Vasemmistonuorten historia

Lyhennelmä Liberossa 3-4/2024 julkaistusta “80 vuotta kaduilla ja kabineteissa” -artikkelista. Kirjoittanut Henrik Jaakkola ja Jasu Setälä.

VASEMMISTONUORTEN HISTORIAA

Vasemmistolainen nuorisoliikehdintä on Suomessa yhtä vanhaa perua kuin järjestäytynyt työväenliike. Vasemmistonuorten edeltäjä oli vuosina 1906–1923 toiminut Suomen sosialidemokraattinen nuorisoliitto. Sisällissodan jälkeen vasemmisto jakautui kahtia. Kommunistijärjestöt toimivat jatkosodan päättymiseen asti kiellettyinä ja maanalaisesti. Loppuvuodesta 1944 perustettiin kattopuolue SKDL eli Suomen Kansan Demokraattinen Liitto yhdistämään niin kommunisteja, vasemmistolaisia sosialidemokraatteja kuin myös maaseudun pienviljelijöitä. Kahden vuoden päästä perustamisestaan SKDL oli jo eduskunnan suurin puolue.

Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto eli SDNL perustettiin niin ikään uudenvuodenaattona 1944 Helsingin työväentalolla. SDNL:n jäsenmäärä kasvoi nopeasti tuhansiin kun paikallisosastoja perustettiin ympäri maata. Jäsenmäärän rakettimainen kasvu pysähtyi vuoteen 1947, jolloin SDNL:än kuului 29 000 nuorta. 1960-luvulla mielenosoituksista imperialismia vastaan ja rauhan puolesta tuli nuorison näkyvin tapa vaikuttaa, ja SDNL politisoitui ja radikalisoitui kuten nuoriso ja opiskelijat ympäri maailman.

Jakautunut vasemmisto

1960-luvun lopulla kansandemokraattinen liike repesi kahtia. Tammikuussa 1968 Tšekkoslovakissa aloitettiin poliittiset uudistukset, joiden tarkoituksena oli rakentaa vapaamielisempää, niin kutsuttua ”ihmiskasvoista sosialismia”. Valtaosa vasemmistosta Suomessa tuki “Prahan kevättä”. Vähemmistö taas puolusti Neuvostoliittoa, joka ei hyväksynyt uudistuksia ja miehitti Tšekkoslovakian. Nuorisoliitto tuomitsi miehityksen, samoin kommunistinen puolue (SKP) ja SKDL. Suhde Neuvostoliiton toimiin sekä muut erimielisyydet jakoivat liikkeen “enemmistöläisiin” ja “vähemmistöläisiin”.

Nuorisoliittoja oli jakautumisen jälkeen periaatteessa yksi, mutta käytännössä kaksi. Osapuolet kilpailivat kaikesta ja jakoivat luottamustehtävät sopimuksin. 70-luvun puoliväliin mennessä osapuolijako oli jähmettynyt ja radikalismin aalto Suomessa taittunut. Perinteinen teollisuusyhteiskunta alkoi murenemaan ja työläisnuorison poliittisen tiedostamisen ja luokkatietoisuuden vähentyessä myös SDNL:n jäsenmäärä romahti 80-luvulle tultaessa.

Huonosta tilanteesta huolimatta kummassakaan SDNL:n leireistä ei uskallettu harrastaa itsekritiikkiä toisen osapuolen pelossa. Järjestökamppailu sai lopulta päätöksensä vasta vuoden 1985 liittokokouksessa vähemmistön yrittäessä vielä kerran tuloksetta ottaa järjestö haltuunsa. Enemmistö päätti tiukentaa linjaansa ja potki vähemmistön ulos, mutta tämäkään ei pelastanut nuorisoliittoa jäsenkadolta ja toiminnan hiipumiselta.

Mullistusten ysäri

Vuosikymmenen vaihteessa kansainvälisen sosialismin vetureina pidetyt Neuvostoliitto ja itäblokki romahtivat. Sen myötä myös vasemmistolaisen puoluetoiminnan sekä aktivismin toimintatavat luotiin kaikkialla uudestaan. SDNL oli jo ennen tätä jatkanut reaalisosialismista eteenpäin, samaistuen yhä enemmän uudistusmieliseen vasemmistoon kuin perinteisiin kommunistipuolueisiin. 

