Hyppää sisältöön

Gazan saarron on loputtava – vapaa Palestiina on rauhan ehto

Lauantaina 7.10. Hamas ja muut palestiinalaisryhmät aloittivat hyökkäyksen Gazasta sen raja-alueiden israelilaisiin yhteisöihin ja sotilastukikohtiin. Vastareaktiona hyökkäykselle Israel on julistanut sotatilan ja estänyt perustarpeiden viennin Gazaan. Tämän tarkoittaa, että yli kaksi miljoonaa gazalaista jää ilman sähköä, ruokaa ja puhdasta vettä. Muun muassa YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk on tuominnut Gazan saarron kansainvälisen lain vastaisena. Suomen on toimittava Gazan saarron ja Palestiinan miehityksen päättymisen eteen.

Tuomitsemme kaiken siviileihin kohdistuvan väkivallan. Hamas ei edusta koko Palestiinaa tai kaikkia palestiinalaisia, ja miljoonien ihmisten kollektiivinen rankaiseminen järjestön tekojen vuoksi on julmaa sekä epäinhimillistä. Nyt eskaloitunut väkivalta ei ole alkanut tyhjiöstä, vaan on osa yli 70 vuotta kestänyttä palestiinalaisten sortoa.

Israel on miehittänyt laittomasti Länsirantaa jo yli 50 vuotta ja saartanut Gazaa vuodesta 2007. Israelin rakentamat siirtokunnat ja erottelumuurit ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia muun muassa Kansainvälisen tuomioistuimen, YK:n turvallisuusneuvoston ja YK:n yleiskokouksen päätösten ja lukuisten kansalaisjärjestöjen mukaan. Laittomia siirtokuntia ja Gazan saartoa ylläpidetään väkivallalla, sorrolla ja rajaamalla palestiinalaisten perusoikeuksia.

Israel vetäytyi nimellisesti Gazasta vuonna 2005, mutta on ylläpitänyt lähes täyttä maa-, ilma- ja meriteiden saartoa. Saarron aikana Israelin armeija on säännöllisesti pommittanut rakennuksia Gazassa, joissa on kuollut taistelijoiden lisäksi satoja siviilejä. Israel on myös murhannut kymmeniä kansalaisaktivisteja, jotka ovat pyrkineet murtamaan saarron avustussaattueilla.

YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWAn mukaan yli 80 prosenttia gazalaisista elää köyhyydessä. Noin puoli miljoonaa gazalaista ei ole saanut ruoka-avustustaan Israelin vastaiskujen takia. Yli sata tuhatta siviiliä on joutunut pakenemaan pommituksia, jotka ovat kohdistuneet myös tavallisiin asuinrakennuksiin. Rooman perussäännön mukaan laajamittaiset tai järjestelmälliset tietoiset hyökkäykset siviiliväestöön ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Useat valtiot ovat päättäneet keskeyttää Palestiinaan tarvittavan humanitaarisen avun toimittamisen. Tämä on täysin väärä vastaus tilanteeseen, jossa nälänhätä ja lääkkeiden ja muiden perustarpeiden puute on yhä läsnä. Suomen ei tule keskeyttää apua Palestiinaan, vaan tukea uhreja ja edesauttaa työtä rauhan saavuttamiseksi. Suomen on toimittava aktiivisesti osana kansainvälistä yhteisöä laittoman miehityksen lopettamiseksi. Vain Palestiinan vapaus voi toimia lähtökohtana väkivallan lopettamiselle.

Lisätietoja: 

Pinja Vuorinen, Vasemmistonuorten puheenjohtaja

pinja.vuorinen@vasemmistonuoret.fi, p. 050 501 9721