Hyppää sisältöön

Ateriatuki ja enimmäishinta on sidottava indeksiin

Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat vaativat, että aterian enimmäishinnan ja ateriatuen vuorottainen säätäminen edestakaisin lopetetaan ja aterian enimmäishinta ja tuen nosto sidottaan indeksiin. Ateriatuen taso on turvattava tuotantokustannusten kasvun mukaisesti. 

Opiskelija-aterian hinta nousi viime vuoden lokakuussa, kun kela-tuetun aterian enimmäishintaa päätettiin nostaa 50 sentillä. Hinnannousua kompensoitiin 25 sentillä, mikä on laiha lohtu köyhyysrajan alapuolella eläville opiskelijoille. 

Elinkustannukset ovat viimeisen vuoden ajan nousseet merkittävästi. Ei ole oikein, että myös kela-tuettu ateria maksaa opiskelijoille enemmän”, Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Jenni Suutari toteaa. 

Kela tukee korkeakouluopiskelijoiden ruokailua opiskelijaravintoloille maksettavalla ateriatuella. Yksi ateria saa kustantaa ravintolalle korkeintaan 5,50 euroa, josta Kelan tuen jälkeen opiskelijan maksettavaksi jää korkeintaan 2,95 euroa. Aterian enimmäishinta ja ateriatuki eivät tällä hetkellä ole sidoksissa toisiinsa tai indeksiin, mikä tekee järjestelmästä huonon sekä opiskelijaravintoloiden että opiskelijoiden talouden kannalta.

“Ei ole mitään järkeä, että aterian enimmäishintaa ja ateriatukea joudutaan toistuvasti nostamaan erillisin päätöksin. Sitomalla ne indeksiin ongelma ratkeaisi kerralla ja niin opiskelijat, ravintolat kuin päättäjät voisivat keskittyä asioiden kehittämiseen”, Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtajan sijainen Erica Alaluusua vetoaa.

Inflaation jatkaessa jylläämistään paine aterian enimmäishinnan nostolle on jälleen suuri. Indeksiin sitomisella turvattaisiin opiskelija-ateriajärjestelmän jatkuvuus toistuvan kriisiytymisen sijaan. Pienituloiselle opiskelijalle ateriatuki on merkittävä osa opiskelijan taloudellista tukea ja siten sen nosto helpottaisi opiskelijoiden arkea mahdollistaen ravitsevan, kotimaisen ja ekologisen ruokailun myös jatkossa.

Yhteystiedot:

Jenni Suutari, Vasemmistonuoret

jenni.suutari[at]vasemmistonuoret.fi

Erica Alaluusua, vasemmisto-opiskelijat

puheenjohtaja@vasemmisto-opiskelijat.fi