Poliittinen ohjelma 2019-2023

Poliittinen ohjelma on hyväksytty Vasemmistonuorten 30. liittokokouksessa Kajaanissa 1.-3.11.2019.
Termit, joiden perässä on *-merkki, selitetään poliittisen ohjelman sanastossa.

 

Sisällys

1. Talousjärjestelmä ja verotus
2. Ympäristö ja luonnonvarat
3. Työ, yrittäjyys ja ammattiyhdistysliike
4. Asuminen, liikenne ja aluepolitiikka
5. Demokratia ja avoimuus
6. Feminismi
7. Sosiaaliturva ja perustulo
8. Sosiaali- ja terveyspolitiikka
9. Koulutuksella tasa-arvoa
10. Taide ja kulttuuri
11. Maailmanpolitiikka
12. Rauha ja turvallisuus

 

Johdanto

Vasemmistonuoret on poliittinen nuoriso- ja kansalaisjärjestö, jonka toimintaa ohjaava ideologinen perusta on ekologinen, demokraattinen, feministinen ja kansainvälinen sosialismi. Nämä aatteet eivät ole toisistaan erillisiä, vaan ne muodostavat kokonaisvaltaisen näkemyksen vapaammasta, inhimillisemmästä ja tasa-arvoisemmasta maailmasta. 

Järjestön juuret ovat demokraattisessa ja sosialistisessa työväenliikkeessä* sekä muissa kansalaisliikkeissä. Järjestön tehtävänä on tukea nuorten kehittymistä aktiivisiksi poliittisiksi toimijoiksi. Vasemmistonuorten käsityksen mukaan politiikkaa tehdään kaikkialla, eikä se rajoitu virallisiin edustuksellisiin rakenteisiin. Vasemmistonuoret tukee työtaisteluita*, kansalaistottelemattomuutta* ja muuta suoraa toimintaa* maailman parantamiseksi.

Vasemmistonuoret on osa ympäristöliikettä. Maailmassa on käynnissä useita jatkuvasti seurauksiltaan rajummiksi muuttuvia ekologisia kriisejä, joista merkittävimmät ovat ilmastokriisi ja luonnon monimuotoisuuden hupenemisen kriisi. Nämä muutokset ovat sidoksissa toisiinsa ja ovat seurausta kapitalistisesta luonnonvarojen liikakulutuksesta voitontavoittelun vuoksi. Ekologisiin kriiseihin liittyvät myös luonnonvarojen loppuminen, merten saastuminen, ylikalastus, aavikoituminen, pienhiukkaspäästöt sekä paikallisemmat ongelmat. 

Vasemmistonuoret jatkaa sosialistisen liikkeen työtä. Lähtökohtamme on, että koko yhteiskuntaa määrittää työn ja pääoman* välinen ristiriita. Kapitalistisessa* yhteiskunnassa ihmiset jakaantuvat luokkiin. Suurin osa joutuu myymään työvoimaansa elantonsa eteen, kun taas pieni vähemmistö elää voitoilla, joita he saavat omistuksistaan ja sijoituksistaan.

Työn ja pääoman välinen ristiriita määrittää myös niiden ihmisten elämää, jotka eivät yksiselitteisesti kuulu kumpaankaan näistä luokista. Politiikkamme tähtää yhteiskuntaan, jossa pääoma ei enää ole yksityisomistuksessa ja julkinen valta huolehtii keskeisistä palveluista ja infrastruktuurista*.

Vasemmistonuoret uskoo demokratiaan ja toimii demokraattisesti. Demokratia on ollut vasemmistolaisen liikkeen saavuttama yhteiskunnallinen uudistus ja voitto. Meille demokratia ei ole vain vaaleissa äänestämistä, vaan yhteiskunnallista vaikuttamista tukevia rakenteita ja niiden ylläpitoa sekä kehittämistä. Demokratiaa uhkaa kapitalismin kaikkialle ulottuva ylivalta. Päätöksentekoa, joka aikaisemmin kuului politiikan ja edustuksellisen demokratian piiriin, siirretään kiihtyvää tahtia kansanvallan ulottumattomiin. Vasemmistonuoret kannattaa demokratian lisäämistä yhteiskunnassa. Haluamme suoraa demokratiaa valtiolliseen ja alueelliseen päätöksentekoon sekä muihin yhteiskunnan instituutioihin, jotta kansalaiset voivat osallistua heitä koskevien päätösten tekemiseen.

Vasemmistonuoret on feministinen järjestö. Tällä hetkellä yhteiskuntaamme määrittää heteronormatiivinen ja patriarkaalinen* sukupuolijärjestelmä. Tämä tarkoittaa näkemystä kahdesta luonnollisesta, toisilleen vastakkaisesta sukupuolesta, joita yhdistää toisiinsa heteroseksuaalinen halu. Tässä käsityksessä ulkoisten piirteiden perusteella määritetty sukupuoli ja sukupuolen sosiaaliset merkitykset ymmärretään yhdeksi ja samaksi, mikä asettaa kahlitsevia normeja ihmisten itsemäärittelylle, -ilmaisulle ja toiminnalle. Sukupuolijärjestelmä kahlitsee sekä naisia että miehiä ja erityisesti niitä, jotka eivät kuulu binäärisiin sukupuoliin. Sukupuolijärjestelmän vaikutukset heijastuvat niin yhteiskunnalliseen työnjakoon, palkkaukseen kuin sukupuolittuneeseen väkivaltaankin.

Vasemmistonuoret on osa kansainvälistä vasemmistoa. Yksi keskeisimmistä kapitalismin piirteistä on ollut valtioiden ja ihmisryhmien kilpailuttaminen toisiaan vastaan. Ihmisten ja luonnon hyvinvointia puolustavia toimenpiteitä on ajettu alas kansainvälisen kilpailukyvyn varjolla. Ihmisten välille on luotu rajoja nationalistisella, etnisellä, rasistisella ja uskonnollisella kiihkoilulla.

Rakennamme maailmaa, jota ei määritellä kansallisuuksien, kulttuurien, uskonryhmien ja muiden ihmisryhmien välisten eroavaisuuksien, vaan koko ihmiskunnan yhdenvertaisuuden kautta. Vastustamme sotaa, vaikka tunnustamme, että on olosuhteita, joissa sorrettujen on pakko tarttua aseisiin saavuttaakseen vapautensa.

1. Talousjärjestelmä ja verotus

Kapitalismi on harvainvaltaa

Kapitalistisen talousjärjestelmän keskiössä on pääomien kasvattaminen voittojen avulla.  Sen ensisijaisin tavoite ei ole lisätä ihmisten hyvinvointia tai mukauttaa taloutta luonnon kantokyvyn rajoihin, vaan sen olemassaolon ehto on jatkuva kasvu, joka on ristiriidassa näiden tavoitteiden kanssa. Kapitalistinen talousjärjestelmä jakaa väestön kahtia: omistavaan ja työtä tekevään luokkaan. Siinä, missä yhdet elättävät itsensä tekemällä työtä toisten alaisuudessa, toiset saavat toimeentulonsa ja elintasonsa työntekijöiden tuottamasta lisäarvosta ja koroista. Fossiilikapitalismin* lietsoma ylikulutus on keskeisin syy ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden hupenemisen kaltaisiin katastrofeihin, joita ei voida hillitä siirtymättä tyystin erilaiseen talousjärjestelmään.

Hyvinvointivaltion kehitys on ollut ristiriitainen. Vasemmistolaiset ja keskustalaiset toimijat kamppailivat rakentaakseen yhteiskunnan, jossa on vahvat peruspalvelut ja jonka keskeinen lupaus on tasa-arvo. Hyvinvointivaltio ei kuitenkaan kyennyt täyttämään tätä lupausta täysimääräisesti ja parhaimmillaankin kyse oli ainoastaan sosialistisen työväenliikkeen ja kapitalistisen talousjärjestelmän kompromissista, joka mahdollistui ainoastaan fossiilivetoisen talouskasvun avulla. Sen avulla kuitenkin kyettiin tarjoamaan kansalaisille pääsääntöisesti riittävä toimeentulo, laadukkaat terveyspalvelut ja koulutusjärjestelmä, joka on edistänyt luokkanousun mahdollisuutta.

Sittemmin oikeistopolitiikalla hyvinvointivaltion saavutuksia on ajettu järjestelmällisesti alas ja samaan aikaan kapitalistinen järjestelmä itsessään on muovautunut. Valta on valunut demokraattisilta valtioilta globaaleille rahoitusmarkkinoille*. Finanssikapitalismi rajoittaa talouden demokraattisen ohjailun mahdollisuuksia, kun ylikansalliset rahoituslaitokset määrittävät valtioiden harjoittaman talouspolitiikan reunaehdot. Vuoden 2008 finanssikriisi* ja 2010-luvun eurokriisi* osoittivat jälleen finanssikapitalistisen järjestelmän haavoittuvuuden. Muutokset rahoitusmarkkinoilla tukivat oikeistolaisia poliittisia vaatimuksia ja tarjosivat henkisen ilmapiirin, jonka seurauksena Euroopassa on laajasti tehty talouskuriin* perustuvaa talouspolitiikkaa ja ajettu hyvinvointijärjestelmiä alas. Globaali finanssikapitalismi on lisäksi edesauttanut kansainvälistä verokilpailua, jossa valtiot kilvan ajavat veroastettaan alas kilpaillessaan siitä, mille alueelle yritykset sijoittavat. Tämä on rapauttanut hyvinvointijärjestelmien rahoituspohjaa.

Yksityiset liike-, säästö- ja talletuspankit ovat historiallisesti olleet keskeisiä pääomien yhteen keskittäjiä sekä lainanantajia niin kapitalistisille yrityksille kuin kotitalouksille. Samalla ne toimivat talouden kriisien pahentajina luodessaan velkakuplia rahoitusmarkkinoille. Pankkien ansainta on historiallisesti perustunut koroille. Korkotason sääntelijänä toimii taas yritysten kannattavuus sekä talouden kasvunopeus. Vuoden 2008 rahoitusmarkkinakriisistä alkaen pankkien otto- ja antolainauskorot ovat olleet historiallisesti erittäin alhaalla. Tämä on ajanut pankkeja vaikeuksiin, mikä on näkynyt esimerkiksi Kreikalle eurokriisin aikana myönnetyissä “tukipaketeissa”, joiden tarkoituksena on ollut estää merkittäviä eurooppalaispankkeja ajautumasta yhä syvempiin vaikeuksiin. Kuten kapitalististen liikeyritysten yleensäkin, on yksityispankkienkin keskeisenä toimintaperiaatteena niihin sijoitettujen pääomien kasvattaminen voittojen avulla.

Eriarvoisuus on vääjäämätön osa kapitalistista järjestelmää. Työtä tekevän luokan panostus palkkatyöhön ei kapitalistisessa järjestelmässä kuulu täysimääräisesti sille itselleen, vaan sen hedelmät valuvat voittomarginaalina omistavan luokan pussiin. Pääoma kasautuu omistavalle luokalle ja kilpailun myötä myös omistavan luokan sisällä: kasvuvetoisuus ja voitontavoittelu ajaa pieniä yrityksiä pois markkinoilta ja johtaa yritysten yhdistymisiin, sillä tehokkuus kasvaa mittaluokan kasvaessa ja pienyritykset ovat tehottomia tuottamaan voittoa pärjätäkseen vapailla markkinoilla.

Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on perustunut progressiiviselle* verotukselle, jossa suuret tulot tarkoittavat myös suurempaa vastuuta yhteiskunnan toiminnan rahoittamisesta. Se on kyennyt takaamaan hyvinvointivaltion rahoituksen, sillä on pyritty myös tasaamaan tuloeroja. 1990-luvulta saakka verotuksen progressio on vähentynyt. Muutosten seurauksena pääomatulo*verotuksen progressio on todella lievä ja rikkaat voivat entistä helpommin järjestellä verotuksensa itselleen suotuisaksi. Myös arvonlisäveron kaltaisten tasaverojen määrä on lisääntynyt. Ansiotulo*vero on tällä hetkellä ainoa yksilöllisesti merkittävä selvästi progressiivinen vero, mutta sen osuus kokonaisverotuksesta on laskenut 1990-luvulta saakka.

Verotuksella voidaan paitsi rahoittaa yhteiskunnan palveluita ja kaventaa tuloeroja, mutta myös säännellä taloudellista toimintaa. Ekokriisin aikakaudella tärkeimpinä taloudellista toimintaa ohjailevina veroina voidaan pitää ympäristöperustaisia veroja. Suomen verotusjärjestelmä ei kuitenkaan huomioi toistaiseksi riittävällä tavalla tarvetta päästöjen hillitsemiseen ja luonnon monimuotoisuuden varjelemiseen, vaan ympäristöveroja on käytetty lähinnä kompensoimaan hyvinvointivaltion rahoitusvajetta.

Talousjärjestelmä on muutettava sosialistiseksi

Sosialismi on taloudellis-yhteiskunnallinen järjestelmä, jossa tuotantovälineet* ovat työläisten itsensä omistuksessa ja jossa päätökset tuotannosta ja sen tuotteiden jakamisesta tehdään demokraattisesti, huomioiden kaikki tahot joihin päätös vaikuttaa. Sosialismissa markkinoiden saneluvalta, kapitalististen liikeyritysten ja pääomien välinen kilpailu sekä omistamattoman luokan sorto eivät enää ole mahdollisia. 

Sosialismin on toimittava luonnon kantokyvyn rajoissa ja demokraattisessa kontrollissa. Politiikan onnistuneisuuden mittaaminen bruttokansantuotteella* ja työllisyysasteella on keskeinen tekijä kapitalistisen järjestelmän legitimoimisessa. Sen murtamiseksi on tuotava politiikan käyttöön ja sitä ohjaamaan mittareita, jotka kuvaavat luonnon tilaa ja ihmisten hyvinvointia. Näin saadaan tämänhetkistä, varsin kapeaa kuvaa laajempi käsitys talouspolitiikan vaikutuksista koko yhteiskuntaan.

Yhteiskunnan ja ympäristön kannalta keskeisiä toimintoja, kuten sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluita, energiantuotantoa sekä infrastruktuuria*, ei tule alistaa yksityiselle voitontavoittelulle. Julkisen sektorin roolia näiden toimintojen ja palveluiden tuottajana on kasvatettava ja siellä, missä yksityisellä sektorilla on kohtuuttoman suuri rooli, on palveluiden järjestämisvastuu siirrettävä takaisin valtiolle, sekä perustettava valtionyhtiöitä operoimaan esimerkiksi infrastruktuurin ja muiden yhteiskunnan toimivuuden kannalta tärkeiden palveluiden tuottajana.

Julkisen sektorin vahvistamisen lisäksi on ryhdyttävä toimiin talousjärjestelmän demokratisoimiseksi*. Mahdolliset keinot tähän ovat moninaisia, eikä lopullista määränpäätä tai aikajännettä voi täysin määrittää etukäteen. On kuitenkin tavoiteltavaa, että äkillisen murroksen sijaan muutos alkaisi luomalla ja laajentamalla sosialistisia instituutioita nykyisen talousjärjestelmän rinnalle. Niinpä on tuettava esimerkiksi ammattiliittorahastoja, työosuuskuntia* ja voittoa tavoittelemattomia yhdistyksiä osana talousjärjestelmän demokratisointia. Työosuuskuntia tuettaisiin myös ottamalla yritysmuoto huomioon yhtenä kriteerinä päätettäessä esimerkiksi yritystuista, julkisista hankinnoista ja starttirahasta*, pyrkien saavuttamaan tarvittavat muutokset myös EU-tasolla. Tämän ohella on kehitettävä työkaluja, laskentatehoa ja tiedonkeräämismekanismeja, jotka mahdollistavat siirtymisen riittävän täsmälliseen, reagointikykyiseen ja joustavaan tuotannon sekä kulutuksen suunnitteluun sosialistisessa taloudessa.

Rahoituspalveluiden tekninen kehitys on viime vuosina osoittanut, että yksityispankeista on tullut yhä tarpeettomampia rahoituksen välittämiseksi. Rahoitus- ja talletustoiminta olisikin siirrettävissä nykyisin julkisomisteiseksi palveluksi ohittaen yksityispankkien talouskriisejä pahentavan vaikutuksen. Sijoitus- ja talletuspankkitoiminta on erotettava toisistaan, jotta tavanomaiset talletukset ovat suojassa riskisijoituksilta, jolloin valtioilla ei ole velvoitetta ottaa vastuuta sijoittajien ottamasta riskistä pankkeja pelastamalla. Pitkällä aikavälillä rahanluontioikeus on siirrettävä ainoastaan julkisomisteisten ja -ohjattujen keskuspankkien tehtäväksi, jolloin valtioiden mahdollisuus itsenäisen finanssipolitiikan* harjoittamiseen lisääntyy.

Verotuksen tulee olla paitsi riittävää julkisten menojen kattamiseksi, mutta verotus tulee rakentaa kaventamaan tuloeroja sekä suitsimaan ilmaston ja luonnon kannalta haitallisia toimintoja. Sen painopisteen tulee siirtyä työstä ja kuluttamisesta pääomien kasautumisen ja saastuttamisen hillitsemiseen. Saastuttamisen verottamisen lisäksi kestävä toiminta on huomioitava verotuksessa. Arvonlisäverotus on korjattava ympäristöperustaiseksi, huomioimaan tuotteiden ja palveluiden hiilijalanjälki. Verotusratkaisuja tehtäessä on huomioitava niiden vaikutukset tulonjakoon ja silloin, kun muusta syystä tarpeellinen ratkaisu on epäedullinen pienituloisille, haitat on korvattava tulonsiirroin tai muin verotusmuutoksin.

