Hyppää sisältöön

Vasemmistonuoret kutsuu kaikki eduskuntapuolueet sitoutumaan kansalliseen asunnottomuusjarruun

Yhteiskunta, joka ei kykene järjestämään itseään niin, että sen jokaiselle jäsenelle toteutuu perustuslaillinen- ja ihmisoikeus asumiseen, on epäonnistunut perustehtävässään. Asunnottomuudessa ei ole kyse yksilön epäonnistumisesta, vaan yhteiskunnallisesta ilmiöstä, joka on joko lisättävissä tai vähennettävissä poliittisilla päätöksillä.

Oikeistohallitus päättää aktiivisesti asiantuntijoiden tutkittuja ratkaisuja vastaan tehdä päätöksiä, jotka lisäävät asunnottomuutta. Asunnottomuus on kasvanut Suomessa oikeistohallituksen päätösten seurauksena räjähdysmäisesti. Pelkästään vuodesta 2024 vuoteen 2025 asunnottomuus kasvoi 20 prosentilla. Orpon hallituksen aloitusvuoteen 2023 asti se laski Suomessa vuosikymmenen putkeen ja Suomea pidettiin jopa mallimaana “asunto ensin” -mallin ansiosta. Leikkauspolitiikka on kuitenkin tuhonnut kehityksen täysin.

Hätää ja kärsimystä on lisätty brutaalilla talous- ja sosiaalipolitiikalla. Surullisen absurdia tästä tekee myös se, ettei tästä politiikasta hyödy kukaan, paitsi Kokoomuksen isojen herrojen osakeportfoliot. Perustuslailla taattuja viimesijaisia turvaverkkoja riekaleiksi repivät päättäjät tulee saattaa vastuuseen aiheuttamastaan kärsimyksestä ja kuolemasta.

Ihmisen perusoikeuksista vähääkään välittävä yhteiskunta pitäisi asunnottomuutta hätätilana. Herätelläksemme maamme parlamentaarisia toimijoita, Vasemmistonuoret kutsuu heidät sitoutumaan kansalliseen asunnottomuusjarruun.

Puolueiden tulee sitoutua seuraaviin toimiin:

  • Riittävä toimeentulo on turvattava ja sosiaaliturva on sidottava elinkustannusindeksiin.
  • Nuorten ylivelkaantumiskierre täytyy pysäyttää, muun muassa poistamalla opintotuen lainapainotteisuus.
  • Asunnottomuutta ja asunnottomuuden uhkaa ennaltaehkäisevään työhön kuten etsivään asunnottomuustyöhön, asumisneuvontaan, velkaneuvontaan ja päihde- ja mielenterveyspalveluihin tulee taata riittävät resurssit.

Kaikkein tärkein asunnottomuuden torjuntakeino ei kuitenkaan ole siihen puuttuminen vasta jälkikäteen, vaan yhteiskuntamme järjestäminen niin, että taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet toteutuvat, eikä asunnottomuutta aiheuttavien olosuhteiden anneta juurtua yhteiskuntaan alun perinkään.