Vasemmistonuoret vaatii valtiolta laajaa tiedotuskampanjaa Suomessa ensimmäistä kertaa järjestettävistä aluevaaleista tammikuussa 2022. Nuorisojärjestö katsoo tähänastisen valtiollisen tiedotuksen aluevaalien merkityksestä riittämättömäksi.
Aluevaalit 2022 ovat historialliset vaalit, jotka pidetään ensimmäistä kertaa Suomessa. Vaalit järjestetään sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen (sote-uudistus) vuoksi luotujen hyvinvointialueiden hallinnoinnista. Marinin hallituksen toteuttaman uudistuksen myötä maahan perustetaan 21 hyvinvointialuetta ja niille siirretään vastuu sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä.
Hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet valitaan aluevaaleilla. Vaalikausi aluevaltuustoissa on kuntavaalien lailla neljä (4) vuotta. Aluevaalit järjestetään koko maassa Helsinkiä lukuun ottamatta.
Tammikuun 2022 aluevaaleissa on siis kyse historiallisesta uudistuksesta, joka vaikuttaa hyvinvointialueiden asukkaiden elintärkeisiin palveluihin. Tiedotus vaaleista on kuitenkin jätetty pääasiallisesti poliittisten puolueiden ja puoluetoimistojen harteille.
”Julkisessa keskustelussa on näkynyt paljon huolta äänestysprosentin jäämisestä matalaksi. Siitä huolimatta huoli ei ole konkretisoitunut teoiksi. Demokraattisten oikeuksien ja riittävän korkean äänestysprosentin toteutumiseksi tarvitaan huomattavasti laajempaa tiedotusta valtion toimesta, sillä aluevaltuustot käyttävät merkittävää valtaa hyvinvointialueensa sotepalveluiden järjestämiseen ja rahoittamiseen liittyen.” kommentoi Vasemmistonuorten vaalityöryhmän puheenjohtaja Jenni Suutari.
Vasemmistonuoret vaatii valtakunnallisesti toteutettua tietodotuskampanjaa aluevaaleista 2022 valtiovallan toimesta. Vaadimme, että kampanjassa kerrotaan:
- Mistä aluevaaleissa on kyse?
- Millaiset hyvinvointialueiden kokoonpanot äänestysalueilla ovat?
- Ja miksi vaaleissa äänestäminen on alueen asukkaille tärkeää?
Tiedotuskampanjan voi olla esillä esimerkiksi kuntien mainospylväissä sekä kuulua ja näkyä televisiossa ja radiossa. Tiedotusta on oltava tarjolla suomen ja ruotsin lisäksi myös englanniksi ja saamen kielillä, sekä esimerkiksi arabiaksi, venäjäksi ja somaliksi.
Tiedotukselle aluevaalien merkityksestä äänestäjille on kiire.