Vasemmiston keskeisenä lähivuosikymmenten tehtävänä on kapitalistisen tuotannon ja kulutuksen aiheuttaman ilmastokatastrofin vaikutusten torjunta sekä riittävän poliittisen hegemonian rakentaminen sosialististen reformien läpiviemiseksi. Vaikka itse kapitalistisen talouden sääntely sekä vähittäinen muuttaminen eivät vielä riitäkään, ovat ne keskeisiä askeleita matkalla kohti sosialistista tuotantoa.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja sen vaikutusten rajaamiseksi on välttämätöntä toteuttaa laajoja investointihankkeita. Pikaisesti toteutettavan keskuspankkirahoitukseen nojaavan investointiohjelman avulla on ryhdyttävä sähköistämään liikennettä ja vahvistamaan joukkoliikenneinfrastruktuuria ja lisäämään vähäpäästöistä energiantuotantoa. Fossiilienergia-alan yhtiöt on kansallistettava ja fossiilivarat tuotava näin demokraattisen hallinnan alle niiden tuotannon ja kulutuksen ripeän alasajon mahdollistamiseksi. Energiasäännöstelyn avulla voidaan pakottaa julkisen ja yksityisen sektorin toimijat energiatehokkaampiin toimintamalleihin. Fossiilienergian demokraattisella hallinnalla ja energiasäännöstelyllä varaudutaan samalla mahdollisesta öljyntuotantomaksimin saavuttamisesta seuraavaan energiakriisiin ja mittaviin talousvaikeuksiin.

Askeleita kohti sosialistista talousjärjestelmää:

• Pankki- ja rahoitustoiminta säädetään julkiseksi palveluksi vastaamaan ihmisten, yritysten ja valtioiden tarpeita. Perustetaan julkisomisteinen voittoa tavoittelematon kansanpankki* vastaamaan pienten yritysten sekä yksityishenkilöiden pankkipalvelu- ja rahoitustarpeisiin.

• Otetaan käyttöön sähköinen käteinen, eli mahdollistetaan kansalaisille ja yhteisöille keskuspankkitilin avaaminen, jolloin käteisen ja pankkitalletusten oheen tulee uudeksi maksuvälineeksi keskuspankkireserviin pohjautuva järjestelmä.

• Rahan luominen siirretään demokraattisesti johdetun keskuspankin tehtäväksi yksityisten liikepankkien sijaan.

• Investointipankki*toiminta erotetaan liikepankkitoiminnasta.

• Keskuspankit asetetaan demokraattiseen ohjaukseen. Ne vastuutetaan ylläpitämään taloudellista vakautta torjumalla inflaation* lisäksi työttömyyttä.

• Perustetaan uusia valtiollisia ja kunnallisia liikelaitoksia ja yrityksiä infrastruktuurin rakentamiseen, energiantuotantoon ja kaivosalalle.

• Verotuksen painopistettä siirretään kulutuksesta varallisuuteen ja saastuttamiseen. Suureksi linjaksi otetaan progression lisääminen ja tasaverojen vähentäminen.

• Pääomatuloverotus ja ansiotuloverotus yhtenäistetään saman asteikon alle.

• Arvonlisäverojärjestelmää muutetaan ekologisen arvonlisäverotuksen suuntaan, jossa veroasteikossa näkyy erilaisten tuotteiden ja palveluiden saastuttavuus ja hiilijalanjälki. 

• Tehotuotettujen eläinkunnan tuotteiden arvonlisävero nostetaan yleisen alv:n tasolle, vastaavasti kasviperäisten elintarvikkeiden arvonlisävero alennetaan alimpaan alv-kantaan.

• Reseptilääkkeiden arvonlisäverosta luovutaan.

• Otetaan käyttöön ylikansallinen rahoitusmarkkinavero. Sen kautta osakkeille, johdannaisille ja valuuttakaupalle tulee asettaa yhtenäinen 0,5 prosentin verokanta. Veron tavoitteena on hillitä spekulatiivista riskisijoittamista*.

• Varallisuusvero palautetaan ja perintöveroa kiristetään ylisukupolvisten varallisuuserojen hillitsemiseksi.

• Kiinteistöjen ja erityisesti maa-alan verotusta kehitetään tukemaan erityisesti tiivistä kaupunkiasumista sekä asuntojen hintojen laskemiseksi.

• Kansainväliseen verokilpailuun* osallistuminen lopetetaan ja yhteisövero palautetaan vähintään 24,5 prosenttiin. Pyritään kansainvälisiin ratkaisuihin, joissa asetetaan minimitasot yhteisöveron kaltaisille veroille.

• Verovähennyksiä tarkastellaan sen kannalta, mitkä niistä ovat tärkeitä työssäkäynnin kannalta ja mitkä enemmänkin haitallisia. Suurena linjana on veroetujen poistaminen ja tuloverotuksen yksinkertaistaminen.

• Listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverotuksen veroetu on poistettava ja niiden osinkoverotus on yhtenäistettävä pörssiyhtiöiden verotuksen kanssa.

• Kuntaverotuksen progressiota lisätään.

• Tuetaan työosuuskuntia ja yleishyödyllisiä yhdistyksiä ja säätiöitä osana talousjärjestelmän demokratisointia.

• Enemmän resursseja harmaan talouden ja veronkierron torjuntaan. Omistusten oltava avoimia eikä vakuutuskuorissa yms. piilossa.

• Kuukautissuojat ja ehkäisyvälineet siirretään alimpaan arvonlisäverokantaan.
   

2. Ympäristö ja luonnonvarat

Ekologiset kriisit uhkaavat koko ihmiskuntaa

Jatkuvan taloudellisen kasvun tavoittelu riistää ihmisten lisäksi luontoa ja johtaa muun muassa kiihtyvään ilmastonmuutokseen, luonnon kantokyvyn merkittävään heikkenemiseen, saastumiseen ja siitä suoraan johtuvaan lajien sukupuuttoon kuolemiseen.

Ilmastonmuutos on vakavin ihmiskuntaa ja luonnon monimuotoisuutta uhkaavista tekijöistä. Päästöjen historiallisen suuri määrä ilmakehässä nostaa planeettamme lämpötilaa ennusteista riippuen jopa useilla asteilla. Tämä aiheuttaa vaikeasti ennustettavia ja toisiaan ruokkivia ilmiöitä. Muita maailmanlaajuisia käynnissä olevia ekokatastrofeja ovat esimerkiksi merten ja vesistöjen saastuminen ja muuttuminen elinkelvottomiksi, lajien sukupuuttoaalto sekä satojatuhansia ihmisiä tappavat pienhiukkaspäästöt. Jo nyt näkyviä ilmastonmuutoksen seurauksia ovat äärimmäiset luonnonilmiöt, ruokakriisi ja peruselintarvikkeiden hinnan nousu. Tätä pahentaa entisestään nykyinen maatalousjärjestelmä, joka suosii ympäristöä kuormittavaa tehomaataloutta sekä lihan tehotuotantoa. Maailmanlaajuisen ilmasto- ja ympäristökriisin lisäksi vaarassa on myös Suomen luonnon monimuotoisuus. Useat kasvi- ja eläinlajit ovat vaarantuneet muun muassa vesistöjen rehevöitymisen, tehoviljelyn ja -kalastuksen, yksipuolisen metsänhoidon ja petovihan seurauksena.

Kapitalistinen järjestelmä ja sen jatkuva voitontavoittelu ovat suurimpia syitä nykyisiin ympäristöongelmiin. Suurimmat voitot kääritään riistämällä ympäristöä, jonka suojelu ei ole lyhyellä aikavälillä taloudellisesti kannattavaa. Siksi yritykset lobbaavat valtioita jatkuvasti löyhemmän sääntelyn ja ympäristölainsäädännön puolesta. Suuri osa ekologisesta kriisistä johtuu tavaran ylituotannosta, jota ruokitaan voimakkaalla markkinoinnilla.

Kasvupakko ei johdu ainoastaan voitontavoittelusta. Rajattomalle kulutuksen ja tuotannon kasvattamiselle perustuvassa järjestelmässä kaikki ekologisemman ja energiatehokkaamman teknologian tuomat hetkelliset säästöt ympäristön kuormittamisessa mitätöityvät pitkällä aikavälillä. Ympäristökriisin ratkaisu edellyttää sitä, että materiaaliseen tuotantoon perustuvaa talouskasvua hillitään väliaikaisesti tai jopa lasketaan. On siis siirryttävä elintason noston tavoittelusta yhteiskunnallisen elinlaadun parantamisen tavoitteluun. Tällaisessa tilanteessa ihmisten riittävä hyvinvointi on kuitenkin turvattava jakamalla tulot, työ ja vauraus tasaisesti.

Kun luonto nähdään pelkästään resursseina ja hyödyntämisen kohteena, on sillä vaikea nähdä olevan muuta kuin taloudellista arvoa. Myös eläimet nähdään vain välinearvoisina, eikä esimerkiksi tuotantoeläinten vapaudenriistoa tai huonoa kohtelua pidetä ongelmana.

Monet nykyisistä ympäristöpoliittisista toimenpiteistä on suunniteltu markkinoiden ehdoilla, mikä tekee niistä tehottomia ja riittämättömiä. Esimerkiksi päästökauppa on tällä hetkellä vain yksi voitontavoittelun väline. Se on keinona epävarma ja altis esimerkiksi finanssikeinottelulle.

Luonnonvarapolitiikkaa toteutetaan kestämättömästi. Hyvä esimerkki tästä on pohjoismainen kaivosbuumi. Paikalliset yhteisöt joutuvat kärsimään kaivosten ongelmista, ja valtio joutuu korjaamaan luonnon saastumisen seuraukset. Paikalliset yhteisöt eivät saa täyttä hyötyä kaivoksen tuotoista, jotka valuvat suurille kaivosyhtiöille. Myöskään metsäpolitiikka ei toteuta kestävän metsänhoidon kriteerejä. Suomen kohtuuttoman suuri hakkuutaso uhkaa metsiä, jotka ovat hiilinieluina* välttämättömiä ilmastokatastrofin hillitsemisessä.

Ekologisella yhteiskunnalla on oltava kestävä pohja

Vasemmistonuorten tavoitteena on yhteiskunta, jossa ympäristön kulutus on kestävällä tasolla eikä luontoa tai eläimiä alisteta voitontavoittelulle. Tähän tarvitaan valtiollisia toimia ja ympäristökysymyksiin liittyvän tietoisuuden lisäämistä, mutta ennen kaikkea kansainvälisiä ratkaisuja.

Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii päästöjen rajoittamista. Ekologisessa yhteiskunnassa ilmastopäästöille ja ilmansaasteille on säädetty vero. Tällainen verotusratkaisu pitää ottaa käyttöön kaikissa maissa. Ennen tämän toteutumista verotusratkaisun rinnalle tarvitaan tullijärjestelmä, jolla ehkäistään yritysten toiminnan siirtämistä maihin, joissa ei ole päästöjä rajoittavaa ympäristölainsäädäntöä.

Valtion täytyy valvoa, etteivät luonnonvarojen käyttö ja saastuttaminen riistäydy käsistä. Ympäristöhaittojen verotus ei riitä, vaan ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa tarvitaan myös tiukkaa sääntelyä. Valtion on otettava haltuunsa energiantuotanto ja sähkönjakeluverkot. Ympäristöpoliittisilla investointiohjelmilla voidaan tukea puhdasta ja uusiutuvaa energiantuotantoa, edistää ekotehokasta rakentamista ja vähentää tehtaiden päästöjä.

Energiantuotannon tulee perustua kokonaan vähäpäästöisiin energianlähteisiin. Valtion on lopetettava korkeapäästöisen energiantuotannon tukeminen ja investoitava uusiutuviin energianlähteisiin* ja niiden tutkimukseen. Turpeen energiakäytöstä tulee luopua ja luontoarvoiltaan merkittävien suokokonaisuuksien säilyminen on turvattava. Vesistöjen patoamisesta tulee luopua ja kalojen liikkuvuuden tai maiseman perinnearvon kannalta tärkeitä koskia on avattava.

Ruokahuollossa ensisijalle asetetaan ruokaturvallisuuden ja omavaraisuuden turvaaminen sekä ekologisen ja kestävän ruoantuotantojärjestelmän rakentaminen. Tämä tarkoittaa panostamista viljantuotantoon, kasviproteiineihin ja esimerkiksi kestävään poronhoitoon sekä vaihtoehtoisten viljelykeinojen käyttöönottoa lannoiteintensiivisen* tehomaatalouden sijaan. Eläinten oikeudet tulee ottaa huomioon kaikessa politiikassa, eikä eläimiä pidä nähdä tuotannon välineinä. Myös kalakantojen ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä.

Luonnonvarojen, kuten metsien ja kaivannaisten, kestävä käyttö tarkoittaa nykyistä tiukempaa luonnonvarapolitiikkaa. Luonnonvarapolitiikan ohella on otettava huomioon myös luonnonsuojelu ja luonnon monimuotoisuus. Luonnonvarat on nähtävä rajallisena yhteisresurssina, joiden hyödyntämisen on hyödytettävä ennen kaikkea paikallisia asukkaita. Johdonmukainen ympäristöpolitiikka edellyttää sitä, että ympäristöhallinto eriytetään esimerkiksi elinkeinohallinnon tai maatalous- ja metsähallinnon vaatimuksista niin, että se voi toimia itsenäisesti ja aktiivisesti. Suojeltuja alueita on laajennettava ja niiden verkoston tulee perustua tutkimustietoon. Kaivosmineraalit on määritettävä kuuluvaksi valtion omistukseen. Kaivoslain tulee varmistaa, että mineraaleja hyödynnetään ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla.

Askeleita matkalla ekososialismiin:

• Suomi säätää tarpeeksi korkean päästöjen verotustason, lopulta kieltää fossiiliset polttoaineet* ja on hiilinegatiivinen yhteiskunta 2020-luvun loppuun mennessä. Verotuksen tulee kohdistua sekä tuotantoon että kulutukseen, Suomen sisäiset alueelliset erot huomioiden. Lisäksi ulkomaisille tuotteille on säädettävä hiilitulli*.

• Kunnat ja valtio säätävät talousarvioprosessien ohessa sitovan ilmastobudjetin, jossa määritellään jokaisen sektorin päästöjen enimmäismäärä ja ilmastotoimien rahoitus niiden hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseen saakka.

• Lisätään raideliikenteen infrastruktuuria, jotta logistiikkaa saadaan raiteille. Luodaan rakenne, jossa pääväylät perustuvat raiteisiin ja vasta sivuväylillä kuljetuksiin käytetään rekkoja.

• Julkisissa laitoksissa siirrytään tarjoamaan vegaanista, eettistä ja ekologisesti kestävää ruokaa.

• Ylikalastusta ja liikapyyntiä hillitään tiukemmilla kansainvälisillä kala- ja merieläinkiintiöillä. Ryöstökalastuksen pitää olla rangaistavaa kaikkialla. Uhanalaisten kala- ja merieläinlajien kaupallinen hyödyntäminen on kiellettävä.

• Kalastuskiintiöissä siirretään painopiste pois rehukalasta kohti ihmisravinnoksi pyydettävää kalaa.

• Suomeen perustetaan uusi kansallinen kaivosyhtiö ja säädetään rahastoitava kaivosmaksu. Valtion pitää voida sulkea ongelmakaivokset, ja kaivosyhtiö korvaa kulut täysimääräisesti. Valtiolla pitää myös olla mahdollisuus kansallistaa mikä tahansa Suomessa toimiva ulkomainen kaivos. Kaivosmineraalien tulee olla valtiollisessa omistuksessa. Kunnilla tulee olla oikeus kieltää kaivosyhtiöiden toiminta alueillaan.

• Energiapolitiikassa pyritään vuoteen 2030 mennessä siihen, että kaikki Suomessa tuotettu energia tuotetaan fossiilivapaasti. Kotitalouksien on voitava syöttää tuottamansa ylijäämäenergia sähköverkkoon ja saada siitä kohtuullinen korvaus.

• Hiilineutraalin yhteiskunnan saavuttamiseksi tarvitaan ydinvoimaa. Ydinvoimaa on suosittava silloin, kun sillä voidaan korvata fossiilisten polttoaineiden käyttö. Ydinvoimalahankkeissa on kuitenkin huomioitava ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys sekä hankkeiden vaikutus Suomen riippuvuuteen toisista valtioista.

• Biopolttoaineet on tuotettava jätteistä ja teollisuuden sivuvirroista ja vältettävä kestämättömästi tuotettua biopolttoainetta. Peltoalaa ei tule käyttää biopolttoaineiden tuotantoon.

• Uudelle rakentamiselle säädetään tiukat energiatehokkuustavoitteet rakennusten terveysvaikutukset huomioiden. Valtiollisen rakennusyhtiön yhdeksi tavoitteeksi otetaan ekologiset korjausprojektit.

• Suomi ottaa kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa selkeän linjan tiukkojen kansainvälisten päästövähennysten puolesta. Linja pitää saada vallitsevaksi EU-tasolla.

• Metsien yksityistäminen ja pilkkahintaan myyminen lopetetaan. Metsähallituksen on aloitettava kestävään metsänhuoltoon tähtäävä politiikka. Metsähallituksen on oltava valtion virasto. Metsien suojeluastetta on nostettava.

• Kielletään avohakkuut ja siirrytään puuntuotannossa jatkuvan kasvatuksen malliin.

