Vasemmistonuorten Eurooppapoliittinen työryhmä
Euroopan unionin yhdentymisen suurimpia askeleita on ollut yhtenäinen talous- ja rahaliitto (EMU), jonka myötä suurin osa unionin jäsenmaista on siirtynyt yhteisen valuutan eli euron käyttöön. Pyrkimyksenä on keskittää ja koordinoida taloudellista päätöksentekoa, jota yhteisten sisämarkkinoiden luomat sidonnaisuudet EU-maiden välillä tarvitsevat.
Yhteinen valuutta tarkoittaa muutakin kuin, että matkustaessa euromaissa ei tarvitse vaihtaa valuuttaa. Kyse on yhdestä merkittävimmistä päätöksestä, jolla euron käyttöönottaneet valtiot ovat valtaansa EU-tasolle siirtäneet. Euromaat eivät enää itsenäisesti päätä, millä korolla lainarahaa myönnetään, vaan tästä rahapolitiikaksi kutsutusta talouspolitiikan osa-alueesta päättää euromaiden kohdalla Euroopan keskuspankki (EKP). Euromaat ovat edelleen itse vastuussa finanssipolitiikastaan eli julkisen talouden tuloista ja menoista päättämisessä.
Nykyisten sopimusten mukaan demokraattisista päätöksentekijöistä itsenäisen EKP:n tehtävänä on ensisijaisesti huolehtia hintavakaudesta eli siitä, että samalla rahalla saa jatkossa yhtä paljon tuotteita ja palveluita kuin nyt. Lisäksi EKP valvoo EU:n alueella toimivia pankkeja. Päätöksistä EKP:ssa vastaa kuusihenkisestä johtokunnasta ja euroalueen kansallisten keskuspankkien johtajista koostuva neuvosto.
Yhteisen keskuspankin ja yhteisten sisämarkkinoiden ohella EU:ssa on sovittu yhteisistä säännöistä julkisen talouden hoitoon. Tänä keväänä suomalaisessa julkisuudessa on mainittu usein EU:n vakaus- ja kasvusopimus, jonka tarkoituksena on menokuripolitiikan ylläpitäminen jäsenmaissa. Sopimuksen keskeisimmät säännöt sanovat, että julkisen talouden alijäämä saisi olla enintään 3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen ja julkisen talouden velka 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta ehdot ovat joustavat väliaikaisissa tilanteissa. Tällä hetkellä puolet jäsenmaista ei täytä edellä mainittuja sääntöjä eikä niiden rikkomisesta ole EU:ssa annettu sakkoja.