Toverit,

tänään vietetään suomalaisen työn päivää. Vaikka meillä voi olla jonkinlainen aavistus siitä, mitä suomalaisuus tarkoittaa, en ole enää varma siitä, tiedämmekö sen, mitä työllä tarkoitetaan. Suomalaisuuskeskustelua käytiin pitkään viime eduskuntavaalien aikaan, mutta työstä ei ole puhuttu lainkaan yhtä laajalti. Sosialidemokraatit patentoivat eduskuntavaalikampanjassaan työn käsitteen copyright-merkkiä myöten. Ele oli kuitenkin turha, sillä työ on pyhä asia kaikille puolueille, myös Vasemmistoliitolle. 

Toverit, 

milloin näin pääsi käymään? Milloin työstä tuli vasemmistolle pyhä asia? Milloin työstä, joka on välttämätön pakko, tuli asia, jota vaaditaan, mutta josta ei haluta päästä eroon? Tiedämme, että työtä on tehtävä. Tiedämme kuitenkin myös, että teemme valtavasti työtä, josta ei ole suoraa hyötyä. Tiedämme, että maailmassa on myös työtä, josta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Meillä on myös jonkinlainen aavistus siitä, kuka työstämme hyötyy. Ennen puhuttiin lisäarvosta ja riistosta, nyt työuupumuksesta ja kiireestä. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin samasta asiasta. Teemme työtä, koska se on välttämätöntä toimeentulollemme, mutta kaivamme aina samalla hautaa omien jalkojemme alta – aina. 

Toverit,

sata vuotta sitten työväki ympäri maailmaa vaati kahdeksan tunnin työpäivää. Se saavutettiin Suomessa vuonna 1917. Tämän jälkeen työolosuhteet ovat parantuneet, etuisuudet lisääntyneet ja työn ruumiillinen rasittavuus laskenut. Samaan aikaan työn tuottavuus on kasvanut moninkertaiseksi. Mitä vasemmisto on tehnyt tänä aikana? Rakentanut maahan elinikäisiin palkkatyösuhteisiin perustuneen sosiaaliturvajärjestelmän, joka on tukenut työn tuottavuuden kasvua. Työstä on tullut vasemmistollekin pyhä asia, jonka tukeminen koulutuksen, terveydenhuollon sekä politiikan keinoin on ollut tärkeämpää kuin työstä vapautuminen. 

Toverit,

miksi työn ja toimeentulon tulee merkitä samaa asiaa? Mikä on työtä, joka oikeuttaa toimeentuloon ja mikä on työtä, jota ei oikeastaan lasketa työksi? Nopea vilkaisu Tilastokeskuksen sivuille kertoo muutoksesta, joka on auttamatta ajanut ohi palkkatyötä vaalineen vasemmiston. Yhä suurempi osa ihmisistä ei ole enää palkkatyösuhteissa; yhtä suurempi osa ihmisistä on pätkätyöläisiä; yhä useampi työllistää itse itsensä; yhä useampi jää elinikäisiin palkkatyösuhteisiin perustuneen sosiaaliturvan ulkopuolelle. Tämä ei tarkoita, että työ olisi loppumassa, kaikkea muuta. Tämä ei tarkoita lorvailua, elämäntapataiteilua tai laiskuutta. Mikäli vasemmisto tarttuu näihin käsitteisiin, olemme hävinneet. Mikäli syytämme ihmisiä heidän perinteisen työn puutteestaan, emme ole sen parempia kuin oikeiston päähänpotkijat. Mitä tämä tarkoittaa on, että yhä useampi joutuu kantamaan entistä suurempaa riskiä elämästään työllistäessään itse itsensä. Joissain yhteyksissä on puhuttu jo työläisyrittäjyydestäkin, jossa yhdistyvät itsensä riistäminen, heikko työmarkkina-asema ja olematon toimeentuloturva. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että vasemmiston on tartuttava meneillään olevaan muutokseen ja ymmärrettävä, että vaikka työ muuttaa muotoaan, se ei häviä minnekään! 

Toverit,

kapitalismi on tähän asti aina ollut tanssijaparista se, joka määrää tanssilajin. Työntekijöiden tehtäväksi on jäänyt askelmerkkien hivuttaminen paremmiksi ja tempon laskeminen. Tässä ollaan onnistuttu, koska on hahmotettu, mihin suuntaan maailma on menossa. Valitettavasti – ja korostan sanaa valitettavasti – näin on myös tänään; mitä todennäköisemmin myös huomenna. Koska teemme tänään huomisen päätökset, toivon, että teemme ne huomista ajatellen. Tulevaisuuden hahmottaminen on aina vaikeaa. Vaikka kiipeäisimme kuinka korkealle katsomaan, ei horisontti häviä minnekään. Maailmassa vallitsee aina muutos ja epävarmuus siitä, minkälaisin askelin meidän tulee edetä. Varmaa on vain se, että maailma tänään ei ole sama kuin se oli sata vuotta sitten, kun työväenliike kamppaili kahdeksan tunnin työpäivästä. Lähes yhtä varmaa on lisäksi vain se, että vuosikymmenten mittaisiin työsuhteisiin perustunut maailma sekä sitä tukenut sosiaaliturva eivät vastaa enää tämän päivän todellisuutta. Kaikkein varminta lienee kuitenkin, että työ tulee säilymään taakkanamme nyt ja aina. Kyse onkin siitä, minkälaisen taakan haluamme sen olevan. Työtä tarvitaan – siitä ei ole kyse. Kyse on kuitenkin työstä, sen tuotteista ja sen hyötyjen jakautumisesta. Vauraus ja valta ovat aina perustuneet työlle, joka on ollut suurimmaksi osaksi muiden kuin vauraiden ja valtaapitäneiden tekemää. Näin on tänään, näin on myös huomenna. 

Toverit, 

nimetkäämme vappu työstä vapautumisen päiväksi!

Turussa 27.4.2012
Saska Heino