• Turkistarhaus kielletään ja ajetaan siirtymäkauden jälkeen alas.

• Kehittyville maille suunnataan kehitysyhteistyöstä erillisen ilmastorahoituksen kautta tukea ilmastonmuutoksen seurauksiin sopeutumiseen sekä päästöjen vähentämiseen.

• Norpan pesimärauha on turvattava ja verkkokalastus kielletään saimaannorpan esiintymisalueilla.

• Velvoitetaan eläkerahastot selvittämään sijoitustensa hiiliriski* ja luopumaan sijoituksista, jotka tukevat fossiilienergian tuotantoa.

• Soiden käyttö turpeenottoon ja raivaaminen maatalousmaaksi kielletään. Vähemmän tuottavia peltoalueita ennallistetaan ja tarjotaan tuottavampia alueita tilalle.
   

3. Työ, yrittäjyys ja ammattiyhdistysliike

Työ on yhteiskuntamme peruskivi, joka luo pohjan ihmisten hyvinvoinnille ja elintason nousulle, mutta kapitalistisessa järjestelmässä työ on kuitenkin ajateltu lähinnä palkkatyönä. Siinä työntekijä tekee korvausta vastaan työtä työnantajalle. Näin työntekijä on aina alisteisessa ja riippuvaisessa suhteessa, jossa tämä saa pitää paikkanva vain niin pitkään kuin se on työnantajalle kannattavaa. Tämä asettaa ihmisiä luokkiin, jotka muokkaavat sosiaalisia ja taloudellisia suhteitamme merkittävästi.

Työn tehtävänä on luoda sen tekijälle ja yhteiskunnalle käyttöarvoa, eli konkreettisia tavaroita ja palveluja, jotka ovat ihmisten elämän kannalta välttämättömiä. Kapitalistisessa yhteiskunnassa työntekijät on kuitenkin alistettu tuottamaan lisäarvoa.

Työttömyys on yksi suurimmista yhteiskuntaan kohdistuvista haasteista. Se luo merkittävän haasteen niin hyvinvointivaltion rahoitukselle kuin yksilölle itselleen. Nykyisellään työvoimapolitiikkaa hallitsevat pääosin oikeistolaiset keinot, eläkeiän nostaminen mekaanisesti* ja sosiaaliturvan tason heikentäminen. Nämä keinot jättävät monia aukkoja, eivätkä luo kokonaisvaltaista ratkaisua. Nykyiselläänkin lähellä eläkeikää olevilla työntekijöillä on suuria vaikeuksia löytää töitä. Sosiaaliturvan alentaminen puolestaan lisää köyhyyttä ja aiheuttaa elintason laskua.  

Työelämä on tulevina vuosikymmeninä yhtä suuressa murroksessa kuin teollisen vallankumouksen aikaan. Robotisaatio* ja automatisaatio* ovat keskeisimpiä teknologisen vallankumouksen elementtejä. Ne luovat työelämälle ennennäkemättömän tilanteen, jossa suuri osa kaikista töistä jää koneille. Erityisen suuri muutos tapahtuu teollisissa ammateissa. Yhä useampi työikäinen työskenteleekin palvelualalla, jonne myös tulevaisuudessa matalamman palkan työpaikat syntyvät. Tapahtuva murros luo yhä epävarmempaa työelämää, jossa osa-aikatyö, nollatuntisopimukset ja alakohtaiset siirtymiset lisääntyvät.

Palkkatyön rinnalla yrittäjyys on merkittävä työn muoto. Valtaosa Suomeen syntyvistä uusista työpaikoista syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, ja ne ovatkin kansantalouden toiminnan kannalta elintärkeitä. Valtaosa suomalaisista yrityksistä on alle kymmenen hengen mikroyrityksiä.

Suuri osa kaikista yrittäjistä toimii yksinyrittäjinä. Joka viides näistä itsensätyöllistäjistä toimii yrittäjänä olosuhteiden pakosta eikä omasta tahdostaan. Nämä ihmiset ovat usein palkkatyöntekijöitä heikommassa asemassa toimeentulon ja työmarkkina-asemansa osalta. Sääntelemättömän alustatalouden* nousun myötä on syntynyt kasvava joukko työntekijöitä, jotka ovat paperilla yrittäjiä ja joille kuuluu yrittäjyyden mukanaan tuomia vastuita ja velvollisuuksia, mutta ei yrittäjyyteen kuuluvaa itsenäisyyttä. Alustatalouden periaatteella toimivat yritykset siirtävät oman riskinsä ja kustannuksensa työntekijöille, joilla ei ole oikeutta oikeaan työsuhteeseen. Pienyrittäjät kantavatkin toiminnastaan suuren riskin ja heidän tulojensa voidaan olettaa muodostuvan omasta työstä.  

Suomessa ammattiyhdistysliike on ollut merkittävä työntekijöiden etujen puolustaja vuosikymmeniä. Vahva ammattiyhdistysliike on mahdollistanut oikeudenmukaisemman taloudellisen kehityksen ja antanut aseen puolustautua väärinkäytöksiä vastaan. Oikeisto ja taloudellinen eliitti pyrkivät systemaattisesti luomaan mielikuvaa, jonka mukaan AY-liike on liian vanhanaikainen ja sen valtaa tulisi kaventaa. Oikeiston tavoitteena on päästä polkemaan työntekijöiden työehtoja ja heikentämään heidän neuvotteluasemaansa. 

Työelämän murrosta ei ratkaista työehtoja heikentämällä

Työelämän lainsäädäntöä on muutettava vastaamaan suurta murrosta, ja siinä on nykyistä paremmin otettava huomioon erityisesti epätyypilliset työsuhteet ja pakkoyrittäjyys*. Freelancerit, itsensätyöllistäjät ja muut palkkatyön ulkopuolisten työmuotojen työntekijät on nostettava esille lainsäädännössä ja poliittisessa päätöksenteossa. Tällä hetkellä näiden asema on monessa suhteessa huono verrattuna palkkatyöhön. Esimerkiksi osa keikkatyöläisistä on ulkona eläketurvan piiristä.

Merkittävä osa tasa-arvoista työelämää tulee aina olemaan työntekijöiden hyvinvointi. Tämän toteutuminen mahdollisimman hyvin vaatii työehtojen ehdotonta noudattamista, työntekijän mahdollisuutta osallistu nykyistä paremmin työpaikkansa päätöksentekoon ja pääsyä kaikille tasapuolisiin ja toimiviin työhyvinvointipalveluihin. Toimiviin palveluihin tuleekin panostaa rahallisesti lisää. Lisäksi jokaisella työpaikalla tulee olla totaalinen nollatoleranssi syrjintään ja häirintään. Työnantajan vastuu on turvallisen ilmapiirin luomisessa merkittävä.

Palkansaajien mielenilmausoikeuden vahvistamiseksi työrauhan aikaiset työtaistelutoimet kuten ulosmarssit työnantajien TES- ja lakirikkomuksia vastaan on vapautettava sanktioista. Ulosmarssi työpaikalta on palkansaajille helpoin ja yksinkertaisin keino osoittaa tyytymättömyyttä työnantajan mielivaltaisia toimenpiteitä kuten alipalkkausta, työntarjoamisvelvoitteen- sekä yt-lain rikkomista vastaan. Useissa Keski-Euroopan maissa ulosmarssit tulkitaan mielenilmauksiksi, eikä niistä seuraa lakkosakkoja tai muitakaan sanktioita. Lisäksi ehdoton työrauhavelvoite on kiellettävä lailla.

Työpaikoille on luotava tasapuolinen neuvotteluasetelma paikalliseen sopimiseen ottamalla käyttöön yksimielisyysperiaate. Sen myötä sekä palkansaajien että työnantajien edustajien täytyisi hyväksyä paikallisesti sovittavat asiat, ennen kuin niitä otettaisiin käyttöön työpaikalla. Työpaikkatasolla neuvottelut menevät nykyisin usein pelkäksi työnantajaosapuolen saneluksi, sillä mikään laki ei turvaa palkansaajia työnantajan direktio-oikeudelta tietyissä työn tekemisen ehtoihin liittyvissä kysymyksissä.

Nykyisin työnantaja voi itse päättää melko vapaasti, mitä työehtosopimusta työpaikalla sovelletaan palkansaajiin. Tämä on johtanut työehtosopimusshoppailuun, eli työnantajan näkökulmasta sopivimman ja edullisimman työehtosopimuksen soveltamiseen työpaikalla. Yksimielisyysperiaatetta tulisi soveltaa myös työehtosopimuksen osalta niin, että siitäkin tulisi vallita yksimielisyys palkansaajien ja työnantajien edustajien välillä.

Suomessa on otettava käyttöön lakiteitse useissa Keski- ja Etelä-Euroopan maissa käytäntönä oleva irtisanomisraha. Suomessa irtisanominen on helppoa ja halpaa, joten irtisanomiskynnystä on tarve nostaa tekemällä siitä mahdollisimman kallista työnantajille. Irtisanomisrahan suuruus tulisi olla yhden kuukauden palkka per työvuosi, ja palkansaaja olisi siihen oikeutettu irtisanomisen myötä, eikä sen tulisi vaikuttaa palkansaajan työttömyys- tai sosiaaliturvaan sitä pienentävästi. Pienyrittäjiä tulisi kuitenkin tukea tässä asiassa, ettei se muodosta estettä pienten yritysten kasvamiselle ja uusien työpaikkojen syntymiselle.

Ammattiyhdistysliike on työelämän murroksen keskellä kenties tärkeämpi kuin koskaan. Samalla sen oma toiminta on myös muutoksen kourissa. Tarvitsemme vahvoja ammattiliittoja, jotka tunnistavat nykyistä paremmin uudet työn muodot. Jotta kaikki osapuolet saavat äänensä kuuluviin, on työmarkkinaneuvottelujen pohjana oltava kolmikantaiset neuvottelut ja työehtosopimusten yleissitovuus. Suomen lisäksi AY-liikkeen työlle on epävarmoilla ja työläisten riistoa hyväksikäyttävillä globaaleilla työmarkkinoilla välttämätöntä tarvetta. Suomen tuleekin olla mukana vaatimassa ammattiyhdistysliikkeen aseman parantamista myös Euroopan sisämarkkinoilla sekä mantereen rajojen ulkopuolella.

Itsensätyöllistäminen, osuustoiminnallinen yhteisyrittäjyys sekä sosiaalinen ja yhteiskunnallinen yrittäminen tarjoavat konkreettisia mahdollisuuksia kapitalistisen palkkatyön ongelmien ylittämiseen. Näissä työnteon muodoissa on mahdollista, että tuotantopäätöksiä ohjataan demokraattisemmin, työstä saatu korvaus vastaa paremmin työntekijöiden tarpeita ja lisääntyvä riippumattomuus tekee työnteosta mielekkäämpää ja merkityksellisempää.

Digitalisaation* ansiosta työ on yhä vähemmän aikaan ja paikkaan sidottua. Etätyön* luomat mahdollisuudet onkin huomioitava yhä vahvemmin osana aluepolitiikan kokonaisuutta. Julkisen sektorin* on oltava edelläkävijä työpaikkojen alueellistamisessa kasvukeskusten ulkopuolelle digitalisaation luomin keinoin.

Askeleita hyvään työelämään:

• Siirrytään lähtökohtaisesti kuuden tunnin työpäiviin tai neljän päivän työviikkoon, alakohtaiset ja yksilölliset erot huomioiden.

• Tulopoliittisissa neuvotteluissa sovitaan tasa-arvoa lisäävistä euromääräisistä korotuksista prosenttimääräisten korotusten sijasta. Erillisellä ratkaisulla nostetaan naisvaltaiset alat palkkakuopasta miesvaltaisiin aloihin nähden.

• Ammattiyhdistysliike edistää kaikki ihmiset huomioivaa perusturvaa ja ottaa myös työttömien edun vaikuttamistyönsä piiriin. Palkkatyö haastetaan toimeentulon muotona myös ammattiyhdistysliikkeessä.

• Toteutetaan perhevapaauudistus 6+6+6 pohjaisella mallilla*. Näin parannetaan huomattavasti naisten työmarkkina-asemaa.

• Ammattiliitoille annetaan joukkokanneoikeus*, jotta ne voivat paremmin valvoa työntekijöiden oikeuksien toteutumista.

• Työtuomioistuimen tuomiosta on oltava mahdollisuus valittaa korkeampiin oikeusasteisiin.

• Kun julkisissa hankinnoissa turvaudutaan yksityiseen palveluntuottajaan, hankinnat suunnitellaan niin, että myös pienyrityksillä ja osuuskunnilla* on mahdollisuus osallistua niihin.

• Säädetään lailla, että jokaisessa yli 250 henkilöä työllistävässä yrityksessä hallituksen jäsenistä vähintään puolet tulee olla työntekijöiden edustajia, ja tätä pienemmissä yrityksissä vähintään kolmannes.

• Yrittäjien arvonlisäverovelvollisuutta määrittävä liikevaihdon alaraja* nostetaan 30 000 euroon. Tämä parantaa pienyrittäjien ja itsensätyöllistäjien taloudellista asemaa ja vähentää tarpeetonta byrokratiaa.

• Alipalkkaus kriminalisoidaan ja työsuhteiden ketjuttamiseen* puututaan nykyistä hanakammin.

• Käytetään palkkatuettua työtä välineenä lisätä työllisyyttä.

• Jokainen kunta velvoitetaan tarjoamaan kehitysvammaisille kuntalaisille työhönvalmennusta. Työtoimintaa on kehitettävä harjoitteluluontoiseksi, jonka seuraava askel on työllistyminen palkkatyöhön. Siitä tulee saada riittävä korvaus, eikä sitä voi käyttää palkkatyösuhteisen työn korvaamiseen.

• Työrauhan aikaiset mielenilmaukset työnantajien TES- ja lakirikkomuksia vastaan on vapautettava sanktioista, ja ehdoton työrauhavelvoite on kiellettävä lailla.

• Yksimielisyysperiaate* on otettava paikallisen sopimisen keskiöön, jotta työpaikoille syntyisi tasapuolinen neuvotteluasema ja työehtosopimusshoppailu saataisiin kuriin.

• Suomessa on otettava käyttöön irtisanomisraha.

• Seksityön tekijöiden oikeutta elinkeinovapauteen ja turvallisuutta ammatissaan vahvistetaan tarkentamalla paritusrikoksen kriteerejä siten, että asunnon tai muun huoneiston vuokraaminen seksityöhön, muuta kuin seksityötä tekevän työntekijän palkkaaminen ja ulkopuolisilta ostetut palvelut (esim. markkinointi, taitto yms.) ovat laillisia siinä missä muillekin yrittäjille ja itsensätyöllistäjille. Lisäksi sallitaan seksityön harjoittaminen työosuuskuntamuodossa.

• Työntekijän määritelmän kiertäminen kriminalisoidaan.

• Ulotetaan työsuhdeturva koskemaan myös alustataloudessa tai muulla tavalla yrittäjinä, mutta käytännössä työntekijäasemassa toimivia henkilöitä.
   

4. Asuminen, liikenne ja aluepolitiikka

Asumisen ja liikenteen kallistuminen haittaa elämää koko maassa

Alue-, liikenne- ja asumiskysymyksiin liittyvä politiikka on osa yleistä kehitystä, jossa tuotantoa, palveluita ja hallintoa keskitetään suuriin, tehokkaina pidettyihin yksiköihin. Kehitys on kuitenkin johtanut siihen, että harvaan asutuilla alueilla asuvat ihmiset jäävät ilman palveluita. Samaan aikaan monia kaupunkeja ja erityisesti pääkaupunkiseutua vaivaa akuutti asuntopula. Suomessa ei tällä hetkellä tehdä kunnollista kaupunki- ja aluepolitiikkaa.

Kaupungeissa joukkoliikenne on usein kallista eivätkä joukkoliikenneverkot toimi aina hyvin. Kiskoilla toimivaa kaupunkiliikennettä on Suomessa hyödynnetty liian vähän. Tämä johtuu yksityisautoilua, omistusasumista, kiinteistösijoittamista sekä asuinalueiden eriarvoistumista suosivasta yhdyskuntasuunnittelusta. Syrjäseuduilla joukkoliikennettä on vähän, jos lainkaan, joten henkilöautoja tarvitaan liikkumiseen. Työ- ja koulumatkat voivat viedä useita tunteja päivässä. 

Riittämättömän julkisen vuokra-asuntotuotannon takia suomalaisista asuntomarkkinoista on tullut asuntosijoittajien ja isojen yritysten hallitsemia. Suomalaisten kotitalouksien velkataakka on ollut kovassa kasvussa viimeisten vuosikymmenten aikana ja vuokralla asuvien tuloista huomattava osa menee asumiskustannuksiin. Erityisesti nuorten asunnottomuus on lisääntynyt. Huonosti toimivista asuntomarkkinoista on tullut koko suomalaista yhteiskuntaa vaivaava ongelma, sillä ihmisillä ei ole varaa muuttaa työn tai opintojen perässä.

Julkisten palvelujen keskittäminen suuriin asutuskeskuksiin vie syrjäseuduilta sekä työpaikat että palvelut. Kun esimerkiksi terveyspalvelut keskitetään suuriin yksiköihin, joutuu osa ihmisistä matkustamaan kohtuuttoman pitkiä matkoja. Osa puolestaan joutuu jonottamaan tarpeettoman pitkiä aikoja. Kyläkoulujen lakkauttamiset karkottavat lapsiperheitä ja tyhjentävät siten kyliä.

