Hyppää sisältöön

Vasemmistonuoret: Kokoomus, SDP ja Keskusta – nyt on aika lunastaa nuorille annetut lupaukset!

Viime sunnuntaina sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuudistus muuttui todeksi, kun Suomen historian ensimmäiset aluevaalit saatiin päätökseen. Vaaleissa valittiin aluevaltuustot, jotka päättävät jatkossa sosiaali- ja terveyspalveluiden ja pelastustoimien järjestämisestä. 

Vaaleissa Kokoomus, SDP ja Keskusta nousivat suurimmiksi puolueiksi sekä kannatusprosentiltaan että paikkamäärältään. Myös Vasemmistoliitto teki vaalivoiton kasvatettuaan kannatustaan kuntavaaleihin nähden. Vihreät ja Perussuomalaiset sen sijaan kokivat karvaan tappion.

Aluevaalien suurimpia häviäjiä olivat kuitenkin nuoret. Nuorten osuus ehdokkaista oli alhainen: vain 7,6% kaikista ehdokkaista, eli 807 ehdokasta oli alle 29-vuotiaita. Heistä vain murto-osa valittiin, sillä kaikista 1379 aluevaltuutetuista vain 67 valtuutettua, eli noin 0,5%, on alle 29-vuotiaita.

“Jotta nuorten ääni kuuluisi sosiaali- ja terveyspolitiikassa paremmin, nuorisovaltuustot on integroitava kiinteäksi osaksi hyvinvointialueen päätöksentekoa. Nuorilla tulee olla aitoa valtaa aluevaltuustojen päätöksiin – myös muissa kuin nuoria koskevissa asioissa.” toteaa Vasemmistonuorten 1. varapuheenjohtaja Jenni Suutari.

Edustuksellisen demokratian periaatteiden mukaisesti vaaleilla valittu aluevaltuusto edustaa koko hyvinvointialueen väestöä. Tästä syystä onkin tärkeä pohtia, ymmärtävätkö vanhemmat valtuutetut nuorempia sukupolvia koskevia ongelmia. Pystyvätkö he huomioimaan päätöksenteossaan esimerkiksi nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyskriisin, joka vaatii hyvinvointialueiden päättäjiltä akuutteja toimia?

Nuorten onneksi aluevaaleissa voittaneiden suurten puolueiden vaaliohjelmista löytyy lupauksia nuorten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kehittämiseen liittyen: Keskustan vaaliohjelman mukaan nuorten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tulee olla tarjolla myös kunnan sivistystoimen palveluiden yhteydessä. SDP haluaa “lasten ja nuorten tarpeet palveluiden lähtökohdaksi” ja tavoittelee kynnyksettömiä mielenterveys- ja päihdepalveluja, joita olisi tarjolla niin oppilaitoksissa kuin työterveydenhuollossakin. Kokoomus puolestaan vaatii lakisääteisen terapiatakuun toteuttamista mielenterveyspalveluihin pääsyn helpottamiseksi valtakunnallisesti.

“Kokoomus, SDP ja Keskusta: me nuoret katsomme teitä! Nyt on aika lunastaa meille annetut lupaukset ja panostaa nuorten ja opiskelijoiden hyvinvointiin.” päättää Vasemmistonuorten 2. varapuheenjohtaja Ava Dahlvik. 

Kirjoittajina:

Vasemmistonuorten 1. varapuheenjohtaja Jenni Suutari

Vasemmistonuorten 2.varapuheenjohtaja Ava Dahlvik