Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret järjestää Turun Vähätorilla perjanaina 18.5. klo 15 kynttilämielenosoituksen menehtyneiden palestiinalaisten muistoksi. Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret eivät hyväksy Israelin valtion harjoittamaa väkivaltaa palestiinalaisia mielenosoittajia kohtaan, eikä jo yli kymmenen vuotta jatkunutta Gazan saartoa.

Palestiinalaiset ovat osoittaneet mieltä jo yli kuuden viikon ajan saadakseen palata koteihinsa sekä vastustaakseen jo vuonna 2007 alkanutta, edelleen jatkuvaa Gazan saartoa. Mielenosoitusten aikana Israel on tappanut yli sata ja haavoittanut yli 12 000:ta palestiinalaista.

14.5.2018 tuli tasan 70 vuotta täyteen siitä, kun David Ben Gurion julisti Israelin valtion itsenäiseksi. Samana päivänä, lukuisten asiantuntijoiden ja valtioiden varoituksista huolimatta, Yhdysvaltojen suurlähetystö avattiin kiisteltyyn Jerusalemin kaupunkiin Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin käskyn johdosta.  Samalla kun mm. Ivanka Trump, Jared Kushner ja Benjamin Netanyahu juhlistivat suurlähetystön avaamista, Israelin armeija avasi tulen palestiinalaisia mielenosoittajia vastaan, tappaen 58 ja haavoittaen yli 2 700:aa ihmistä. Menehtyneistä nuorin oli alle vuoden ikäinen Laila Anwar Al-Ghandoor. Tämä oli verisin päivä Palestiinassa sitten vuoden 2014 Gazan sodan.

Mielenosoitus kokoontuu Turun Vähätorille, jossa luetellaan kaikkien 14.5.2018 Israelin armeijan väkivaltaisista toimista menehtyneiden 58 henkilön nimet ja pidetään hiljainen hetki heille ja muille Israelin väkivallan uhreille. Järjestö pyytää osanottajia tuomaan kynttilöitä mukaan.

Lisätietoja:
Emma Lindqvist
Puheenjohtaja, Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret
0445405545