Sosialistinen yhteiskunta huolehtii koko maasta

Vasemmistonuorten tavoitteena on yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutuminen kaikkialla maassa. Asutuskeskusten vertaileminen ja keskinäinen arvottaminen yksinomaan taloudellisen tuottavuuden näkökulmasta on virheellistä.

Tasa-arvoistava ja kehittävä aluepolitiikka mahdollistaa sujuvan ja edullisen liikkumisen kaikille ja kaikkialle. Kattava ja energiatehokas joukkoliikenne palvelee kaikkia väestöryhmiä sekä torjuu ekologista kriisiä. Palvelutason parantaminen, maksuttomat joukkoliikennealueet sekä kumipyöräliikenteen muuttaminen raideliikenteeksi lisäävät joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja käyttöä.

Yhdyskuntasuunnittelu ja kaavoitus tulee kytkeä joukkoliikenneverkkojen suunnitteluun ja vahvistamiseen. Pyöräilyä ja sen infrastruktuuria pitää kehittää kaikkialla omana joukkoliikenteen kanssa yhteensopivana kulkutapana. Julkisen vallan tulee tukea sellaisten auto-osuuskuntien ja älykkäiden joukkoliikennepalveluiden kehittämistä, jotka vähentävät autojen omistamisen tarvetta.

Kaikkia tietoliikenneinfrastruktuurin* mahdollisuuksia ei ole hyödynnetty Suomessa. Laajentamalla tietoverkot kaikkialle maahan voidaan siirtyä järjestelmään, jossa viranomaisasiointia voidaan hoitaa kasvavassa määrin verkossa. Tietoliikennejärjestelmien infrastruktuurin kehitys vaatii kuitenkin valtion ohjausta, jotta sen hyödyt ulottuisivat kaikkialle. Mahdollisuus henkilökohtaiseen asiointiin on kuitenkin turvattava.

Jokaisella tulee olla julkisen vallan turvaama subjektiivinen oikeus omaan kotiin. Julkista vuokra-asuntotuotantoa tulee lisätä, sillä se parantaa työllisyyttä ja tarjoaa ihmisille edullista asumista. Kun julkinen asuntotuotanto on riittävää ja se toteutetaan omakustanneperiaatteella, vuokramarkkinoiden tilanne tasoittuu ja vuokrien nousu hidastuu. Kuntien tulee myös toimia aktiivisena maanostajana ja -vuokraajana sekä varmistaa riittävä tonttituotanto ja hintojen kohtuullisuus.

Askeleita kaikille yhteiseen Suomeen:

• Kuntien valtionosuusjärjestelmän* on turvattava peruspalveluiden järjestäminen koko asutussa Suomessa. Lisäksi esimerkiksi uusiutuvaa energiantuotantoa ja joukkoliikennettä koskevia investointeja kohdennetaan kaikkialle maahan.

• Perustetaan valtiollisia ja kunnallisia liikelaitoksia, jotka tuottavat edullisia vuokra-asuntoja.

• Asuntotakuulla tehdään kodista subjektiivinen perusoikeus, mikä tarkoittaa sitä, että jokaiselle taataan kotikunnastaan asunto ja tarvittavat tukipalvelut kahden kuukauden kuluessa asunnottomaksi joutumisesta.

• Kohtuuhintainen asuminen on turvattava kattavasti koko maan laajuisesti.

• Omistusasumisen verovähennyksiä typistetään niin, että oman asunnon myyntivoiton verovapaudesta luovutaan siirtymäajalla. Asuntolainojen korkovähennyksistä luovutaan.

• Kaupunkien ja kaupunkiseutujen liikennepolitiikassa suositaan joukkoliikennettä. Suurimmissa kaupungeissa tehdään selvitys maksuttomaan joukkoliikenteeseen siirtymisestä.

• Yhdyskuntasuunnittelulla ja julkisilla investoinneilla toteutetaan tiivistä uudis- ja täydennysrakentamista kattavien joukkoliikennekäytävien yhteyteen. Joukkoliikenteen laajentaminen, julkinen asuntotuotanto ja asuinalueiden tasa-arvoistaminen tukevat toisiaan.

• Pyöräilyä ja sen infrastruktuuria kehitetään omana, joukkoliikenteen kanssa yhteensopivana kulkutapana kaikessa yhdyskuntasuunnittelussa.

• Liikenneinfrastruktuurin rakentamisessa suositaan raideliikennettä kumipyöräliikenteen sijasta. VR palautetaan takaisin valtion liikelaitokseksi ja rautatieliikennettä kehitetään vahvan omistajaohjauspolitiikan keinoin.

• Pyritään kattavaan tietoliikenneverkkoon koko maassa ja varmistetaan, että tietoliikenneyhteys todella toteutuu perusoikeutena.

• Maataloustuet kohdennetaan niin, että ne tukevat pientiloja suhteessa enemmän kuin suuria tuotantoyksiköitä.

• Valtiollista kaivospolitiikkaa toteutetaan paikallisten asukkaiden mielipiteet huomioiden ja siten, että kaivostoiminnasta peritään rahastoitava kaivosmaksu. Osa rahaston tuotosta kiintiöidään paikallisten ihmisten elinkeinotoiminnan parantamiseen.

• Esteettömyydelle annetaan yhä enemmän painoarvoa joukkoliikenne- ja rakennushankkeissa.
   

5. Demokratia ja avoimuus

Demokratia ei ole vielä valmis

Vasemmistolla ja demokratialla on aina ollut yhteinen vastavoima, pääoma ja rahan valta, joka pyrkii vallan keskittämiseen sen jakamisen sijaan. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus on tullut Suomeen vasemmiston laajan liikehdinnän tuloksena. Mitään demokraattisia oikeuksia ei ole lahjoitettu kansalaisille ylhäältä, vaan niiden puolesta on taisteltu ennen ja nyt.

Ei ole sattumaa, että omana aikanamme puhutaan samaan aikaan sekä vasemmiston että demokratian kriiseistä. Kansanvaltainen päätöksenteko toimii vain yhteiskunnissa, joissa päätöksenteko on avointa. Tällä hetkellä yhteiskuntaa leimaa kuitenkin aikaisemmin yhteisten päätösten piiriin kuuluneiden asioiden siirtäminen politiikan ulottumattomiin. Edustuksellisen demokratian instituutiot ovat luovuttaneet valtaansa elinkeinoelämän* sekä EU:n kaltaisten ylikansallisten toimijoiden hyväksi. Samaan aikaan näennäisellä osallistamisella tarjotaan ihmisille epäsuoraa vaikuttamista yhteiskunnallisesti vähäpätöisiin asioihin, kun todellinen päätäntävalta karkaa yhä kauemmas.

Suomessa paikallisen päätöksenteon rakenne on jumittunut 1900-luvun alun kuntajärjestelmään. Demokraattisesti johdettujen maakuntien puute on johtanut siihen, että terveyspalvelujen järjestämisvaltaa on siirretty monimutkaisiin hallinnollisiin rakenteisiin, jotka etäännyttävät tavallisia kansalaisia omia asioitaan koskevasta päätöksenteosta ja jättävät käytännön päätäntävallan viranhaltijoille.

Olennainen osa demokratiaa on avoimuus ja tiedon saatavuus. Internet ja sosiaalinen media demokratisoivat ja yhteisöllistävät tiedontuotantoa, mutta saattavat vaikeuttaa informaation alkuperän ja todenmukaisuuden selvittämistä. Tiedon tuottamiseen vaikuttavat myös sosiaaliset hierarkiat sekä kaupalliset ja poliittiset intressit.

Muodollinen demokraattinen järjestelmä ei automaattisesti takaa kaikkien ihmisryhmien pääsyä todelliseen päätöksentekoon. Politiikkaa harjoittavat edelleen pääosin keski-iän ylittäneet, keski- tai hyvätuloiset kantasuomalaiset miehet.

Kohti suoraa demokratiaa

Demokratian ei ollut koskaan tarkoitus jämähtää edustuksellisen päätöksenteon* tasolle – jo sata vuotta sitten työväenliikkeen vaatimuksena oli antaa valta kansalle nimenomaan suorien ja sitovien kansanäänestysten avulla. Tarvitsemme kansanvaltaisen järjestelmän, joka tekee ihmisistä omien edustajiensa johtajia.

Edustuksellinen demokratia on altis viranhaltijavallalle, mutta myös viranhaltijoiden valta on valumassa konsulteille. Kansanvallan vahvistaminen sitovilla kansanäänestyksillä* on tie ulos konsulttien vallasta ja politiikan merkityksen kutistamisesta. Demokratiaa on laajennettava koskemaan koko yhteiskuntaa esimerkiksi siten, että ihmisten annetaan vaikuttaa esimerkiksi työpaikkojensa päätöksentekoon. Talous ja elinkeinoelämä eivät ole poliittisen sääntelyn eivätkä siten myöskään demokraattisen vallankäytön ulottumattomissa.

Lähidemokratiaa vahvistetaan Suomessa niin, että kaikki yhteiset asiat käsitellään tasolla, jossa niistä on kaikkein tarkoituksenmukaisinta päättää. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi terveyspalvelujen osalta sitä, että valtaa siirretään valtion ja kuntien välissä olevalle portaalle, maakunnille, joiden päätöksentekijät tulee valita kuntavaalien yhteydessä järjestettävillä maakuntavaaleilla. Maakuntien vastuulle siirretään muun muassa alueellista suunnittelua vaativat maankäyttöasiat, terveyspalvelujen järjestäminen sekä tällä hetkellä maakunnilla ja aluehallintavirastoilla olevat tehtävät. Niille annetaan verotusoikeus ja valtionosuusjärjestelmää muutetaan niin, että maakunnat saavat tehtäviensä järjestämistä varten tarkoituksenmukaisen osuuden valtionosuuksista.

Demokratian elinehto on tiedon radikaali avoimuus, mikä korostuu entisestään suorassa demokratiassa. Siitä, että tieto on avointa vain silloin, kun valtio siitä erikseen päättää, siirrytään siihen, että julkisesti tuotettu tieto ja poliittinen päätöksenteko on suljettua vain silloin, kun siihen on erityisen painavat syyt.

Sosiaalisen median alustoja sääntelemällä säilytetään ilmaisunvapaus yhteiskunnallisessa kontrollissa. Voittoa tavoittelevat yritykset eivät itsesääntelyllään huolehdi tasapuolisesta keskustelusta. Sosiaalisen median alustat velvoitetaan huolehtimaan yhteiskunnallisen keskustelun monipuolisuudesta ja samalla kitkemään perusoikeuksia loukkaavaa keskustelua. Alustat velvoitetaan tunnistamaan informaatiovaikuttamista* ja torjumaan sitä.

Askeleita kohti vahvaa demokratiaa:

• Demokratiaa syvennetään. Tavoitteeksi otetaan kansalaisten todellisen päätösvallan lisääminen suoran demokratian avulla.

• Kansalaisaloitteiden pohjalta järjestetään kansanäänestyksiä. Jos kansalaisaloite hylätään eduskunnan käsittelyssä, on siitä järjestettävä suora ja sitova kansanäänestys. Vastaava menettely tulee ottaa käyttöön myös kunnissa.

• Presidentti-instituutiosta luovutaan. Presidentinvaalit eivät tue demokratiaa, vaan heikentävät sitä henkilöimällä ja epäpolitisoimalla politiikkaa. Valtaa ei tule kuitenkaan keskittää nykyistä enempää pääministerille, vaan sitä on jaettava valtioneuvostolle ja eduskunnalle.

• Puolueet demokratisoidaan asianmukaisella lainsäädännöllä, turvaten päätöksenteon avoimuuden sekä jäsenten osallistumisen päätöksentekoon puolueissa. Puoluetukea tulee jakaa vaaleissa saadun äänimäärän perusteella eikä edustajien määrän mukaan.

• Asetetaan vaalirahoituskatto, joka tasaa edellytyksiä osallistua politiikkaan. Ehdokaskohtaisesti eduskuntavaaleissa 30.000 euroa, kunnallisvaaleissa 7500 euroa ja eu-vaaleissa 50.000 euroa. Yhteisöiltä saadusta vaalirahoituksesta tehdään kokonaisuudessaan julkista.

• Edustuksellista vaalitapaa uudistetaan. On otettava käyttöön tasauspaikkajärjestelmä*, joka korjaa piilevän äänikynnyksen vääristämän pienten puolueiden edustuksen.

• Paikallishallinto* uudistetaan kaksiportaisella aluehallintomallilla*.

• Lähidemokratia turvataan poliittisilla edustuselimillä. Maakuntamallissa voidaan jakaa kaupunkeja ja kuntia hallinnollisesti pienempiin kokonaisuuksiin, jolloin alueille muodostetaan vaaleilla valittavia valtuustoja.

• Kunnissa otetaan käyttöön vaalikausiin sidottu luottamushenkilöiden kaupunginjohto eli niin kutsuttu pormestarimalli.

• Äänestysikäraja sidotaan syntymävuoteen, ei syntymäpäivään.

• Kunnissa otetaan käyttöön osallistuva budjetointi.

• Äänestysikärajaa lasketaan 16 vuoteen kaikissa vaaleissa sekä kansanäänestyksissä. Nuorten on myös saatava asettua ehdolle kaikissa vaaleissa ja oltava laillisesti vastuussa toimistaan yhdistysten sekä luottamuselinten jäseninä.

• Demokratia on ulotettava elämän eri osa-alueille. Valtion sekä kuntien kokonaan tai osittain omistamissa yhtiöissä työntekijöillä on oltava aloiteoikeus ja äänivalta yhtiön päätöksenteossa. Niiden toiminnassa tulee myös noudattaa julkisuuslakia, jolla turvataan kansalaisten oikeus saada tietoa julkisessa omistuksessa olevien yhtiöiden toiminnasta.

• Julkisen päätöksenteon tukena käytettävän tiedon on lähtökohtaisesti oltava maksutta saatavilla kaikille.

• Demokratian on oltava yhteiskunnallista moninaisuutta edustava. Kaiken taustaisten ihmisten on voitava osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon sekä tiedontuotantoon, sen arviointiin ja soveltamiseen päätöksenteossa.

• Saamelaisten itsemääräämisoikeutta lisäävä ILO169-sopimus* on ratifioitava*.

• Saamelaiskäräjälaki uudistetaan kunnioittamaan saamelaisten itsemääräämisoikeutta niin, että suvussa oleva lappalaismerkintä ei enää oikeuta pääsyä käräjävaaliluetteloon, vaan pääsy luetteloon taataan vain heille, jotka ovat osa elävää kulttuuriyhteisöä.

• Lobbaamisen* julkisuus tulee varmistaa siten, että kaikesta kansanedustajiin, ministereihin ja muihin julkisen vallan käyttäjiin kohdistuvasta vaikuttamisesta jää tieto mukaan lukien käsitellyt aiheet.

• Sosiaalisen median alustoille ulotetaan sananvapauden yhteiskunnallinen valvonta. Alustoille asetetaan velvoite huolehtia yhteiskunnallisen keskustelun monipuolisuudesta ja eri näkökulmien esille pääsystä silloin, kun ne eivät loukkaa muita perusoikeuksia. Samalla alustojen pitää ehkäistä informaatiovaikuttamista.

• Oikeudenkäynnistä ihmisille koituvia kuluja on laskettava, jotta oikeudesta tulee kaikille saavutettavaa.
   

6. Feminismi

Hierarkiat määrittävät jokaisen elämää

Yhteiskuntaa määrittävät erilaiset valtarakenteet ja käytännöt. Rakenteiden pohjalta muodostuvat hierarkiat asettavat ihmiset eri asemiin toisiinsa nähden. Hierarkiat voivat pohjautua esimerkiksi sukupuoleen, etnisyyteen, uskontoon, luokkaan, seksuaaliseen suuntautumiseen tai toimintakykyyn.

Syntyperä määrittää yksilön mahdollisuuksia monin tavoin: vanhempien yhteiskuntaluokka, eli koulutus, varallisuus ja ammatillinen asema, vaikuttaa ihmisen harrastuksiin, terveyteen, koulutukseen ja ammatinvalintaan. Oikeisto väittää, että kaikilla on samat mahdollisuudet menestyä, ja esittää köyhyyden johtuvan laiskuudesta tai muusta kelvottomuudesta. Oikeisto pyrkii myös häivyttämään luokkaerot, vaikka sen ajama politiikka kasvattaa niitä.

Luokan ohella myös muut yksilöistä riippumattomat tekijät vaikuttavat ihmisten asemaan yhteiskunnassa. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi sukupuoli, etnisyys ja ikä. Vaikka nämä eri tekijät vaikuttavat keskeisesti yksilön yhteiskunnalliseen asemaan, halutaan ne uusliberalistisessa yksilöllisyyttä korostavassa näkemyksessä määrittää yksinkertaisesti vain ihmisen identiteetin osiksi. Näin sivuutetaan ihmisryhmien väliset ja sisäiset hierarkiat.

Yhteiskunnassa vallitsee monenlaisia käsityksiä siitä, millainen on normaali ihminen. Esimerkiksi heteroseksuaalisuus ja valkoihoisuus määrittävät sitä, millaisia oletamme toisten ihmisten ympärillämme olevan ja miten odotamme heidän toimivan. Tämän vuoksi normit* vaikuttavat päätöksentekoon kaikilla elämän osa-alueilla lasten kasvatuksesta julkisten rakennusten suunnitteluun ja televisiosarjojen henkilöhahmoihin.