Myös aikuispuolella elettiin murrosten aikaa. Nuorisoliitto SDNL:n riveistä annettiin tukea ajatukselle SKDL:n ja SKP:n yhdistämisestä uudeksi, nykyaikaiseksi puolueeksi. Nuorisoliitto halusi “puolueen, joka uudistaa myös suomalaista poliittista kulttuuria”. Uusi puolue Vasemmistoliitto perustettiin 1990, mutta SDNL ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa lähtenyt mukaan puolueeseen sen nuorisojärjestönä.

Toimintaa siirrettiin järjestöriidan kalvamista kabineteista ulos kaduille. SDNL toimi yhteistyössä “yhden asian liikkeiden” ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Pääpaino oli kampanjoissa, projekteissa ja tempauksissa. Esimerkiksi talonvaltausliikettä tuettiin ja rasismin vastainen toiminta oli 90-luvun alussa SDNL:n pääteemoja.

Järjestöpuurtamisen tai puoluepoliittisen vaikuttamisen sijaan toiminta oli jälleen hyvin kulttuuripainotteista. Tästä esimerkkinä SDNL:n kulttuurikilpailu vuonna 1995, jonka voitti Kerkko Koskinen kappaleella “Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat”. Kappaleen esittämistä varten kootusta yhtyeestä muodostui Ultra Bra.

Järjestöpoliittinen apatia alkoi vähitellen tehdä tilaa “uudelle politisoitumiselle”. Merkittävin päätös liittyi suhteen virallistamiseen Vasemmistoliiton kanssa. Huolimatta siitä, että SDNL edelleen korosti itsenäisyyttään, päätti se toimia nyt myös läheisessä yhteistyössä puolueen kanssa, erityisesti vaaleihin liittyen.

Järjestössä koettiin ajan olevan kypsä muillekin uudistuksille. Myöhemmin “vanu-ukkona” tunnettu, nykyistä tunnusta edeltävä logo hyväksyttiin ennen nimenmuutosta. Erilaisten ehdotusten joukosta valittiin lopulta Vasemmistonuoret. Asiasta päätettiin liittokokouksessa 1999. 

Punavihreä sukupolvi

Uuden vuosituhannen alkaessa globalisaatiokriittinen liike oli noussut merkittävään asemaan kansainvälisesti. Uusliberalistista talouspolitiikkaa, vapaakauppaa sekä kansainvälisten suuryritysten valtaa kritisoivan liikkeen näkyvintä toimintaa olivat suuret kansainvälisten huippukokousten yhteydessä järjestetyt mielenosoitukset. Myös Vasemmistonuoret osallistui liikkeen toimintaan lähettämällä omia delegaatioitaan mukaan mielenosoituksiin ulkomaille. Yhdysvaltojen hyökkäys Irakiin 2003 linkitti globalisaatiokriittiseen liikkeeseen myös sodanvastaisuuden. 

Vasemmistonuoret ryhtyi vaikuttamaan entistä enemmän myös Vasemmistoliiton suuntaan. Järjestö oli vahvasti mukana tukemassa puolueen muuttumista aidosti punavihreäksi. Ajatus punavihreydestä oli ollut mukana jo puolueen perustamisessa, mutta se oli päässyt unohtumaan 1990-luvun lamavuosien myötä. Etenkin ydinvoima nousi yhdeksi koko punavihreän keskustelun symboliksi vuosituhannen vaihteessa.

Keskustelu punavihreistä aiheista jakoi myös vasemmistonuoria eikä ollut vain puolueen ja nuorisojärjestön välistä vääntöä. Koko 2000-luvun yksi kuumimpia sisäisiä keskusteluaiheita Vasemmistonuorissa oli, pitäisikö järjestön tilaisuuksissa tarjoilla vain kasvisruokaa.

