Tuomas Paananen
Julkista keskustelua on hallinnut jo pitkään oikeiston lietsoma velkahysteria, jossa julkinen velka esitetään pahana demonina, joka on lähellä itse pirua Danten asteikoilla. Poliittisesti tälle paniikille sukua oleva velkapopulismi on osoittanut menestyväksi äänten voittajaksi maamme ja maailman porvareille.
Laajasti vasemmiston pienellä v:llä vastaus on ollut moninainen. Jotkut puolueet ja poliitikot ovat liittyneet velka-akolyptikojen kuoroon, kun taas toiset vähät välittävät koko velasta. Vasemmiston tulisi kehittää ja toimeenpanna parempi vastaus kysymykseen julkisesta velkaantumisesta, koska kysymys ei tule poistumaan poliittisen areenan keskiöstä ilman suurta poliittisen paradigman muutosta.
Mielenkiintoisen näkökulman julkiseen velkaan antaa ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty uudessa teoksessaan “Pääoma ja Ideologia” (2024, Into). Teoksessaan Piketty osoittaa, että on olemassa tilastollisesti merkittävä korrelaatio julkisen velan määrällä ja varallisuuseroilla. Kysymyksessä on positiivinen korrelaatio, eli kun julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen nouseen, niin nousee ylimpien prosentin osuus kokonaisvarallisuudesta.
Pelkän tilastollisen korrelaation osoittaminen ei riitä todistamaan syy-seuraussuhdetta. Voidaan kuitenkin helposti ja loogisesti osoittaa, mistä Pikettyn havaitsema positiivinen korrelaatio johtuu. Julkisesta velasta, niin kuin velasta yleisesti, maksetaan korkoa sen antajille (2010-luvun nollakorot ovat suuri historiallinen poikkeus). Nämä korot maksetaan valtion velan osalta valtion kassasta lainanantajalle (tarkastellaan ensin valtion tasoa, koska suurin osa julkisesta velasta on valtion velkaa).
Tapa, jolla velka lisää varallisuuseroja liittyy siihen, keiltä valtio lainaa rahaa. Valtio on aina suhteellisesti lainannut enemmän heiltä, joilla on enemmän varallisuutta. Ennen tämä tehtiin suoremmin ja nykyään monimutkaisten finanssijärjestelyjen kautta, mutta lopputulos on sama. Valtion korkomenot valuvat rikkaille, mikä lisää varallisuuseroja. Tätä pahentaa se, että niin historiallisesti kuin nykyäänkin, rahat korkojen maksamiseen kerätään regressiivisesti, eli niin, että köyhemmät maksavat suuremman osuuden kuin rikkaat. Yksinkertaisesti valtio ottaa velkaa rikkailta ja maksaa heille korkoa tästä rahasta, jonka se kerää köyhiltä.
Tämä pätee myös kaikessa julkisessa velassa, joskin vaikkapa kunnan velanotolla ei ole merkittävää vaikutusta varaalliseroihin kansallisesti. Periaate tulon jaollisista vaikutuksista kuitenkin pätee siihenkin. Tämä periaate voidaan yleisesti muotoilla, että julkinen velka on tulonsiirto rikkaille.
Varallisuuserojen pienentäminen ja rikkaiden tulonsiirtojen vastustaminen ovat vasemmistolaisia tavoitteita, joita kohti pyrkiä ja niitä kohdin pyritään osaltaan vastustamalla julkista velkaantumista. Mielestäni on olemassa yhtenäinen, looginen ja vasemmistolainen kanta, joka vastustaa julkista velkaa sen negatiivisten vaikutusten takia.
Tällainen kanta ei suhtaudu julkiseen velkaan dogmaattisesti, kuten oikeisto, vaan käytännöllisesti ottaen huomioon vallitsevat olosuhteet, sillä vaikka julkisella velalla on merkittäviä negatiivisia vaikutuksia, on sillä paikkansa. Parhain esimerkki on julkiset investoinnit. Ei ole tarkoituksenmukaista, että esimerkiksi valtio keräisi ylijäämän avulla rahat kaikkiin tie-investointeihin, vaan niiden tekeminen velkarahalla on järkevää. Taas velan ottaminen puolustusmenojen eksponentiaaliseen kasvattamiseen tai veronalennuksiin rikkaille on tyhmää ja lyhytaikaista talouspolitiikkaa.
Velkaantumista voi ja mielestäni pitää vastustaa vasemmistolaisesta näkökulmasta, kun velkakeskustelu hallitsee politiikkaa, eikä ole nähtävissä, että sen rooli vähenisi. Tämä ei missään nimessä saa tarkoittaa leikkauksia ja hyvinvointipalveluiden alasajoa, vaan velkaantumisen vastustamisen tulee kulkea käsi kädessä progressiivisen verotuksen vaatimuksen kanssa. Rahat, jotka tarvitaan julkisten palveluiden ylläpitämiseen, pitäisi kerätä oikeudenmukaisesti kaikilta yhteiskunnan jäseniltä, eikä lainata harvoilta. Suurella julkisella velalla ei ole sijaa kestävässä talouspolitiikassa, joka tavoittelee hyvää elämää kaikille, ei harvoille. On meidän tehtävämme vastustaa epäoikeudenmukaista velkaantumista vasemmistolaisesta näkökulmasta, sillä kukaan muu ei tee sitä puolestamme.