Vaikka sukupuolijärjestelmän voidaan perustellusti katsoa sortavan erityisesti naisia ja sukupuolivähemmistöjä, asettaa se kohtuuttomia odotuksia ja paineita myös pojille ja miehille. Hyvä esimerkki tästä on tiiviisti miehyyden myyttiin liitetty väkivallan ihannointi. Muita miehiin kohdistuvia tasa-arvo-ongelmia ovat esimerkiksi miesten korkea itsemurhakuolleisuus, rikollisuus, syrjäytyminen ja päihdeongelmat sekä huoltajuuskysymykset.

Vapaan yhteiskunnan arvoja ovat solidaarisuus ja tasa-arvo

Vasemmistonuorten mielestä yhteiskuntaa tulee kehittää palvelemaan kaikkien yksilöiden hyvinvointia ja toimintamahdollisuuksia. Kaikessa päätöksenteossa on huomioitava ihmisten moninaisuus ja pyrittävä purkamaan esimerkiksi sukupuolen tai etnisen alkuperän pohjalta tehtäviä normatiivisia oletuksia. Vasemmistonuorten politiikan tavoitteena on yhteiskunta, jossa yksilö on vapaa. Yksilöä eivät rajoita yhteiskunnan näkemykset siitä, miten häntä tulisi kohdella sukupuolen, etnisyyden tai minkään muun vastaavan tekijän perusteella.

Ihmisen kokemusta omasta sukupuolestaan ja seksuaalisuudestaan tulee kunnioittaa kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Jo varhaiskasvatuksessa tulee lähteä siitä, että ihmisellä on paitsi oikeus, myös aito mahdollisuus itse määritellä ja ilmaista omaa sukupuoli-identiteettiään* ilman ulkoisen paineen rajoituksia. Erityisen kiireellinen tavoite on poistaa lain asettamat rajoitukset transihmisille*, jotka joutuvat edelleen sukupuolensa vuoksi ihmisoikeusloukkauksien kohteeksi.

Yksilön vapaus ja mahdollisuus toteuttaa itseään on vasemmistolaisen politiikan keskeinen tavoite. Vasemmistolainen vapaus ei ole pelkästään vapautta pakoista ja pakotuksesta, vaan siihen sisältyy olennaisesti myös vapaus tehdä asioita ja olla oma itsensä ilman, että tämä vapaus vaarantaa muiden oikeuksia samoihin asioihin.

Esimerkiksi köyhän ihmisen vapauden rajoitteena on hänen köyhyytensä. Ihmisen, joka joutuu kätkemään oman identiteettinsä, vapauden rajoitteena on taas muiden ennakkoluuloisuus ja häneen kohdistettu syrjintä. Vasemmistolaisessa, feministisestä näkökulmasta lähtevässä yhteiskunnassa yksilönvapauksia kehitetään edelleen eikä ajatella, että nykyiset vapaudet olisivat riittävät.

Yhteiskunnan tulee huomioida kielellisten ja kulttuurillisten vähemmistöjen, kuten saamelaisten, karjalaisten, romanien ja viittomakielisten tarpeet. Heillä tulee olla vapaus ja riittävät resurssit ylläpitää ja edistää omaa kieltään ja kulttuuriaan esimerkiksi saamalla varhaiskasvatusta sekä koulutusta omalla kielellään ja heillä pitää olla oikeus työllistyä omalla kielellään. Erityisesti varhaiskasvatuksen ja terveydenhuollon kulttuurisensitiivisyyttä* on lisättävä esimerkiksi tarjoamalla työntekijöille koulutusta ja tietoa monikielisyydestä ja vähemmistökulttuureista.

Uskonnonvapaus on perustavanlaatuinen ihmisoikeus, johon sisältyy jokaisen oikeus harjoittaa tai olla harjoittamatta haluamaansa uskontoa. Valtion on oltava tässä suhteessa neutraali: se ei saa asettaa toisia uskontoja erityisasemaan esimerkiksi lainsäädännössä. Julkisen vallan on myös tuettava ihmisen mahdollisuuksia harjoittaa omaa uskontoaan. Ihmisten oikeus uskonnollisten symbolien ja tunnusten käyttöön on turvattava.

Askeleita matkalla hierarkiattomaan yhteiskuntaan:

• Translaki uudistetaan pikaisesti kunnioittamaan jokaisen itsemääräämisoikeutta. Juridisen sukupuolen* sekä nimenmuutoksen sidos lääketieteelliseen korjausprosessiin* puretaan.

• Murrosiän pysäyttävien blokkerihoitojen* saatavuutta parannetaan ja alaikäisten transprosessi perustuu tiukkojen ikärajojen sijasta lapsen tai nuoren kehitystason huomioimiseen.

• Henkilötunnuksesta tehdään sukupuolineutraali*.

• Juridisesta sukupuolimerkinnästä* luovutaan täysin.

• Abortista tehdään 18. raskausviikolle asti vapaa. Raskaudenkeskeytyksen on perustuttava raskaana olevan omaan tahtoon ja ilmoitukseen, eikä sitä tarvitse joutua perustelemaan terveydellisillä tai sosiaalisilla syillä.

• Moninaisuuden kunnioittavan kohtaamisen on oltava osa jokaisen julkisen vallan virkahenkilön koulutusta.

• Positiivista erityiskohtelua, esimerkiksi kiintiöitä sellaisiin valtion virkoihin, joissa ne ovat tarkoituksenmukaisia, käytetään osana pyrkimystä tasa-arvoiseen yhteiskuntaan.

• Työmarkkinoilla siirrytään anonyymiin rekrytointiin.

• Suomi toteuttaa rakenteellisen rasismin vastaisen valtiollisen toimenpideohjelman ja varaa siihen riittävät resurssit.

• Uskonnollisen yhdyskunnan perustamisesta tehdään helpompaa. Yhdyskunnat tulee rinnastaa soveltuvilta osin rekisteröityihin yhdistyksiin eikä niiden perustamiseksi pidä vaatia uskontunnustusta, pyhiä kirjoituksia tai vakiintunutta toimintaa.

• 15 vuotta täyttäneen on voitava itse päättää uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumisesta.

• Karjalan kielen asema on tunnustettava muiden vähemmistökielten rinnalla ja sen asema on kirjattava perustuslain 17 pykälän kolmanteen momenttiin. Tämän lisäksi kielen asemasta on kirjattava omassa laissaan Saamen kielilain tapaan. Lakimuutoksen ohella kielenelvytysohjelma on käynnistettävä.

• Ajantasaisen seksuaalikasvatuksen on kuuluttava peruskoulun opetussuunnitelmaan. Seksuaalikasvatuksessa tulee ottaa huomioon seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuus ja painottaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

• Sukupuolineutraaleja vessoja ja peseytymistiloja on lisättävä.

• Turvallisen tilan koulutuksesta tehdään pakollista oppilaitoksissa ja vähintään 30 hengen työpaikoilla.
   

7. Sosiaaliturva ja perustulo

Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä on riittämätön

Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä ei kykene takaamaan sitä, mihin se oli kehitetty. Sosiaaliturvajärjestelmän tarkoitus on ollut ensisijaisesti vastata tilapäiseen tilanteeseen, jossa henkilö ei itse kykene hankkimaan työn kautta riittävää toimeentuloa kohtuullisen elämänlaadun mahdollistamiseen. Kohtuullinen elämänlaatu pitää sisällään elämän perusedellytysten, kuten asumisen, ravinnon ja terveydenhuollon takaamisen, mutta myös mahdollisuuden liikkumiseen, sosiaalisiin suhteisiin, sivistykseen, terveyden ylläpitämiseen ja harrastuksiin.

Samaan aikaan muutokset työmarkkinoilla ja työvoimapolitiikassa ovat johtaneet tilanteeseen, jossa palkkatyö ei enää oletusarvoisesti takaa jokaiselle riittävää toimeentuloa. Määrä- ja osa-aikaiset työsuhteet ovat entistä yleisempiä, palkkoja ei ole nostettu riittävästi ja alustatalous on sysännyt suuren työntekijäjoukon sosiaaliturvan ulkopuolelle.

Suomen sosiaaliturvajärjestelmän muutostarpeisiin on toistaiseksi pyritty vastaamaan lähinnä yksittäisiä tukimuotoja koskevilla uudistuksilla samaan aikaan, kun oikeistolaiset hallitukset ovat säännönmukaisesti heikentäneet sosiaaliturvan tasoa ja kiristäneet saantikriteereitä. Suomen sosiaaliturvajärjestelmästä on kehittynyt raskasta byrokratiaa vaativa tilkkutäkki, jonka taso ei kykene nostamaan ihmisiä köyhyydestä ja jonka piiriin pääseminen on monelle kohtuuttoman vaikeaa. 

Perustulo vapauttaa

Vasemmistolaisen perustuloajattelun keskiössä on luottamus ja vapaus. Siinä, missä nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä perustuu tiukalle kontrollille ja työtätekevään luokkaan kohdistuvalle epäluottamukselle, vasemmistolaista perustuloajattelua ohjaa usko siihen, että ihminen on parhaimmillaan, kun yhteiskunta luottaa jäseniinsä ja kukin yksilö kykenee tekemään oman elämänsä kannalta tärkeät päätökset hyvin vailla tarvetta ulkoiselle kontrollille. Perustulojärjestelmän puitteissa yksilöt voivat kieltäytyä heikosti palkatusta, huonoihin työehtoihin pohjautuvasta, heidän hyvinvointiaan uhkaavasta tai ympäristön kannalta tuhoisasta työstä ilman pelkoa köyhyyteen tippumisesta, mikä parantaa työntekijöiden neuvotteluasemaa.

Perustulo on universaali, jokaiselle maksettava sosiaaliturvan muoto, joka korvaisi valtaosan nykyisestä sosiaaliturvasta. Ainakin aluksi rinnalla on perusteltua säilyttää esimerkiksi vammaistukien ja asumistuen kaltaisia tarveharkintaisia etuuksia, mutta lähtökohtaisesti perustulon tulee olla riittävän suuri takaamaan kohtuullisen elämänlaadun toteutuminen jokaiselle täysi-ikäiselle Suomessa pysyvästi asuvalle.

Askeleita kohti vasemmistolaista sosiaaliturvajärjestelmää:

• Järjestetään useita asetelmiltaan poikkeavia perustulokokeiluja laajentamaan aiemmin saatua tietopohjaa, jossa on ollut vahvoja viitteitä muun muassa hyvinvoinnin lisääntymisestä.

• Perustulokokeilujen kautta on saatava riittävästi tietoa eri mallien vaikutuksista eri väestöryhmiin sekä alueellisesti.

• Ennen perustulon käyttöönottoa sosiaaliturvajärjestelmästä tehdään vastikkeeton.

• Pelkän perustulon varassa olevien palveluiden tarve on selvitettävä, kun pelkän perustulon varassa on oltu yhtäjaksoisesti pidempään kuin kolme kuukautta.

• Yhtenäistetään nykyinen perusturva samalle tasolle, joka vastaa Euroopan sosiaalisen peruskirjan määrittelemää tasoa ja sidotaan se indeksiin.

• Otetaan käyttöön ennakkopäätösjärjestelmä, jossa työttömyysturvan saaja saa ennakkoon sitovan päätöksen saamansa etuuden muutoksesta tulojen muuttuessa esimerkiksi työsuhteen tai yrittäjyyden alkamisen myötä.

• Varmistetaan, että käyttöönotettavan perustulon taso on riittävän suuri perusmuotoisesta toimeentulotuesta luopumiseen. Harkinnanvarainen toimeentulotuki säilytetään vastaamaan yllättäviin elämäntilanteen muutoksiin sekä yksilöllisiin tarpeisiin. Sen resurssien riittävyys taataan.

• Pitkällä aikavälillä asumisen kohtuuhintaistamiseen tähtäävien toimien onnistuttua tarkastellaan asumistukijärjestelmään tarvittavia muutoksia ja harkitaan asumistuen lakkauttamista liikkumisen vapauden turvaamiseksi.

• Asumistuki muutetaan yksilöperusteiseksi.

• Otetaan käyttöön sosiaalinen luototus* koko maassa.
   

8. Sosiaali- ja terveyspolitiikka

Sosiaali- ja terveyspalvelut on ajettu nurkkaan

Yhteiskuntamme vakauden, inhimillisyyden ja kehityksen oleellisin mittari on ihmisten hyvinvointi. Hyvinvointivaltion lähtökohta on taata jokaiselle pääsy tarvitsemiensa palveluiden piiriin, mutta tällä hetkellä moni joutuu odottamaan palveluita aivan liian kauan tai pahimmillaan jäämään kokonaan ilman tarvitsemaansa palvelua.

2010-luvun porvarivetoisten hallitusten sote-uudistuksen valmistelun ongelmat sekä kuntien heikot taloustilanteet ovat ajaneet kuntia muun muassa supistamaan ja ulkoistamaan palveluitaan sekä korottamaan terveydenhuollon asiakasmaksuja. Peruspalveluiden heikennykset näkyvät kuitenkin kasvavina jonoina erikoissairaanhoidossa, jolloin kuntien sekä yhteiskunnan kustannukset nousevat. Peruspalveluihin kohdistuvat leikkaukset ja heikennykset ovatkin inhimillisesti, mutta myös kansantaloudellisesti kestämättömiä.

On hyvin huolestuttavaa, että sosiaali- ja terveyspalveluita on ulkoistettu julkisen sektorin ulkopuolelle, demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin. Monikansallisten suuryritysten voitontavoittelua sosiaali- ja terveyspalveluiden avulla ei voi hyväksyä, sillä rikastuminen esimerkiksi lastensuojelun, vammais- tai vanhuspalveluiden kustannuksella on eettisesti kestämätöntä. Lisääntyneet sosiaali- ja terveyspalveluiden kilpailuttamiset ovat johtaneet palveluiden jatkuvaan hintakilpailuun, joka näyttäytyy palveluntarvitsijoille esimerkiksi palvelun heikentyneenä laatuna ja kohonneina turvallisuusriskeinä.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat jokaisen perusoikeus. Negatiivisen kehityssuunnan kääntämiseksi ja perusoikeuden toteutumisen varmistamiseksi sote-palveluita on valvottava ja puolustettava paljon valppaammin, kuin mihin oikeistopolitiikan seurauksena on tyydytty.

Kohti kokonaisvaltaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa

Sosiaali- ja terveyspolitiikan peruslähtökohtana tulee olla jokaisen väestöryhmän, yhteisön ja yksilön taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten tarpeiden turvaaminen. Nämä oikeudet kuuluvat jokaiselle Suomessa oleskelevalle henkilölle riippumatta hänen kansalaisuudestaan, etnisestä taustastaan, luokastaan tai muista yksilöllisistä ominaisuuksistaan. Kaikilla on oltava oikeus tulla kohdelluiksi täysivaltaisina kansalaisina ja toimijoina, riippumatta mahdollisista fyysisen tai henkisen toimintakyvyn rajoitteista.

Sosioekonomisten ja alueellisten terveyserojen kaventaminen on nostettava yhdeksi sosiaalipolitiikan painopisteeksi. Valtion, maakuntien ja kuntien on sitouduttava terveyserojen kaventamiseen tiiviillä politiikan ja hallinnon alojen välisellä yhteistyöllä. Myös rahoituspohjan tulee olla kunnossa ja valtion onkin voimakkaammin tuettava kuntien rahoitusta riittävien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseksi.

Kaikki terveyspalvelut tulee saattaa julkisen vallan ja demokraattisen päätöksenteon piiriin, palveluiden on oltava maksuttomia ja kavennettava väestön terveyseroja huomioiden erityisesti yhteiskuntaluokan vaikutus.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä on huolehdittava palvelukokonaisuuksien saumaton yhteensovittaminen, sillä nykymallin mukainen ongelmien lokerointi pudottaa ihmisiä turvaverkkojen ulkopuolelle. Ihmisten haasteet ovat yhä monimuotoisempia, jolloin tarvittavia palvelukokonaisuuksia ei voida erottaa erillisiksi komponenteiksi. Monet palveluntarpeet kulkevat käsi kädessä, joista yhtenä esimerkkinä ovat mielenterveys- ja päihdepalvelut. Palveluissa lähtökohtana tulisi olla niin kutsuttu yhden luukun periaate. Nykyisiä palveluita järjestettäessä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta valmisteltaessa perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito pitää antaa saman toimijan, maakuntien tehtäväksi. Maakunnille on annettava verotusoikeus, jotta niillä on aidosti itsenäinen päätösvalta.

Askeleita kohti oikeudenmukaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa:

• Varmistetaan lastensuojelun riittävä resursointi ja lastensuojelun asiakastyöhön säädetään sitova asiakasmitoitus, joka on korkeintaan 25 lasta sosiaalityöntekijää kohden.

• Voitontavoittelu terveys- ja sosiaalipalveluilla on kiellettävä.

• Palvelujen käyttäjien vaikutusvaltaa palvelutuotantoon lisätään. Kunnallisessa päätöksenteossa on hyödynnettävä niin työntekijöiden kuin käyttäjien näkemyksiä kokemusasiantuntijoiden ja käyttäjäraatien muodossa.

• Luodaan välineitä ennaltaehkäisevistä palveluista koituvien säästöjen arviointiin. Kuntien tekemissä talousarvioissa on aina huomioitava sukupuolivaikutusten ja lasten oikeuksien näkökulma.

• Ihmisoikeuksien ja kansanterveyden turvaamiseksi paperittomille* siirtolaisille ja turvapaikanhakijoille* taataan pääsy julkiseen terveydenhuoltoon samassa laajuudessa kuin niille, joilla on kotikunta Suomessa. Maksukyvyttömyys ei saa olla este hoitoon pääsylle.