Muita teemoja vuosituhannen puolivälissä olivat Naton vastustaminen, keskustelu prekariaatista eli epätyypillisistä työsuhteista sekä Palestiina-solidaarisuustyö. Myös ydinvoiman vastustaminen pysyi vahvana teemana järjestössä 2010-luvun alkupuolelle asti, jolloin se alkoi jäämään sivuun laajemman ilmastonmuutoskeskustelun myötä. Lisäksi vuosikymmenen lopussa järjestettiin huomiota herättänyt Ilmianna pomosi -kampanja, jossa kerättiin kokemuksia työnantajien perseilystä.

“Raju paalutus omilta”

Li Anderssonin noustessa puheenjohtajaksi vuonna 2011 Vasemmistonuoret otti kriittisen suhtautumisen Vasemmistoliiton valintaan lähteä mukaan kokoomuksen vetämään kuuden puolueen niin kutsuttuun sixpack-hallitukseen. Vasemmistonuorten kannasta uutisoitiin Ilta-Sanomissa otsikolla “Raju paalutus omilta: Vasemmistoliitto on väärässä hallituksessa”.

2010-luvun alkupuolella euroaluetta ravistellut velkakriisi oli merkittävä aihe talouspoliittisessa keskustelussa. Etenkin Kreikan pakottaminen EU:n taholta rajuun talouskuripolitiikkaan oli suuresti esillä. Myös Vasemmistonuorista osallistuttiin tähän keskusteluun aktiivisesti, peräänkuuluttaen leikkauspolitiikan vastaista linjaa. 

Kotimaan politiikassa vuosikymmenen alun kuumia keskustelun aiheita oli perustulo ja aiheesta tehtiin avauksia eri suunnilta. Vasemmistonuoret toteutti oman perustulokampanjansa nimellä “Massit massoille”. Etenkin Perussuomalaisten vuoden 2011 jytkyn myötä kysymys äärioikeiston uhasta nousi entistä vahvemmin tapetille Suomen politiikassa. 

Li Andersson oli puheenjohtajana toimiessaan tuonut järjestölle tavallista laajempaa näkyvyyttä. Järjestö ei kuitenkaan Anderssonin jälkeenkään jäänyt mediapimentoon. Esimerkiksi Etelä-Suomen piirin järjestämä Yläluokkasafari vuonna 2017 herätti suurta huomiota lehdistössä. Tempauksessa käytiin kiertämässä tilausbussilla pääkaupunkiseudun rikkaimpia postinumeroalueita.

2020-luvun alussa koronaviruspandemia rajoitti koko yhteiskuntaa ja niin ikään Vasemmistonuorten toimintaa. Iso osa toiminnasta ja tapahtumista jouduttiin laittamaan jäihin tai järjestämään etänä. Vuosikymmenen alun merkittävimpiin poliittisiin päätöksiin kuulunut kysymys Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta keskustelutti myös nuorisoliittoa, mikä päätti jäsenäänestyksen jälkeen säilyttää Nato-jäsenyydelle kielteisen kantansa.

Vasemmistonuorten suhde puolueeseen oli vuosien mittaan jälleen alkanut puhuttamaan järjestössä, ja vuoden 2019 liittokokouksessa hyväksyttiin aloite puolueen jäsenjärjestöksi liittymisen selvittämisestä. Lopulta monien vaiheiden jälkeen keväällä 2024 puolue hyväksyi Vasemmistonuoret liittojäsenekseen. Samana vuonna uuden vuoden aattona nuorisoliitto juhli 80-vuotista taivaltaan perustamispaikallaan Helsingin Työväentalolla.

Lähteitä:

Iso-Markku, Perttu. (2004) “Vasemmistonuorten historia” -artikkelisarja. Julkaistu Liberossa.

Viitanen, Reijo. (1994) Sininen aate, punainen vaate. SDNL 50 vuotta. SDNL ry. -julkaisu 1994.

Arhinmäki, Paavo. Punavihreä sukupolvi. Otava 2006 

Peltokangas, Niko. (Libero 3/2017) “Laatikollinen muistoja”

Hirvasnoro, Kai. (KU 26.5.2019) “20 vuotta sitten: SDNL:stä tuli Vasemmistonuoret” 

Hirvasnoro, Kai. (KU 31.12.2014) “Politiikkaa tunteella ja innolla”

STT, HS. (24.5.1999) “Sdnl vaihtoi nimensä vasemmistonuoriksi”