Kannanotto, julkaisuvapaa heti 2.9.2019
Vasemmistonuoret: On aika verottaa rikkaat takaisin todellisuuteen!
Professori Anu Kantolan ja akatemiatutkija Hanna Kuuselan tutkimus avaa huipputuloisten suomalaisten erittäin karua ja armotonta maailmankuvaa, joka on eriytynyt pahasti muun yhteiskunnan todellisuudesta. Todellisuuden eriytymistä on tukenut kehitys, jossa suomalaisten suurituloisin promille eli vajaat 5000 tulonsaajaa yli kolminkertaisti osuutensa kaikkien suomalaisten tuloista vuosina 1990–2007.
Suomen ökyrikkaat näkevät demokratian haitallisena hidasteena vaurauden kasaamiselle ja hyvinvointivaltion aikansa eläneenä reliikkinä, jonka olisi parempi väistyä yhdysvaltalaisen kilpailuyhteiskunnan tieltä. Tutkimus herättää kysymyksen siitä, onko eriarvoisuuden kasvu ja varallisuuden keskittyminen jo edennyt liian pitkälle.
"Kyse ei ole vain ihmisistä, joilla on valtava määrä varallisuutta, vaan joukosta, jolla on uskomattomat vaikutusmahdollisuudet yhteiskunnassa, samaan aikaan kun heidän todellisuutensa on siitä täysin irrallinen", Vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan toteaa. "Haastatellut kertoivat tahtovansa räjäyttää ay-liikkeen ja korvata sosiaaliturvan amerikkalaismallisella yövartijamallilla. Tällainen ihmisvihamielinen ajattelu on uhka demokratialle ja hyvinvointivaltiolle".
Oikeudenmukaiseksi koettu toimiva hyvinvointivaltio on aina ollut pohja Suomen menestykselle. Yhteiskunnan tehtävä ei ole palvella pienen ryhmän itsekkäitä tarpeita, hyvinvointiyhteiskunta kuuluu kaikille. Nyt olisi jo korkea aika puuttua varallisuuden keskittymistä vauhdittavaan politiikkaan. Tämä vaatii sitä, että verotuksessa aletaan suosia työntekoa omistamisen sijaan. Tarvitaan pääomatulojen nykyistä selkeästi korkeampaa verotusta, huipputuloisia suosiva veropolitiikan täytyy pysäyttää.
“On kestämätöntä, että pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa ylin promille maksaa veroja suhteellisesti vähemmän kuin monet pienituloisemmat ryhmät. Palautetaan yhteiskunnan ulkopuolella elävät huipputuloiset todellisuuteen puuttumalla kunnolla veronkiertoon, korjaamalla rikkaita suosivaa osinkoverojärjestelmää sekä korottamalla rohkeasti perintöveroa ja lisäämällä sen progressiota.” vaatii Zidan.
Yhteystiedot:
Hanna-Marilla Zidan, puheenjohtaja
hanna@vasemmistonuoret.fi
040 826 1604