• Terveyskeskusmaksut poistetaan ja sairaalan hoitopäivämaksujen on oltava kohtuullisia. Sosiaali-ja terveyspalveluiden asiakasmaksujen, lääkkeiden ja terveydenhoidon matkojen maksukatot on yhdistettävä yhdeksi, riittävän matalaksi maksukatoksi.

• Siirrytään juridisesta isyydestä ja äitiydestä vanhemmuuteen. Vanhempia tulee voida rekisteröidä useampi kuin kaksi.

• Kotihoidon tuki nostetaan riittävälle tasolle niin, että lapsen hoitaminen kotona on taloudellisesti mahdollista kaikille perheille ilman kunnan maksamaa kuntalisää. Lapsilisän ei tule vaikuttaa toimeentulotukeen.

• Suomeen säädetään erillinen mielenterveyspalvelutakuu, jolla taataan kaikille mielenterveysongelmista kärsiville apua ja maksutonta psykoterapiaa kohtuullisen ajan kuluessa ongelmien esiintulosta.

• Psykoterapeuttien koulutuksesta tehdään maksutonta.

• Psykiatrisen avohoidon resursseja lisätään huomattavasti. Samanaikaisesti huolehditaan sairaalapaikkojen riittävyydestä.

• Mielenterveys- ja päihdehoidon on kuljettava käsi kädessä. Asiakkaan tulee saada tarvitsemansa palvelut saumattomasti.

• Päihdepolitiikassa siirrytään malliin, jossa huumeiden käyttöä ei määritellä rangaistavaksi rikokseksi, vaan huumausaineriippuvaisille tarjotaan lääketieteellistä hoitoa. Kannabis laillistetaan ja siirretään valtion omistamien myymälöiden myytäväksi. Myös alkoholipolitiikan lähtökohdaksi otetaan haittojen vähentäminen.

• Lisätään sellaisten päihdetukipisteiden määrää, jonne potilaan on mahdollista mennä päihtyneenä.

• Lisätään asunnottomien yömajojen määrää.

• Päihdekasvatuksen painopistettä siirretään pelottelusta tieteellisen tiedon välittämiseen ja haittojen minimointiin.

• Päihdepalveluihin ja esimerkiksi katkolle on päästävä välittömästi henkilön niin halutessaan. Hoitojärjestelmää ja prosessia on yksinkertaistettava ja nopeutettava.

• Kaikenlaisia ehkäisyvälineitä on oltava maksuttomasti saatavilla julkisen terveydenhuollon kautta ja kouluissa. Seksitautitesteihin on päästävä helposti koko maassa.

• Sterilisaation ikäraja on laskettava 25 vuoteen ja lapsiluku vaatimus poistettava.

• Kaikille lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille on oltava tarjolla asianmukaisia tukipalveluita. Väkivallan tekijälle on tarjottava apua väkivallan kierteen katkaisemiseen. Turvakotiin on päästävä sukupuolesta riippumatta, vaikka tarjolla on edelleen oltava myös sukupuolierityisiä turvakotipaikkoja. Lisäksi turvakotipaikkojen määrää on tuntuvasti lisättävä ja avun piiriin hakeutumisen kynnystä madallettava.

• Suomen on ratifioitava välittömästi YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista. Vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava esimerkiksi asuinpaikkaa ja -paikkakuntaa valittaessa. Laitosten sijaan on tuettava itsenäistä asumista ja tarjottava kodinomaisia asuntoloita.

• Ihmisten lakisääteinen oikeus saada sosiaali- ja terveyspalveluita kaikilla kotimaisilla kielillä on toteuduttava. Kielivähemmistöön kuuluvien oikeus lähipalveluihin tulee turvata esimerkiksi mahdollisuutena saada tulkkausta, jotta omaa äidinkieltään voi käyttää asioidessaan sosiaali- ja terveydenhuollossa.

• Vammaispalvelujen saatavuus ei saa riippua kunnan taloudellisesta tilanteesta.

• Intersukupuolisten* lasten sukuelinten kosmeettisista leikkauksista on luovuttava.

• Aktiivinen eutanasia* laillistetaan tilanteissa, joissa henkilö kärsii vakavista fyysisistä tai henkisistä kivuista, joita ei ole mahdollista lääketieteellisin menetelmin lieventää, ja joissa henkilö itse pystyy ilmaisemaan oman tahtonsa.

• Ehkäisyteknologiaa kehitettävä feministisistä näkökulmista kohdentamalla resursseja hormonaalisen ehkäisyn haittojen vähentämistä ja ehkäisyvastuun tasaisempaa jakoa edistävään tutkimukseen.
   

9. Koulutuksella tasa-arvoa

Koulutusjärjestelmä on uhattuna

Suomen kasvatus- ja koulutusjärjestelmä on maailman edistyneimpiä. Kasvatus ja koulutus varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen ovat julkisia palveluita ja hyvinvointivaltion tärkeimpiä osia. Kaikille yhteinen esi- ja perusopetus sekä maksuton korkeakoulutus kuuluvat vasemmiston tärkeimpiin poliittisiin saavutuksiin. Koulutusta tulee käyttää itsenäiseen ajatteluun kykenevien kansalaisten kasvattamiseen.

Elinkeinoelämälle koulutuksesta on tullut tärkeä väline, jolla ihmisiä muokataan omiin tarpeisiin sopivaksi, etenkin kun elinkeinorakenne on muuttunut korkeaan osaamiseen ja teknologisesti kehittyneeseen teollisuuteen perustuvaksi. Kamppailua ihmisten elämästä ja yhteiskunnallisesta vallasta käydään koulutuksen, koulutusjärjestelmän sekä koulutuspolitiikan sisällä.

Vaikka Suomen koulutusjärjestelmässä vallitsee muodollinen mahdollisuuksien tasa-arvo, vanhempien koulutustaso ja luokka-asema periytyvät lapsille edelleen laajasti. Järjestelmä tuottaa tällä hetkellä ihmisten välille jakoja, jotka perustuvat koulutusalojen ja ammattikuntien välisille hierarkioille, eivät ihmisten, talouden tai kulttuurin tarpeille.

Varhaiskasvatus on tutkitusti yksi lapsen tulevan hyvinvoinnin ja oppimiskyvyn kannalta merkittävimmistä investoinneista. Siitä huolimatta varhaiskasvatuksen rooli nähdään edelleen usein lähinnä lapsiparkkina, eikä pedagogisesti laadukasta hoivaa tarjoavana instituutiona, joka edesauttaa koko yhteiskuntamme hyvinvointia. Varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostaminen ja laadun parantaminen ovat tavoitteita, jotka lisäävät eri taustoista tulevien lasten tasa-arvoa ja vahvistavat hyvän elämän edellytyksiä.

Yhtenäiskoulumuodostaan huolimatta peruskoulu ei onnistu tarjoamaan kaikille oppilaille yhtäläisiä jatkokoulutusmahdollisuuksia. Tämä johtuu esimerkiksi peruskoulun kyvyttömyydestä vastata erilaisiin oppimisvalmiuksiin sekä koulutusalojen ja ammattikuntien eroja korostavasta kulttuurista. Peruskoulu ei kykene tunnistamaan yhteiskuntamme sortorakenteita, vaan ohjaa tiettyyn sukupuoleen kuuluvia tai rodullistettuja* oppilaita poluille, joille heidän stereotyyppisesti katsotaan kuuluvan eikä aloille, joita he haluavat opiskella. 

Toisen asteen koulutus erottelee opiskelijat jyrkästi lukiolaisiin ja ammattiin opiskeleviin. Yhdistelmätutkinnoista* huolimatta valinta toiselle asteelle siirryttäessä määrittää ihmisen tulevaisuutta koulutusala- ja ammattikuntahierarkiassa hyvin pitkälle tulevaisuuteen. Jyrkkä jako yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen ei ole nykytodellisuutta vastaava, sillä kaikki alat edellyttävät tiettyjä yleissivistäviä valmiuksia.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien määrä on vähentynyt, mikä pakottaa nuoria muuttamaan pitkiä matkoja koulutuksen perässä. Koulutusalojen yhteiskunnalliset erot vaikuttavat myös opiskeluaikana. Osa opiskelijoista voi elää turvallisemmin velaksi tulevaa tulotasoaan ennakoiden tai hankkia palkkatuloja oman alansa töistä. Osa taas joutuu elämään tulevan työttömyyden uhan alla ja toimimaan halpatyövoimareservinä*.

Tällä hetkellä ammattiin opiskeleville ei tarjota riittävästi lähiopetusta ja laadukasta ohjausta. Työssäoppiminen on olennainen osa ammatillista koulutusta, mutta opiskelijoille ja työpaikoille ei tarjota riittävästi tukea, eikä opiskelijoilla ole aina edes välttämätöntä perusosaamista ennen työssäoppimisen alkua. Nämä haasteet näkyvät negatiivisten keskeytysten määrässä: 7 % ammattiin opiskelevista keskeyttää opintonsa ilman suunnitelmaa esimerkiksi työpaikasta tai uudesta opiskelupaikasta.

Korkeakoulujärjestelmämme peruskivet ovat maksuttomuus ja riittävä valtiollinen perusrahoitus. Korkeakoulujen rahoitusta on leikattu merkittävästi ja strategisen rahoituksen osuutta on lisätty. Korkeakouludemokratia on vaarassa säätiöyliopistojen viedessä tilaa julkisoikeudellisilta yliopistoilta. Ensikertalaiskiintiöt ovat rajoittaneet mahdollisuuksia alanvaihtoon ja elinikäiseen oppimiseen, eikä niiden rinnalle ole luotu riittäviä muita väyliä opiskelijavalintoihin. Lisäksi on tehty päätöksiä painottaa opiskelijavalinnoissa ylioppilastutkintotodistusta, mikä lisää lukio-opintojen kuormittavuutta ja hankaloittaa entisestään hakukelpoisten ammatillisista opinnoista valmistuneiden mahdollisuuksia päästä korkeakouluopintoihin. Samalla kaiken tämän yllä liihottaa edelleen uhkakuvat korkeakouluopintojen maksullisuudesta, joka vahvistaisi entisestään koulutuksen periytyvyyttä ja rajoittaisi liikkuvuutta yhteiskuntaluokkien välillä.

Varhaiskasvatus, peruskoulut, toisen asteen oppilaitokset ja korkeakoulut kärsivät rahoitusvajeesta. Resurssien puutteen vuoksi ne eivät pysty ratkaisemaan kiusaamista, heikkoa opinto-ohjausta, terveydelle vaarallisia toimitiloja tai henkilökunnan eriarvoistumista. Tämän lisäksi myös opiskelijoiden sosiaaliturvaksi tarkoitettua opintotukea on heikennetty ja sen saamisen ehtoja on kiristetty, mikä vahvistaa opiskelijoiden eriarvoisuutta. On kohtuutonta edellyttää opiskelijoiden elävän velaksi varsinkin kun edellytykset opintolainan ottamiseen vaihtelevat niin opiskelijan perhetaustan, yhteiskuntaluokan kuin valitun koulutusalan mukaan.

Vasemmiston koulutusjärjestelmä lähtee ihmisten mahdollisuuksista

Koulutus on saatava palvelemaan yhteiskunnan muuttamista. Koulutuksen tulee auttaa ja voimistaa ihmisiä paremman elämän ja yhteiskunnan luomisessa. Koulutuspolitiikan tavoitteet tulee asettaa riippumattoman tutkimuksen perusteella, ja elinkeinoelämän ja eliittietuja puolustavien järjestöjen koulutuspolitiikassa käyttämää valtaa tulee rajoittaa.

Koulutusjärjestelmän tulee turvata kaikille ihmisille yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet kouluttautua haluamallaan tavalla. Tavoitteena tulee olla, että ihmiset oppivat tuntemaan omat vahvuutensa ja oma ihmisyytensä mahdollisimman hyvin – ympäristön, kotitaustan, kulttuurin tai sukupuolinormien rajoituksista huolimatta. Koulukurin on oltava vähemmän rangaistuskeskeistä ja enemmän vahvuuksien ja hyvän itsetunnon tukemista. 

Koulutusalan vaihtamisen pitää olla helppoa, ja opiskeluun on oltava mahdollisuuksia elämän ja ammattiurien eri vaiheissa. Varhain tehdyt koulutusvalinnat ja epäonnistumiset eivät saa sulkea mitään tulevia vaihtoehtoja pois.

Kasvatuksella ja koulutuksella on merkittävä vaikutus yksilön mahdollisuuksiin työllistyä, elää ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Toiselle asteelle ulottuva oppivelvollisuus ja riittävät toisen asteen tukipalvelut varmistavat jokaiselle toisen asteen tutkinnon ja sen tuomat mahdollisuudet.

Opintotukea on kehitettävä siten, että luovutaan opintojen etenemisestä ehtona tuen saamiselle. Opintotukikuukausia tulee lisätä ja opintotuen kaksiportaisuudesta eli siitä, että tukikuukaudet on jaoteltu erikseen alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon, tulee luopua. Tuen on oltava kokonaan opintorahamuotoista. Opintotuen on mahdollistettava opiskelijan taloudellinen itsenäisyys sekä toisella että korkea-asteella. Myös muilla tukimuodoilla opiskelu on mahdollistettava. Tämä tukee osaltaan siirtymistä kohti perustuloa. Astuessaan voimaan perustulojärjestelmä korvaa opintotuen. Opiskelijoiden on oltava tasavertaisena väestöryhmänä mukana kaikissa sosiaaliturvan uudistuksissa ja kokeiluissa.

Koulutusaloja, tutkintoja ja ammattien sääntelyä tulee uudistaa tarpeettomien hierarkioiden poistamiseksi. Toisen asteen jyrkkää duaalimallia* purkamalla päästään uudistamaan koulutuksen sisältöjä siten, ettei kouluteta ihmisiä vain yhdenlaiseen osaamiseen, vaan heille tarjotaan mahdollisuuksia katsoa maailmaa ja yhteiskuntaa laajemmin ja kriittisemmin.

Nykymuotoiset ylioppilaskirjoitukset mittaavat suoriutumista eivätkä oppimista ja pakottavat oppilaat erikoistumaan jo lukiokoulutuksen alkuvaiheessa. Ylioppilaskirjoituksista lukion loppututkintomuotona on luovuttava. Lukiokoulutuksen tulee kannustaa itsenäiseen ajatteluun ja kriittisyyteen sekä säilyttää yleissivistävä luonteensa.

Korkeakoulutuksen piiriin tulee voida hakeutua niin lukio- kuin ammattiopintotaustakin. Ylioppilaskirjoitusten olemassa ollessa opiskelija valitsemat ylioppilaskirjoitusaineet eivät saa rajoittaa sitä, mihin on mahdollista päästä opiskelemaan. Pääsykokeiden tulee olla pääsääntöinen hakuväylä ja niitä on uudistettava soveltuvuutta paremmin mittaavaksi mekaanisen ulkoa opettelun sijasta. Samalla kehitetään avoimen yliopiston ja ammattikorkeakoulun hakuväylää muun muassa lisäämällä maksuttomien avointen opintojen määrää.

Askeleita koulujärjestelmän uudistamiseen:

• Koulutusjärjestelmän uudistamisessa huomioidaan kasvatustieteellinen tutkimustieto läpi koko koulutuspoliittisen kentän.

• Varhaiskasvatuksen työntekijöiden palkkoja korotetaan.

• Peruskoulua kehitetään yhtenäiskouluna, joka pyrkii tarjoamaan oppilaille yhtäläiset jatkokoulutusmahdollisuudet. Resurssit turvataan lakisääteisillä henkilöstömitoituksilla sekä ryhmäkokojen rajoituksilla. Erilaiset oppimistyylit huomioidaan monimuotoisilla opetusmenetelmillä ja oppimisvaikeuksiin vastataan erityisopetuksella.

• Toisen asteen koulutuksessa oppilaitosten välistä yhteistyötä lisätään erityisesti tukipalveluiden ja tilojen järjestämisessä. Opintojen suorittamista tai alan vaihtoa yli oppilaitosrajojen joustavoitetaan säilyttäen tutkinnot edelleen erillisinä.

• Eri korkeakoulujen harjoitteluun myönnettävien tukien on oltava samalla tasolla. Opiskelijoita ei tule voida käyttää ilmaisena työvoimana, vaan harjoittelujen tulee aina palvella oppimista. Laadukas harjoitteluohjaus taataan.

• Opinto-ohjauksesta tehdään subjektiivinen oikeus. Eri koulutusasteille taataan riittävät resurssit ja lakisääteiset minimit opinto-ohjauksen tarjoamiseen ja myös koulutuksen ulkopuolella olevilla tulee olla lakisääteinen mahdollisuus opinto-ohjaukseen. Opinto-ohjausta kehitetään joustavaksi ja koulutusasteiden nivelvaiheet huomioivaksi. Myös opintopsykologeja tulee olla riittävä määrä.

• Uskonnonopetusta kehitetään huomioimaan entistä paremmin uskonnottomuus ja muihin kuin evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvat oppilaat. Kehitetään malli, jossa valtaosa uskonnon opetuksesta on yhteistä katsomusopetusta, mutta rinnalla uskontokuntiin kuuluville opiskelijoille tarjotaan oman uskonnon tunnustuksetonta opetusta, mikä vähentää radikalisaatiota ja pienentää evankelisluterilaisuuden vahvaa kulttuurista valta-asemaa.

