05.04.2017

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi vaatii Suomen valtiota lopettamaan välittömästi turvapaikanhakijoiden vastentahtoiset palautukset Afganistaniin ja muille konfliktialueille. Pakkopalautukset ovat ristiriidassa sekä Suomen perustuslain ja ulkomaalaislain että kansainvälisten sopimusten hengen kanssa. Esimerkiksi perustuslaissa todetaan, ettei ulkomaalaista henkilöä voida palauttaa tai karkottaa maahan, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

02.04.2017

Vasemmistonuoret vaatii autismikirjolaisten aseman parantamista työelämässä. Järjestön mielestä Suomessa on korkea aika tunnustaa ja hyväksyä neurologinen monimuotoisuus myös työpaikoilla.

Neurologisten vähemmistöjen oikeudet ovat työläisten oikeuksia, Vasemmistonuoret muistuttaa. Tietoa autismikirjolla olevien työntekijöiden tarpeista on lisättävä ja heidät on hyväksyttävä tasavertaisina.

19.03.2017

 

Vasemmistonuorten Feministiset kotivideot -kilpailu saatiin päätökseen Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä 19. maaliskuuta. Kilpailun voittaja on neliminuuttinen ”Raita”, jonka on tehnyt Sointu Toiskallio

Tuomaristo kehui ”Raidan” toteutusta vaikka loppu jakoikin mielipiteet:

10.03.2017

Vasemmistonuoret järjestää vuoden 2015 liittokokouksen päätösten mukaisesti logoideakilpailun sekä jäsenäänestyksen sen voittajasta. Sähköistä jäsenäänestystä testataan Vasemmistonuorten päätöksenteossa nyt ensimmäistä kertaa. Äänestys järjestetään toukokuussa, ja sen voittaja, Vasemmistonuorten uusi logo, julkistetaan liittokokouksessa Kuopiossa 19.–21.5.2017.

08.03.2017

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi vaatii pakolaisnaisten suojelemista ja turvallisten reittien avaamista Eurooppaan.

– Kansainvälisenä naistenpäivänä ajatukset ovat pakolaisleireillä ja vaarallisilla reiteillä, joita pitkin tuhannet naiset pyrkivät pakoon sotaa, vainoa ja köyhyyttä. Euroopan synkkenevät asenteet asettavat haavoittuvimmassa asemassa olevat vielä tukalampaan tilanteeseen, Ahlakorpi toteaa.

02.03.2017

Vasemmistonuorten vaatii työntekijäjärjestöiltä tiukkaa asennetta työehtosopimusneuvotteluissa. Järjestö pitää pöyristyttävänä Elinkeinoelämän keskusliiton päätöstä irtisanoa keskusjärjestösopimukset ja kieltäytyä keskitetyistä tulopoliittisista ratkaisuista.

28.02.2017

Vasemmistonuoret vaatii kuntia nostamaan ensi- ja turvakotien rahoitusta ripeästi. Amnesty Internationalin tällä viikolla julkaiseman raportin mukaan Suomen toimet naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumiseksi ovat riittämättömiä ja johtavat ihmisoikeusloukkauksiin.

14.02.2017

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi yhtyy Helsingissä protestoivien irakilaisten turvapaikanhakijoiden vaatimukseen lopettaa ihmisten palauttaminen Irakiin. Mielenosoittajat yöpyvät Kiasman edessä teltoissa demonstroidakseen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden vaihtoehtoja: paluu sodan keskelle tai asuminen ulkona Suomen talvessa.

08.02.2017

Vasemmistonuoret avaa tänään Nyt on nuorille töitä -kuntavaalikampanjansa. Järjestö kampanjoi kevään vaaleissa demokraattisen, yhdenvertaisen ja ekologisen kunnan eteen töitä tekevien nuorten ehdokkaiden puolesta.

– Meidän mielestä kunnissa on nyt nuorelle töitä. Haluamme, että nuoret pääsevät päättämään lähiympäristönsä tulevaisuudesta kunnan- ja kaupunginvaltuustoihin, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja, Utsjoen kunnanvaltuustoon ehdolla oleva Anni Ahlakorpi.

26.01.2017

Poliittisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajat ovat huolissaan saamelaisten oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Keskiviikkona julkaistun kansainvälisen tutkijaryhmän tekemän selvityksen mukaan Suomella on paljon parannettavaa siinä, miten se kohtelee saamelaisia. Valtioneuvoston kanslian tilaamassa raportissa on liuta konkreettisia ehdotuksia saamelaisten oikeuksien ja aseman parantamiseksi.

Sivut