23.09.2016

Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt sekä Allianssi ovat järkyttyneitä Suomen Vastarintaliikkeen mielenosoituksessa saamiinsa vammoihin menehtyneen nuoren kohtalosta. Järjestöt muistuttavat, että tarvitaan ripeitä toimia järjestäytyneen poliittisen väkivallan kitkemiseksi Suomesta.

Me haluamme Suomen, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä oman turvallisuutensa tai fyysisen koskemattomuutensa puolesta. Rasismi, natsismi ja muut ihmisvihamieliset aatteet ja poliittinen väkivalta eivät ole osa meidän Suomeamme, järjestöt sanovat.

19.09.2016

Vasemmistonuoret haastaa hallituksen leikkauspolitiikasta huolestuneet nuoret vastarintaan ensi kevään kunnallisvaaleissa. Nuorisojärjestö huomauttaa, että kunnilla on tärkeä rooli leikkauspolitiikan toteuttamisessa ja sen vastustamisessa.

– Palveluita, palkkoja ja sosiaalietuuksia leikataan eri tekosyillä joka puolella Eurooppaa. Suomessa kunnat joutuvat likaisen työn tekijöiksi monissa leikkauspäätöksissä. Ne nostavat asiakasmaksuja, sulkevat lähikouluja ja rajoittavat päivähoito-oikeutta – tai sitten eivät, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.

05.09.2016

Vasemmistonuoret on pettynyt Sipilän hallituksen tapaan toteuttaa valtakunnallinen perustulokokeilu. Esitys perustulon kokeilusta 2000 työttömällä on riittämätön tapa perustulon mahdollisten vaikutusten selvittämiseksi. 

– Sipilän hallituksen ideana ei ole kokeilla perustuloa, vaan eräänlaista työmarkkinatuen vastikkeettoman perusosan hienosäätöä, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.

– Kokeilullaan Sipilän hallitus sotii yleisen ja vastikkeettoman perustulon ideaa vastaan.

28.08.2016

Vasemmistonuoret tuomitsee jyrkästi Särkänniemen delfiinien siirtämisen Kreikkaan puutteellisiin oloihin. Siirto yritettiin toteuttaa tiedotusvälineiltä ja kansalaisilta salassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että Särkänniemen johto yrittää pestä täysin kätensä vastuustaan taata delfiineille turvallinen ja hyvä loppuelämä. Olisi ollut tärkeää, että eläinten omistajuus ja vastuu niiden hyvinvoinnista olisi säilynyt Särkänniemellä, kritisoi Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.

22.08.2016

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi ja Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Pinja Laukkanen tuomitsevat jyrkästi ammatilliseen koulutukseen suunnitellut 248 miljoonan euron leikkaukset. Ammatillisissa oppilaitoksissa protestoidaan tänään leikkauksia, jotka uhkaavat lakkauttaa tuhansia koulutuspaikkoja ja jättää tuhansia työttömiksi.

19.08.2016

Vasemmistonuorten uudeksi jäsen- ja toimistosihteeriksi on valittu 26-vuotias helsinkiläinen Valter Söderman. Työvaliokunta teki päätöksen haastattelujen pohjalta kokouksessaan 22.7.2016. Osa-aikaiseen tehtävään haki yhteensä 29 henkilöä.

Söderman opiskelee pohjoismaisia kieliä Helsingin yliopistossa. Vasemmistonuorissa hän on toiminut aiemmin muun muassa Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtajana. Södermanilla on aiempaa kokemusta toimistotehtävistä Astra-lehdestä, Miessakit ry:ltä ja Kulttuuritehdas Korjaamolta.

19.08.2016

[In english below / På svenska nedan]

Huominen ilman pelkoa – Järjestäytynyt rasismi rikoslakiin -kampanjan tukijat vaativat kansanedustajia toimimaan sen puolesta, että järjestäytynyt rasismi kielletään ja siihen osallistuminen kriminalisoidaan Suomen lainsäädännössä. Järjestöt kannustavat kaikkia suomalaisia allekirjoittamaan kampanjan vetoomuksen asian puolesta. Järjestöt kattavat noin puoli miljoonaa suomalaista.

14.07.2016

Vasemmistonuoret esittää sanallisen seksuaalisen häirinnän lisäämistä rikoslakiin fyysisen häirinnän rinnalle. Tyypillistä häirintää on esimerkiksi seksuaalissävytteinen huutelu ja kommentointi julkisessa tilassa sekä henkilön itsemääräämisoikeutta loukkaava ehdottelu seksuaalisesta kanssakäymisestä.

13.07.2016

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi pelkää Kanadan ja USA:n kanssa neuvoteltavien vapaakauppasopimusten uhkaavan saamelaisten perinteisiä elinkeinoja ja saamelaisalueen luontoa. Porissa SuomiAreena-tapahtumaan osallistuva Ahlakorpi ennakoi sopimuksiin sisältyvän investointisuojan aiheuttavan tilanteen, jossa ulkomaiset kaivosyhtiöt painostavat Suomen valtiota avaamaan niille entistä helpomman pääsyn Lapin luonnonvaroihin välimiestuomioistuimen ja jättikorvauksen avulla.

02.07.2016

Vasemmistonuorten perinteinen kulttuurikilpailu kuvataan tänä vuonna videolle. Järjestö avaa tänään Feministiset kotivideot -kilpailun, joka päättyy 31.8.2016.

Kaikille avoimessa kilpailussa on kaksi sarjaa: sekuntisarja ja minuuttisarja. Kummankin sarjan kaksi parasta videota palkitaan rahapalkinnoilla.

Sivut