditaan työntekijöiltä todella kovia leikkauksia. Kun Posti- ja logistiikka-alan unioni ei ole hyväksynyt ehtoja, Posti on alkanut vuokrata rikkurityövoimaa henkilöstövuokrausfirma SOL:ilta. Lisäksi työnataja on asettanut työsulkuun postilaiset, jotka eivät suostu perehdyttämään rikkureita.

09.11.2015

Vasemmistonuoret ei usko hallituksen sulle-mulle-periaatteella tekemän sote-ratkaisun tuovan kaivattuja parannuksia Suomen sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Sen sijaan oikeistohallitus houkuttelee veronkiertoa harjoittavat suuryritykset kaappaamaan entistä suuremman siivun suomalaisten verorahoista.

27.10.2015

Vasemmistonuoret tuomitsee Yleisradion MOT-ohjelman paljastamat tapaukset teurastamoilla tapahtuneista eläinten kaltoinkohtelusta. Maanantaina esitetyissä videoissa teurastamot eivät tainnuta eläimiä eläinsuojelusäädösten mukaisesti ja teuraseläimille tehdään täysin tarpeetonta väkivaltaa.

13.10.2015

Vasemmistonuoret tuomitsee lauantaina Ankarassa järjestettyä rauhanmarssia vastaan tehdyn terrori-iskun. Kahdessa räjähdyksessä kuoli yli sata ihmistä ja haavoittui satoja. Kyse on Turkin lähihistorian pahimmasta terrori-iskusta.

13.10.2015

Vasemmistonuoret tuomitsee lauantaina Ankarassa järjestettyä rauhanmarssia vastaan tehdyn terrori-iskun. Kahdessa räjähdyksessä kuoli yli sata ihmistä ja haavoittui satoja. Kyse on Turkin lähihistorian pahimmasta terrori-iskusta.

12.10.2015

Vasemmistonuoret on hämmästynyt Sipilän hallituksen aikeista laskea tehostetun palveluasumisen ja vanhainkotien hoitajamitoitusta peräti viidenneksellä nykyisestä 0,5:stä 0,4:ään. Lisäksi hallitus ei vieläkään aio muuttaa hoitajamitoitusta lakisääteiseksi, vaikka THL:n tutkimuksen mukaan useassa sadassa suomalaisessa vanhustyön yksikössä alitetaan nykyinen suositus.

09.10.2015

Vasemmistonuoret on huolissaan Suomen hallituksen ja ulkoministeri Timo Soinin kyvystä hoitaa maan ulkosuhteita ja tehdä vakavasti otettavaa ulkopolitiikkaa.Hallituksen ulkopoliittiset linjaukset ovat romuttaneet aiemmin tehtyä rakentavaa politiikkaa, josta Suomi on kansainvälisesti tunnettu.

Sivut