Hyppää sisältöön

Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat: Israel ulos tai Euroviisut boikottiin – Ei UMK-voittajaa viisuihin Israelin kanssa!

Tänään Tampereella käydään Uuden musiikin kilpailun finaali. UMK:n voittaja lähetetään edustamaan Suomea Euroviisuihin, joka on yksi maailman suurimmista livemusiikin tapahtumista. Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat vaativat, että Suomi vaatii Israelin ulossulkemista kisoista ja jättäytyy itse pois, mikäli näin ei tapahdu.

Viime vuoden lokakuusta lähtien Israel on tappanut yli 27 000 palestiinalaista sen iskuissa Gazaan. Parhaillaan Kansainvälisessä tuomioistuimessa on käynnissä oikeudenkäynti, jossa Israelia syytetään kansanmurhasta. Tuomioistuin on todennut, että Israelin tulee kaikilla toimillaan estää kansanmurhan tapahtuminen. Päätöksen jälkeen Israel on tappanut yli 1 400 palestiinalaista, eli selvästi kieltäytynyt noudattamasta päätöstä.

“Vuonna 2022 Venäjä suljettiin ulos Euroviisuista sen hyökättyä Ukrainaan. Tällöin Yleisradio oli yksi ensimmäisistä, joka ilmoitti vetäytyvänsä kisoista mikäli Venäjän annetaan osallistua. Nyt Yle toimii epäjohdonmukaisesti ja kertoo vain harkitsevansa vetäytymistä, mikäli ”tilanne Gazassa pahenee”. Eikö näytöt kansanmurhasta ja yli 10 000 kuollutta lasta ole Ylelle riittävän paha tilanne?”, kysyy Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen.

Osallistumalla Euroviisuihin Israel pyrkii häivyttämään miehityksen ja Apartheid-politiikan sekä normalisoimaan itsensä valtiona muiden joukossa. Viisut ovat tärkeitä myös queer-kulttuurille, ja pinkkipesemällä itseään Israel yrittää osoittaa olevansa liberaali ja vapaamielinen valtio – samalla kun se sortaa ja tappaa vähemmistöihin kuuluvia palestiinalaisia. 

“Kulttuuriboikoteilla on ollut ennenkin rooli sorron lopettamisessa. Ne osoittavat, että emme suostu juhlimaan iloa ja musiikkia sortoon perustuvien yhteiskuntien kanssa. Mikäli järjestäjät eivät sulje Israelia ulos, on Suomen osoitettava selkärankaa ja näytettävä, ettemme voi olla mukana samassa kilpailussa maan kanssa, joka on epäiltynä kansanmurhasta.”, vaatii Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Nea Hakala.

Yli tuhat musiikkialan toimijaa on vedonnut Yleen, että se vaatisi Euroopan yleisradioyhtiötä EBUa sulkemaan Israelin pois Euroviisuista. Samanlaisia vaatimuksia on kuulunut esimerkiksi tämän vuoden isäntämaa Ruotsista. Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat liittyvät vaatimukseen – Israel ulos viisuista! 

Lisätietoja:

Pinja Vuorinen, Vasemmistonuorten puheenjohtaja
pinja.vuorinen@vasemmistonuoret.fi, p. 050 501 9721

Nea Hakala, Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja
puheenjohtaja@vasemmisto-opiskelijat.fi