• Opetuksessa tarjotaan jokaiselle oppilaalle riittävät tietokniikka-, viestintä- ja ilmaisutaidot. Kriittisen medialukutaidon opetusta lisätään merkittävästi. Ohjelmointi oppiaineena lisätään opetussuunnitelmaan. Opetuksen yhteydessä pyritään vahvistamaan oppilaan hyvää itsetuntoa. 

• Oppilas-, opiskelija- ja ylioppilaskuntien asema, demokraattisuus sekä toimintaedellytykset turvataan. Ne nähdään olennaisena osana oppilaitosten demokraattisia rakenteita ja varmistavat osallisuuden mahdollisuudet jokaiselle opiskelijalle ja oppilaalle.

• Kaiken tutkintoon johtavan koulutuksen tulee olla täysin maksutonta ja julkista kaikilla koulutusasteilla. Myös työllistymistä tukevan erikoistumiskoulutuksen, tutkintojen osien, täydennyskoulutuksen ja muun erillisen opetuksen tulee olla maksutonta.

• Korkeakouluissa tulee noudattaa demokraattisen päätöksenteon periaatteita kaikilla hallinnon tasoilla, niin julkisoikeudellisissa, säätiö- kuin yhtiömuotoisissa oppilaitoksissa.

• Haku korkeakoulutukseen järjestetään pääasiassa valintakokeella. Toisen asteen opintomenestys ei saa olla esteenä korkeakoulutukseen pyrkimiselle millään koulutusalalla. Ylioppilaskirjoituksista luovutaan. Ylioppilaskokeisiin ulkoaopettelun sijaan opiskelijoita kannustetaan kriittiseen ajatteluun koko lukiokoulutuksensa ajan.

• Elinikäisen oppimisen, alan vaihtamisen ja uudelleen kouluttautumisen edellytyksiä parannetaan. Ensikertalaiskiintiöistä ja nykyisistä korkea-asteen opintoaikojen rajoituksista luovutaan.

• Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen riittävä perusrahoitus turvataan. Yliopistokeskukset täydentävät korkeakouluverkon kattavuutta. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välistä dualismia* tehdään joustavammaksi helpottamalla koulutusalan vaihtamista korkeakoulutyypin yli sekä aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukemista. Korkeakouluja ei tule nykytilassa yhdistellä, sillä se tulisi johtamaan koulutusmahdollisuuksien leikkauksiin.

• Jokaisessa maakunnassa on oltava vähintään yksi itsenäinen korkeakoulu vastaamassa alueen tarpeisiin.

• Korkeakoulutuksen autonomiaa* vahvistetaan. Eri koulutusalojen rahoituksessa sekä esimerkiksi yliopistollisten oppituolien perustamisessa ja lakkauttamisessa otetaan pelkkien tuotannollis-taloudellisten tekijöiden sijaan huomioon monipuolisen inhimillisen sivistyksen itsearvoisuus. Korkeakoulutus perustuu managerialismin* ja hierarkkisuuden sijaan tieteen ja taiteen vapaudelle. Markkinalogiikka ei kuuluu sivistystoimeen.

• Yliopistojen on myönnettävä opiskelijoille oikeus suoraan maisterin tutkintoon eikä kandidaatin ja maisterin tutkintojen välille saa rakentaa esteitä.

• Opintorahaa nostetaan, jotta päätoiminen opiskelu ilman lainanottoa on mahdollista koko maassa. Opintolaina ei saa olla velvoitteena toimeentulotuelle.

• Sukupuolisensitiivisyyden* ja normikriittisyyden* on oltava koulutus- ja kasvatustoiminnan peruslähtökohta niin kouluissa kuin varhaiskasvatuksessakin. Sukupuolinäkökulma sisällytetään vahvemmin osaksi opettajankoulutusta.

• Suomen vähemmistöryhmät sekä niiden kielet, kulttuurit ja historia huomioidaan opetussuunnitelmia ja -sisältöjä laadittaessa.

• Valmennuskurssitoimintaa säännellään siten, että kurssien järjestäminen ei saa perustua voitontavoitteluun.

• Peruskoulun yhteiskunnallista roolia vahvistetaan aiempaa laajemmalla demokratiakasvatuksella*, johon sisällytetään kansalaisoikeuksien ja vaikutusmahdollisuuksien esittely. Demokratiakasvatus ja osallistuvat vaikuttamismallit tulee olla läpileikkaava teema koulujen arjessa.

• Oppikirjoilla rahastamista pitäisi suitsia. Jatkuva oppikirjojen uusiminen pieniä ja epäolennaisia yksityiskohtia muuttamalla ja siten opiskelijoiden pakottaminen hankkimaan uudet kirjat tähtäävät vain kustantamojen voittojen kasvattamiseen.

• Koulujen alueelliseen eriytymiseen on puututtava niin koko valtion kuin kaupunkien sisällä. Koulutuksen pitää olla mahdollisimman tasokasta riippumatta asuinpaikasta. Heikommin suoriutuvia alueita on tuettava taloudellisesti.

• Kouluissa opetetaan myös sosiaaliturvasta, työntekijöiden oikeuksista ja velvollisuuksista ja sukupuolten keskinäisestä tasa-arvosta. Koululaitoksen on tuettava jokaisen mahdollisuuksia itsenäiseen ja hyvään elämään.

• Säätiöyliopistomallista ja osakeyhtiömuotoisista ammattikorkeakouluista luovutaan, jolloin kaikki korkeakoulut siirtyvät julkisoikeuden piiriin.

• Kehitetään oppisopimuskoulutusta osana toisen asteen opintoja.
   

10. Taide ja kulttuuri

Kulttuuri on alistettu pääomalle

Taiteen ja kulttuurin merkitys on korostunut tietoyhteiskunnassa. Kulttuurialalla on merkittävä rooli taloudellisen arvon tuottajana ja tämä korostuu myös kulttuuripoliittisessa keskustelussa. Kulttuurin nauttimisen on lisäksi katsottu lisäävän hyvinvointia, ja siksi esimerkiksi hyvinvointitaiteen on toivottu vähentävän sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta. Molempia edellä kuvattuja yhdistää välineellinen taidekäsitys. Tällaisessa ajattelussa taidetta ja kulttuuria ei nähdä itsessään arvokkaana, vaan niiden taloudellisten merkitysten kautta.

Talouden ehdoista rakentuvaa taidekäsitystä on puolustettu kulttuuriin toivotuilla uusilla rahavirroilla. Positiivisten taloudellisten vaikutusten korostamisesta huolimatta taide- ja kulttuurisektorin saama rahoitus ei ole kyennyt vastaamaan alan kehittämistarpeisiin, vaan ennemmin rahoitusta on leikattu julkisen talouden tasapainottamisen nimissä. Leikkausten merkitys valtiontalouteen on olematon, mutta kulttuurin kentän toimijoille merkittävä. Leikkauksista syntyneitä aukkoja on taiteen ja kulttuurin rahoituksessa pyritty paikkaamaan veikkausvoittovaroilla, mikä lisää julkisen taide- ja kulttuurirahoituksen epävarmuutta.

Julkisen rahoituksen supistuessa yksityisten tahojen, erityisesti säätiöiden, valta taiteen ja kulttuurin rahoitukseen kasvaa. Yksityisen rahoituksen kasvussa on ongelmansa, sillä sitä ei välttämättä ohjaa demokraattisesti tehdyt linjaukset taidepolitiikasta. Rahoitusmuotojen monipuolisuus ja riittävyys on edellytys taiteen vapauden toteutumiselle.

Monien taiteilijoiden toimeentulo on pieni, epävarma ja katkonainen. Nykyinen palkansaajien ja yrittäjiin tehdyn jaon varaan rakennettu sosiaaliturvajärjestelmä ei vastaa taiteilijoiden ja kulttuurityötä tekevien tarpeita. Yritykset kehittää sosiaaliturvajärjestelmää esimerkiksi työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksella ovat kaatuneet rahoituksen puutteeseen. Myös taiteen ja kulttuurin alalla erilaiset risteävät erot, kuten sukupuoli ja etnisyys, vaikuttavat taiteilijoiden asemoitumiseen. Esimerkiksi pääsy taiteilijajärjestöön voidaan estää kielitaidon verukkeella. Yleistyvä hankemuotoinen rahoitus tekee toimijoiden aseman epävarmaksi.

Luovuus perustuu ajatusten ja ideoiden kierrättämiselle – vanhaa lainaamalla voidaan tuottaa uutta. Kapitalistisessa yhteiskunnassa luovuutta ja ihmisten omaehtoista ajattelua rajoitetaan aitaamalla tietovarantoja yksityisen voitontavoittelun piiriin. Patentit ja tiukat tekijänoikeudet* ovat esimerkkejä pääoman keinoista kaapata inhimillinen kekseliäisyys osaksi markkinataloutta, mikä rajoittaa ihmisten itseilmaisun ja luovuuden vapautta.

Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kaikilla on oikeus kulttuuriin

Jokaisella ihmisellä on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin niin osallistujana kuin tekijänäkin. Kulttuuriin kuuluvien identiteettien sekä erilaisten olemisen ja tekemisen tapojen vaaliminen ja kunnioittaminen ovat yhdenvertaisen ja luovan kansalaisyhteiskunnan tärkeitä peruspilareita. 

Taiteen ja kulttuurituotannon julkisen rahoituksen on perustuttava monipuolisuuteen. Julkisin varoin on turvattava erityisesti sellaisten taidemuotojen elinvoimaisuus, jotka eivät kykene kilpailemaan kaupallisilla markkinoilla. Taiteen ja kulttuurin määrärahojen supistuessa varat on suunnattava ensisijaisesti epäkaupallisille ja pienille toimijoille. Lähtökohtaisesti määrärahoja on kuitenkin pyrittävä kasvattamaan. Julkisen sektorin on tuettava taiteen tekemistä myös taidehankintoja tekemällä. Erilaisten taiteen ja kulttuurin muotojen on oltava kaikkien saavutettavissa. Alueellinen ja taloudellinen tasa-arvo sekä esteettömyys pitää ottaa huomioon niin palveluissa kuin harrastusmahdollisuuksissakin.

Taiteilijoiden oikeus kohtuulliseen toimeentuloon ja mahdollisuus täysipäiväiseen työskentelyyn on turvattava. Paras tapa näiden tavoitteiden toteuttamiseksi on siirtyminen riittävän suuruiseen perustuloon. Perustulo ei kuitenkaan korvaa taiteilija-apurahoja, vaan apurahajärjestelmä on säilytettävä perustulon rinnalla. Taiteen ja kulttuurin parissa toimivien omaehtoista työllistämistä on edistettävä tukemalla taloudellisesti osuuskuntien perustamista ja tarjoamalla riittävästi neuvontapalveluita. Rahoituksen on perustuttava pitkäjänteiseen perustoimintojen tukemiseen nykyisen projektirahoitukseen painottuvan mallin sijaan. Taiteilijajärjestöjen on toimittava kaikkien taiteenalojensa edunvalvojana – esimerkiksi jäsenyyden kielikriteereistä on luovuttava.

Taiteellisen työn edellytyksiä on kehitettävä tarjoamalla taiteilijoille ilmaisia työtiloja ja -välineitä. Vapaa ja epäkaupallinen kaupunkitila turvaa jokaiselle mahdollisuuden omaehtoisen kulttuurin tekemiseen.

Demokraattisessa yhteiskunnassa tieto kuuluu kaikille. Tekijänoikeusjärjestelmää on kehitettävä siten, että se huomioi paremmin erilaiset tekijänoikeudet. Järjestelmää on kehitettävä sisällön tuottajien ja käyttäjien, ei suurten mediayhtiöiden ehdoilla. Taiteilijoiden oikeus työhönsä turvattava. Kirjastoverkon asemaa on vahvistettava ja julkisrahoitteisesti tuotetun tutkimustiedon on oltava avointa.

Tietoyhteiskunnassa* on pidettävä huolta siitä, että sosioekonomisesta asemasta riippumatta jokaisella on mahdollisuus päästä käyttämään ja tuottamaan tietoa siihen tarvittavilla laitteilla ja tietoverkkoyhteyksillä. Yleisradion rooli valtakunnallisena epäkaupallisen kulttuurin tuottajana ja tarjoajana on turvattava jatkossakin, myös vähemmistökielillä.

Askeleita kulttuurin vapauteen:

• Kulttuurin julkista rahoitusta lisätään ja sitä ohjataan laajasti eri taidemuotojen tukemiseen.

• Taiteilijoiden ja kulttuurityöläisten toimeentulo turvataan perustulon avulla. Perustulo turvaisi turvattomassa asemassa olevien taide- ja kulttuurialan silpputyöläisten ja itsensä työllistäjien toimeentulon ja mahdollistaisi keskittymisen taiteelliseen työhön. Nykyinen taiteilija-apurahajärjestelmä säilytetään perustulon rinnalla.

• Taiteilijoille annetaan tukea ja näkyvyyttä määrittämällä osa julkishallinnollisten rakennushankkeiden rahoituksesta taidehankinnoille eri taiteenaloilta. Julkishallinnollisten rakennushankkeiden budjeteista 3% on käytettävä taidehankintoihin.

• Kuntien on tuettava erityisesti pienituloisten ja sosiaalipalveluiden piirissä olevien henkilöiden kulttuuripalveluiden käyttöä.

• Yksi suurimmista yksittäisistä taiteellisen toiminnan menoeristä on tilavuokrat. Kuntien ja kaupunkien on tarjottava tyhjiä tiloja taiteilijoiden ja kulttuuritoimijoiden vapaaseen käyttöön.

• Joukkorahoitusta kehitetään ja tuetaan, jotta epäkaupallisten kulttuurihankkeiden tukeminen olisi nykyistä helpompaa.

• Julkisin varoin rakennettavien ja ylläpidettävien taidelaitosten on tähdättävä taiteellisen monipuolisuuden lisäämiseen ja käytettävä asemaansa vapaan kentän taiteilijoiden taloudellisen aseman vahvistamisen.

• Tekijänoikeuksia kehitetään taiteilijoiden, ei isojen mediayhtiöiden ehdoilla.

• Kirjastot toimivat kansalaisten yhteisinä olohuoneina ja ovat tärkeitä kansalaistoiminnan ja sivistyksen näkökulmasta. Kirjastoverkon on oltava riittävän kattava ja sitä täydennetään kirjastoautoilla ja muiden julkisten palveluiden, kuten sosiaali-ja terveyspalveluiden yksiköiden oheen tuotavilla kirjastopalveluilla. Palveluista ei peritä maksuja. Kirjastojen ja peruskoulujen välistä yhteistyötä tiivistetään.

• Yksityisyydensuojan on toteuduttava myös verkossa.

• Kuntien on tarjottava enemmän maksuttomia kulttuuri- ja liikuntapalveluita.
   

11. Maailmanpolitiikka

Maailmanpolitiikan perusyksikkö on valtio. Perinteisesti sitä on pidetty kansainvälisen politiikan ainoana toimijana, mutta varsinkin politiikan globalisoitumisen yhteydessä myös valtiota suuremmat ja pienemmät poliittiset toimijat ovat nousseet näkyvämpään osaan. Esimerkiksi alueelliset liitot kuten Euroopan unioni ja kansainväliset kansalaisjärjestöt nähdään nykyään vaikutusvaltaisina toimijoina kansainvälisessä politiikassa.

Globaali kapitalismi* repii rajat auki rahavirroille, jolloin valtiovalta sekä poliittisten yhteisöjen mahdollisuus hallita taloutta heikkenee entisestään. Puhe rikkaista ja köyhistä valtioista muuttaa luonnettaan, kun rikkaatkin valtiovallat ovat jatkuvassa rahoituskriisissä. Samaan tapaan kuin globaalissa etelässä on tapahtunut jo pidempään - varallisuus kasautuu voimakkaasti huipulle ja 1% irroittautuu globaalisti entisestään.

Toisen maailmansodan lopun ja 1990-luvun välillä maailmanpolitiikkaa leimasi kaksinapaisuus: supervallat Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kilpailivat vaikutusvallasta joka puolella maapalloa. 1990-luvun alussa tapahtuneen Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen Yhdysvallat on dominoinut maailmaa niin sotilaallisesti ja taloudellisesti, kuin kulttuurillisestikin. Tämä unipolaarinen maailmantilanne on kuitenkin muutoksessa: vaikka Yhdysvaltojen sotilaallinen voima on eri mittakaavassa kuin sen kilpailijoiden, sille on asetettu haasteita: mittavat ydinasevarat omaava Venäjä on aktivoitunut geopoliittisesti varsinkin Itä-Euroopassa ja Kiinan nouseva talousmahti on haastanut Yhdysvaltojen suvereenin hegemonian, jota on heikentänyt kalliit ja tulokseltaan heikot sotilaalliset interventiot erityisesti muslimimaissa.

Euroopan Unioni* on markkinaliberaali, vapaakauppaan perustuva instituutio. Vahvalle eurooppalaiselle yhteistyölle on kysyntää esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemisen, rauhan ja ihmisoikeuksien edistämisen saralla, mutta näiden sijasta unioni on terästäytynyt lähinnä vaatimaan talouskuripolitiikkaa jäsenvaltioiltaan ja heikentämään niiden talouspoliittista itsemääräämisoikeutta.

