Aino Kenttälä
Eduskunta on juuri keskustellut Orpon hallituksen julkaisemasta kulttuuripoliittisesta selonteosta, jossa kuvaillaan kulttuurin ja taiteen roolia suomalaisen yhteiskunnan vahvistajana nykypäivästä 2040-luvulle asti. Visio on kaunis ja erittäin kannatettava, vaikka se usein mainitseekin kulttuurin hyvinvointivaikutukset vasta talousetujen jälkeen. Visioinnilla ei kuitenkaan ole konkreettista arvoa, kun hallitus on juuri ajanut läpi mittavat kulttuurileikkaukset. Pian nähdään tarkalleen, kuinka kiusallisiksi selonteon kulttuurialan ylistykset jäävät, jos hallitus leikkaa kulttuurista lisää.
Kulttuuripoliittinen selonteko on osa Orpon hallitusohjelmaa. Vastaava pitkän aikavälin visio on tehty viimeksi vuonna 2010, joten päivittäminen oli erittäin ajankohtaista. Selonteon lisäksi työn alla on toimenpideohjelma, joka toivottavasti antaa konkretiaa vision suurten linjojen kylkeen. Tällä hetkellä viesti kulttuurialalle on ristiriitainen; visio nostaa kulttuurin symbolisesti sen ansaitsemaan arvoon sekä kuvailee, kuinka sen toimintaedellytyksiä tulee vahvistaa samalla, kun hallitus leikkaa toiminnan vaatimaa rahoitusta.
Kulttuuripoliittisessa selonteossa mainitaan moneen otteeseen, kuinka kulttuuria tulee rahoittaa julkisilla varoilla aiempaa vahvemmin. Näin tuleekin tehdä, mutta osana hallitusohjelmaa, jonka toteuttamiseksi kulttuurista on leikattu 17 miljoonaa, maininnat kuulostavat karvailta. On myös paksua, että selonteon lähetekeskustelussa hallituspuolue perussuomalaisten kansanedustajat nostivat esille, miten taiteen tekemisen tulisi olla markkinaehtoisempaa, kun itse visiossa painotetaan juuri vahvan julkisen rahoituksen roolia.
Selonteon ironisimpiin lainauksiin kuuluu: “Toimenpiteet kulttuuri- ja luovien alojen vahvistamiseksi eivät ole olleet riittäviä suhteessa viime vuosikymmenten hallitusohjelmien tavoitteisiin.” Hallitus tuntuu siis myöntävän kirkkain silmin myös oman politiikkansa ristiriitaisuuden ja lyhytnäköisyyden. Maininnoillaan selonteko mahdollistaa sen, että etenkin kokoomus voi jatkaa hyvesignalointia kulttuuria arvostavana puolueena, samalla toisella kädellä kulttuuribudjettia kaapien. Meidän tulee olla tietoisia hallituksen visiotyöstä voidaksemme huomata ja haastaa oikeiston kaksinaismoralistista politiikkaa.
Kulttuurileikkaukset tuntuvat myös kunnissa. Kotikaupungissani Jyväskylässä on valtakunnallisten leikkausten lisäksi tehty omat sopeutukset, mikä on ajanut kaupungin kulttuurikentän ja –palvelut erittäin ahtaalle. Jyväskylässä sopeutukset ovat pitkälti johtuneet kasvaneiden sote-kulujen vähentämistä valtionosuuksista hyvinvointialueuudistuksen yhteydessä. On kuitenkin täysin arvovalinta, miten taloutta tällaisessa tilanteessa tasapainotetaan.
Kevään kuntavaalit ovat ainakin itselleni kulttuurivaalit, sillä niissä päätetään, valitaanko kuntapäättäjiksi hallituspolitiikalle vastavoima, joka voi korjata kulttuurin rahoituksen aukot vai lähdetäänkö kunnissa syvemmin mukaan hallituksen leikkaushurmaan. Vasemmistoliitto on Jyväskylässä tarjonnut vaihtoehtoja kulttuuripalvelujen leikkauksille esimerkiksi kuntaveron nostamisen muodossa, mutta kaupunki pitkälti kallistui leikkauksien puolelle. Henkilökohtaisesti kipeimpiä olivat kaupungin budjetin kontekstissa marginaaliset leikkaukset kulttuuritukiin, jotka horjuttivat kaikkea kulttuuritoimintaa kuoroista festivaaleihin ja teattereista nuorten projekteihin. Ainutlaatuinen kulttuuri on Jyväskylän kirkkaimpia vetovoimatekijöitä, eikä sen arvoa selkeästi ymmärretä.
Hallituksen leikkauspolitiikan ja visioinnin ristiriidan tulisi siis kiinnostaa kaikkia nykyisiä ja tulevia kuntapäättäjiä. Kokoomus voi jatkaa julkisen keskustelun narratiiviaan kulttuurin leikkauspakosta ja siten muovata asenneilmapiirin juuri itselleen sopivaksi, ellemme tunne kulttuuripolitiikan todellista tilaa. Kannustan kaikkia tutustumaan kulttuuripoliittiseen selontekoon tarkasti, sillä se kuvaa kulttuurin arvon yhteiskunnallemme. Tehdään kuntavaaleista kulttuurivaalit ja nostetaan kulttuuri arvoonsa kunnissa vastavoimana hallitukselle!
Artikkelikuvan ottanut: Elias Oksanen