Vuonna 2019 maailman 26 rikkainta omistaa yhtä paljon kuin puolet maailman väestöstä. Maailman vaurauden keskittyminen yhä harvempien käsiin on seurausta globaalista kapitalistisesta järjestelmästä, joka johtaa valtavaan eriarvoisuuteen niin valtioiden sisällä kuin niiden välilläkin. Varallisuuden epätasainen jakaantuminen globaalisti perustuu keskeisesti kapitalististen valtioiden harjoittamaan imperialistiseen politiikkaan. Palkkatason kasvu työväenliikkeen toimien ansiosta johti voittosuhteen pienenemiseen kehittyneissä kapitalistisissa valtioissa. Voittosuhdetta voitiin kuitenkin elvyttää värväämällä valtio haalimaan siirtomaita, joissa työläisten oikeuksia ja palkkoja voitiin polkea. Siirtomaissa tuotettiin erityisesti raaka-aineita, ja niihin vietiin jalostettuja, korkean voittosuhteen tuotteita, kiihdyttäen teollisten tuotteiden kysyntää ja teollistumista emämaassa, samalla kun siirtomaan teollisuus ei kehittynyt. Virallisen siirtomaasuhteen ulkopuolelle jääneitä valtioita voitiin myös pakottaa taloudellisilla ja sotilaallisilla keinoilla hyväksymään imperialistivaltiolle epäsuhtaisesti edullisia sopimuksia esimerkiksi kaupan saralla. Imperiumin keskusta hyödyttävä järjestely mahdollisti sosiaaliset uudistukset ja työväen aseman parannuksen emämaassa, kun radikaali työväenliike ja sen vaatimukset ja voima uhkasivat koko porvarillista yhteiskuntajärjestystä.

Globaalin eriarvoisuuden kasvaminen näkyy muuttoliikkeissä ja siirtolaisuudessa. Laillisten maahantuloväylien puuttuessa moni siirtolainen joutuu käyttämään hengenvaarallisia reittejä liikkumiseen sekä altistumaan ihmiskaupan uhriksi. Euroopan ulkorajoille kuolee vuosittain huomattava määrä hädänalaisia ihmisiä, joita EU ei tahdo ottaa vastaan turvallisia teitä. Tiukkaa kontrollia ja valvontaa ei harjoiteta ainoastaan valtioiden ja EU:n ulkorajoilla, vaan myös niiden sisällä, minkä lisäksi Schengen*-maat kiertävät alueen sääntöjä esimerkiksi pitkillä niin sanotusti väliaikaisilla rajatarkastuksilla, joille ei todellisuudessa ole sääntöjen tarkoittamia perusteita. Tiukalla rajavalvonnalla, kontrollilla sekä luomalla eri kategorioita oleskeluluville ja siirtolaisuudelle on luotu tilanne, jossa monet ihmiset joutuvat elämään vailla virallista oleskelulupaa. 

Talouden kansainväliset rakenteet

Eurooppalaisen ja suomalaisen maahanmuuttopolitiikan lähtökohtien on oltava ihmisoikeudet sekä oikeus vapaaseen liikkuvuuteen ja turvapaikkaan. Laillisia maahanmuuton kanavia on lisättävä, viisumi- sekä työlupakriteereitä on kevennettävä ja kotouttamispalveluita parannettava. Ihmiskaupan uhreille on tarjottava suojaa ja turvapaikka.

Kapitalistisena projektina Euroopan Unioni on pohjimmiltaan ristiriidassa Vasemmistonuorten tavoitteiden kanssa. EU- tai euroero ei kuitenkaan ole vaihtoehto ennen kuin tiedetään, mitä nämä käytännössä tarkoittaisivat. Lisäksi vasemmisto kansainvälisenä liikkeenä tunnustaa Euroopan tasolla tehtävän päätöksenteon tarpeellisuuden. Sen päämääriä Euroopassa on ihmisten mobilisointi poliittisen muutoksen aikaansaamiseksi ja unionin demokratisoiminen. EU:ssa tulee toimia pankkijärjestelmän demokratisoimiseksi ja rahaliiton uudistamiseksi (rahapoliittinen suvereniteetti). Päästöt ja finanssitransaktiot* on asetettava verolle ja veroparatiisit on suljettava. Palkkojen polkemisen ja verokilpailun ehkäisemiseksi tulee asettaa minimitasot muun muassa yhteisöverolle ja työehdoille. Päästövähennystavoitteista, luonnonsuojelusta, uusiutuvan energian käytöstä, ihmisoikeuksista ja ihmisten vähimmäistoimeentulon turvaamisesta on sovittava kansainvälisesti, mutta jäsenvaltioilla tulee olla mahdollisuus itsenäisen ulkopolitiikan tekoon.

Suomen Venäjä-politiikan päämääränä tulee olla maan demokratiakehityksen tukeminen ja Venäjän poliittisen eristäytymisen vähentäminen. Suomen tulee kulttuurisen vastakkainasettelun sijaan olla rakentamassa vuorovaikutussuhdetta, joka edistää Venäjän demokratisoitumista. Vasemmistolaisen liikkeen tulee olla yhteydessä Venäjän demokraattiseen vasemmistoon.

YK on täysin hampaaton merkittävien jäsenmaiden välisten konfliktien edessä, eikä järjestöllä ole myöskään riittävää demokraattista oikeutusta. Nämä seikat estävät järjestöltä mahdollisuudet olla edistyksellinen voima maailmassa.

Askeleita oikeudenmukaisempaan maailmaan:

• Investointisuojasta* tulee luopua kansainvälisissä kauppasopimuksissa.

• Suomi sitoutuu käyttämään vähintään 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön*. Kehitysyhteistyökohteita harkittaessa on pyrittävä solidaarista yhteiskuntamallia edistävään kehitykseen, ei kehitysyhteistyön käyttämiseen kauppapolitiikan tai muuten länsimaita hyödyttävän politiikan välineenä.

• Euroopan komission* jäsenet tulee valita suorilla vaaleilla ja parlamentilla* tulee myös olla oikeus erottaa yksittäinen komissaari. Parlamentille on annettava oikeus tehdä lakialoitteita itsenäisesti.

• EU:n kansalaisaloite on muutettava niin, että komissio, neuvosto ja parlamentti velvoitetaan käsittelemään unionin alueella asuvien ihmisten tekemät lakialoitteet. Allekirjoitusten keräämisaikaa tulee pidentää.

• Euroopan Unionin on puututtava jäsenmaissaan tapahtuviin räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin, vaikka tällä olisi vaikutusta EU:n yhtenäisyyteen.

• Vastuu turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta jaetaan tasaisemmin EU-jäsenmaiden kesken. Dublin-asetus, joka velvoittaa turvapaikanhakijan ensimmäisen saapumismaan käsittelemään hakemuksen, on purettava. EU:ssa on yhtenäistettävä säännöt turvapaikanhakijoiden taloudellisista oikeuksista ja oikeusturvasta lupaprosessin aikana. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yhteen jäsenvaltioon saadulla opiskeluluvalla voi halutessaan opiskella tai työluvalla työskennellä toisessa jäsenmaassa.

• Maahanmuuttoa ja ihmisten vapaata liikkuvuutta helpotetaan keventämällä viisumi- ja oleskelulupakriteereitä.

• Suomen on edistettävä humanitaarisen viisumin käyttöönottoa EU:ssa. Turvapaikan hakemista helpotetaan siten, että turvapaikanhakijat voivat hakea turvapaikkaa myös niissä maissa, joista he lähtevät. Tämän lisäksi on luotava lisää laillisia väyliä päästä Eurooppaan.

• Pakolaiskiintiötä kasvatetaan vähintään kahteen tuhanteen henkeen vuodessa.

• Suomalaisten päättäjien tulee ottaa edelleen vahvasti kantaa Venäjällä tapahtuvaan autoritaariseen* kehitykseen, ihmisoikeusrikkomuksiin ja voimapolitiikkaan, vaikka tämä haittaisi lyhytaikaisia taloudellisia etuja.

• Suomen on toimittava aktiivisesti kuolemantuomion poistamiseksi.

• Suomen tulee toimia kansainvälisen vakoilun kitkemiseksi ja kansalaisten tietosuojan edistämiseksi kansallisessa ja kansainvälisessä tietoliikenteessä.

• Vaadimme kansainvälistä kamppailua veroparatiiseja vastaan.

• Vasemmistonuoret tukee kaikkien sorrettujen henkilöiden ja ryhmien kamppailua sortajia vastaan, riippumatta paikasta.

• Kehitysyhteistyötä tulee muuttaa siihen suuntaan, että se tukee paikallista taloudellista, sosiaalista ja ekologista rakennetta kestävästi pitkässä juoksussa. Kun tehdään teollisia investointeja kehittyviin maihin, tulisi paikallinen väestö kouluttaa ja työllistää hankkeeseen, vaikka tuomalla heidät Suomeen koulutukseen, eikä liikuttaa Suomesta työntekijöitä kohteeseen. Investoinneille ei tulisi myöskään asettaa kohtuuttomia tuottotavoitteita ja kerätyt voitot tulisi suunnata paikallisten olojen ja infrastruktuurin kehittämiseen. Kaikissa investoinneissa tulisi myös huomioida niiden ekologiset vaikutukset ja pidättäytyä luonnon monimuotoisuutta uhkaavista ja ilmastonmuutosta kiihdyttävistä hankkeista.
   

12. Rauha ja turvallisuus

Maailmanpoliittinen tilanne on kriisien ja uhkien kehystämä

Maailma on turvallisuuspoliittisesti monimutkaistunut kylmän sodan ja terrorismin vastaisen sodan aikakausien jälkeen. Perinteisten sotilaallisten uhkakuvien rinnalle on noussut ilmastonmuutokseen ja luonnonvarojen hupenemiseen sekä kybersodankäyntiin* liittyviä uusia uhkia yhteiskuntarauhalle.

Viime vuosien kokemukset Euroopasta osoittavat kuitenkin sen, ettei perinteinen voimapolitiikka ole hävinnyt minnekään. Tämän lisäksi kansannousut, sisällissodat sekä erilaisten aseistautuneiden ryhmittymien taistelut joko toisia ryhmiä tai yksittäisiä valtioita vastaan ovat muuttaneet turvallisuuspoliittista kenttää oleellisesti niistä ajoista, jolloin konfliktit olivat pääasiassa valtioiden välisiä.

Muuttunut turvallisuuspoliittinen ympäristö tulee ottaa huomioon myös puolustuksessa. Nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää vaivaa moni epäkohta. Ensimmäinen on sen selkeä epätasa-arvoisuus, joka perustuu perinteisiin käsityksiin sukupuolirooleista ja yhteiskunnallisesta työnjaosta sekä maskuliiniseen väkivallan kulttuuriin. Toiseksi erityisesti siviilipalvelusta suorittaviarangaistaan valinnastaan pidemmällä palveluksella, josta suoritetun työn korvaus ei noudata mitään työehtosopimuksissa määriteltyä tasoa. Rankimmin järjestelmä rankaisee niitä, jotka eivät suostu tarttumaan aseisiin eivätkä suorittamaan siviilipalvelusta.

Suomen ulkopolitiikassa on perinteisesti painotettu sotilaallista liittoutumattomuutta, diplomatiaa ja rauhanrakentamista. Viime vuosikymmenten aikana Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta on kuitenkin murennettu Nato-yhteistyötä syventämällä.

Asekauppojen kautta Suomi on välillisesti sotkeutunut muun muassa Israelin, Saudi-Arabian ja Turkin hallitusten ihmisoikeusloukkauksiin sekä Yhdysvaltojen käymiin sotiin. Inhimillisen kärsimyksen aiheuttamisen lisäksi kallis asevarustelu kuluttaa valtioiden julkisia resursseja kaikkialla maailmassa.

Vasemmiston turvallisuuspolitiikka perustuu rauhanaatteeseen

Maailmassa on tarve sellaiselle rauhaa edistävälle ulkopolitiikalle, joka ei perustu suurvaltapolitikointiin tai sotilaalliseen kilpavarusteluun. Tavoitteena on luoda monenkeskisiin suhteisiin perustuva maailmanjärjestys, jossa jokaisen maan intressissä on sotatoimenpiteistä pidättäytyminen. Rauhaa rakentavan politiikan yhtenä keskeisenä tavoitteena on myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen. Myös isot varallisuus- ja tuloerot ovat uhka turvallisuudelle.

Suomen tulee pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana. Nato* edustaa sellaista etupiiri- ja suurvaltapolitiikkaa, joka on omiaan lisäämään maailmanpoliittisia jännitteitä. Nato-jäsenyyden hakeminen tekisi Suomesta osapuolen tässä asetelmassa. Suomen ei kannata omilla toimillaan heikentää turvallisuuspoliittista asemansa. Puolustuspolitiikan tulee nojata omaan uskottavaan puolustukseen.

Yleinen maanpuolustusvelvollisuus on tarkoittanut järjestelmää, jossa Suomen maanpuolustus nojaa kansan- eikä palkka-armeijaan. Vasemmistonuoret ajaa asevelvollisuuden uudistamista kaikkia sukupuolia koskevaksi valikoivaksi asevelvollisuudeksi. Siviilipalveluksesta ja aseistakieltäytyjien rankaisemisesta luovutaan. Asevelvollisuuden suorittaneille tulee taata osaamista myös siviilikriisihallinnassa*, tietoturvassa sekä ympäristökatastrofien hoidossa.

Myös Suomen kansainvälisiä kauppasuhteita tulee tarkastella ulko- ja turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. Kaupankäynti miehittäjävaltioiden kanssa tulee lopettaa. Suomen on lakattava käymästä asekauppaa sellaisten maiden kanssa, jotka syyllistyvät ihmisoikeusloukkauksiin sekä kansainvälisen oikeuden loukkauksiin tai ovat aseellisen konfliktin osapuolina.

Maailmalla on käynnissä lukuisia vapaustaisteluita, joita käydään kansallisen tai muunlaisen itsemääräämisoikeuden puolustamiseksi sekä eksistentiaalisia uhkia vastaan. Niin miehittävät uusimperialistiset* valtiot kuin erilaiset aseelliset ryhmät kohdistavat hädänalaisiin ihmisryhmiin väkivaltaisia sortotoimia ja uhkaavat heitä kansanmurhalla.

Esimerkiksi Palestiinassa ja Kurdistanin alueella käydään pitkittynyttä kamppailua itsemääräämisoikeuden saavuttamiseksi. Sekä Turkki että Israel harjoittavat sortotoimiaan myös länsimaiden tuella ilman, että niihin kohdistuu minkäänlaisia merkittäviä pakotteita. Venäjä on 1990-luvulta lähtien jatkanut Neuvostoliiton imperialistista politiikkaa lähialueillaan, jonka seurauksena esimerkiksi Tsetsenia on hävitetty, Georgiaan kohdistettu sotatoimia ja Krimin niemimaa valloitettu Ukrainalta.

Suomen ja EU:n tulee harjoittaa ulkopolitiikkaa, jolla tuetaan demokraattista kamppailua käyvien ryhmien toimia sortoa vastaan. Suomen tulee esimerkiksi vaatia Palestiinan miehittämisen lopettamista, Länsirannan rajamuurin purkamista ja vaatia palestiinalaispakolaisten paluuoikeutta* YK:n päätöslauselman 194 mukaisesti. Siirtokuntien laajentamisen ja palestiinalaisalueiden Israeliin liittämisen suhteen tulee ottaa tiukka kanta. Suomen on tuomittava Turkin sodankäynti Pohjois-Syyriassa sekä sen omien rajojen sisällä olevien kurdialueiden sorto. Suomen on vaadittava Venäjän ylläpitämän jäätyneen konfliktin purkamista Itä-Ukrainassa. Krimin niemimaan anneksointi* on peruutettava.

Askeleita maailmanrauhaan:

• Suomi ei hae Nato-jäsenyyttä ja nykyisistä Nato-sopimuksista vetäydytään.

• Rauhan aikana Suomen asevoimat voivat toimia pelkästään maan rajojen ulkopuolella tarkasti rajattujen, YK-johtoisten humanitääristen operaatioiden osana.

• Nykyisestä asevelvollisuusjärjestelmästä tulee siirtyä kaikkia sukupuolia koskettavaan valikoivaan asevelvollisuuteen. Rankaisuluontoisesta siviilipalveluksesta ja aseistakieltäytymisestä rankaisemisesta luovutaan.

• Puolustusvoimien määrärahat kohdistetaan peruskoulutukseen ja puolustuksellisiin ratkaisuihin, ei Nato-operaatioihin sopiviin näyttäviin ja kalliisiin projekteihin.

• Suomi edistää globaalia ydinaseriisuntaa*.

• Asekauppa sotaa käyviin ja ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyviin maihin lopetetaan.

• Suomi ottaa selkeän kannan Palestiinan sekä Länsi-Saharan laittomia miehityksiä ja saartoa vastaan ja tunnustaa näiden valtioiden itsenäisyyden.

• Suomen tulee ajaa EU:n sisällä laittomien miehitysten lopettamiseen tähtääviä taloudellisia pakotteita esimerkiksi Israelin ja Marokon kohdalla.

• Suomen on tuettava nykyisten Syyrian, Turkin, Irakin ja Iranin valtioiden kurdialueiden eli Kurdistanin autonomiaa, demokraattista vallankumousta ja vastarintaa terrorismia sekä sotilaallisia hyökkäyksiä vastaan.

 

---

Piditkö lukemastasi? Tule mukaan tekemään tavoitteistamme totta! Vasemmistonuorten jäsenenä pääset osallistumaan järjestön toimintaan ja vaikuttamaan yhteiskuntaan. Vasemmistonuorten jäseneksi voivat liittyä 13-30-vuotiaat. Lue lisää jäsenyydestä täältä!